Oulu

Tur­ku­lais­mie­het pyöräilevät Turusta Nuorgamiin hurjat 1500 kilometriä keskellä julminta talvea – "Se, että matka kovenee pohjoista kohti, on vain hauskaa"

Jussi Heikkinen (vas.) ja Andrej Krsjak pyöräilevät Turusta Nuorgamiin ja levittävät tietoa hyönteisruoasta. Välietapillaan Oulussa he tutkailivat kartasta, löytyisikö tulevista pysähdyspaikoista Petkulasta ja Petsikosta majoitukset. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 10.2.2019 20:34
Antti Ervasti

Turkulaiset Jussi Heikkinen ja Andrej Krsjak ovat toteuttamassa parhaillaan kovaa haastetta ajamalla pyörillä keskellä julminta talvea Turusta Nuorgamiin. Viikonlopun he viettivät Oulussa levähtämässä viikon kestäneestä urakasta.

Maanantaina matka jatkuu kohti pohjoista siten, että perillä Nuorgamissa heidän pitäisi olla 27. helmikuuta. Kaikkiaan polkemista kertyy noin 1 500 kilometriä.

Kaksikko lähti ajamaan paksurenkaisilla fatbike-pyörillään ja raskaine matkatavaroineen toissa viikon perjantaina. Päivämatkat olivat noin 100 kilometriä, koska heidän piti ehtiä perjantai-illaksi katsomaan Korpiklaanin keikkaa Ouluun. Se oli slovakialaislähtöiselle Krsjakille ensimmäinen konsertti hänen elämässään.

– Nyt olemme tulleet siis 660 kilometriä. Yksi pieni pätkä piti Lounais-Suomessa mennä bussilla, koska siellä tuli aivan jäätävä lumimyrsky, Heikkinen sanoo.

Viime viikon kylmät säät eivät ole matkalaisia haitanneet. Vasta Kalajoella pakkanen laski heidän matkallaan kahteenkymmeneen asteeseen.

– Kylmä ei ole tullut missään kohti, päinvastoin, hiki on virrannut kovasti koko ajan. Ajokeli on ollut vaihteleva, eikä pyöräteillä ole välillä pystynyt ajamaan lainkaan. Valtateitä olemme ajaneet siten, että ajamme autokaistalla ja takana ajava katsoo peilistä tuleeko takaa autoa. Sitten kun tulee, hän soittaa kelloa ja siirrymme tien reunalle. Siten matka on mennyt sujuvasti, Heikkinen kertoo.

Hurjan reissun tarkoitus on levittää hyönteisruoan ja liikunnan ilosanomaa läpi Suomen. Miehet työskentelevät sirkkojen kasvattajina kotipuolessaan yrityksessään Entis.

– Tietysti tässä on tarkoitus myös haastaa itseämme. Pyörät valitsimme kulkuneuvoiksemme siksi, että voimme myös puhua kestävän elämäntavan puolesta, Heikkinen sanoo.

Turun ja Oulun välisellä matkalla ei suurempia vaikeuksia ole sattunut. Krsjak kaatui kerran Oulun alapuolella, ja Heikkisen pyörästä menivät vaihteet epäkuntoon. Sen takia pyörät ovat olleet viikonloppuna huollossa.

– Aika hyvin kaikki on mennyt. Polvet tietysti välillä reistailee ja paikkoja särkee, mutta niistä selvitään huumorilla. Muiden sattumuksia olemme kyllä päässeet auttamaan: useitakin kertoja olemme olleet työntämässä autoja lumihangesta, yhtä bussiakin.

Taival oletettavasti kovenee ja kylmenee kun matka etenee maanantaista alkaen pohjoiseen. Se tuntuu kaksikosta vain mukavalta.

Loppujaksolla päivämatkat tulevat olemaan lyhempiä kuin Turun ja Oulun välillä. Lepopäiviäkin he aikovat viettää neljän ajopäivän välein Rovaniemellä, Sodankylässä ja Inarissa.

– Pohjoisessa on varmaankin kylmempää ja enemmän mäkisiä taipaleita.

Yöpaikkansa pyöräilijät ovat löytäneet tuttavien ja Facebookin kautta. Majapaikat tulevalla taipaleella ovat vielä haussa Sodankylästä, Sodankylän ja Vuotson välillä sijaitsevasta Petkulasta sekä Inarin ja Utsjoen väliltä Petsikosta.

– Jos joku tuntee jonkun Petkulasta ja Petsikosta, voi ottaa yhteyttä meihin. Emme tosin tiedä, mahtaako siellä asuakaan ketään. Teltta on mukana siltä varalta, jos majapaikkaa ei löydy, Heikkinen pohtii.

Heikkisen ja Krsjakin matkaa voi seurata Youtubesta sekä Instagramista ja Facebookista kanavalta @entisfinland.

MAINOS

Kommentoi

Kaikkea se joutilailla teettää. Oikeaa tuottavaa työtä tekevät eivät jouda pyöräilemään viikkokausia keskellä talvea.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pysähtykää Kaamasessa ja sitten seuraava päivänä yli Petsikon. Kaamasessa Utsjoelle on n.100 km.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin se olisi tehtävä sillä petsikosta tuskin yöpaikkaa löytyy, siellä kun ei ole yhtään taloa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisi kannattanut valita maastopyörät leveällä renkaalla. Ei siellä niin pehmyttä ole, että läskejä tarvitsee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No se on kuule huijaamista, jos mennee "pienen matkan bussin kyytiin". Ette tule tuolla asenteella pääsemään koskaan Nuorgamiin, kun lumimyrskyä pelkäätte. (Toki Lapin linjat kulkee)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

14:55
Liitovarjoilija tippui veteen Taskilan edustalla, ohikulkija hälytti apua
14:54
Kiikelin Allas Sea Poolin hanke siirtyy vuodelle 2020 ­– ”Varaudutaan siihen, että loppusyksyn aikana ei tehdäkään kaupungin valmistelevia töitä”
14:45
Suomalaisperhe rajussa onnettomuudessa Liettuassa – vanhemmat kuolivat heti, kolme lasta sairaalassa
14:32
Pohjois-Pohjanmaan pohjoisosissa saa ampua ilotulitteita venetsialaisissa – ilotulitus sallittua vain taajaman ulkopuolella
14:22
Auto ajautui ulos tieltä ja kierähti katolleen Kajaanissa, kuski loukkaantui lievästi
13:45
Porokello-sovelluksen ilmoittajien määrä on kasvanut 2500:lla alle kahdessa kuukaudessa – elokuussa poroja on vilkkaasti tiellä, mikä näkyy myös piikkinä kolaritilastoissa
13:32
Kapinalliset vetäytyivät keskeisestä kaupungista Syyrian Idlibissä
86
Viinaralli Virosta kiihtynyt rajusti, suurtuojat suhaavat edelleen kauemmas – "Kasvuluvut yllättävät rajuudellaan"
71
Utajärveläisen Attendon hoivakodin asukkaat saivat 750 euron yllätyslaskun – "Attendo tuottaa tukipalvelut ja voi periä niistä mitä haluaa"
35
Kesälomalta palaava Sipilä kertoo saaneensa työtarjouksia – "En ole antanut ymmärtää, että olisin käytettävissä"
29
Orpo ikävöi vanhoja SDP:n vastuunkantajia – "Nyt on tämän vuosituhannen vasemmistolaisin hallitus"
27
Henkilöstöpalvelualalla pulaa työntekijöistä – toimitusjohtaja Merru Tuliaran mukaan työllistämiskynnystä tulisi madaltaa
24
Oulun kaupungin velanotto voi kasvaa tulevina vuosina – kaupunginhallitus pohtii tulevia investointeja
22
OP-ryhmä aloittaa peräti 3 000:a henkilöä koskevat yt-neuvottelut – irtisanomisia voi tulla jopa 250

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Keski-Suomen, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia kehittyy ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 15 m/s.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

"kalakisa"
Magge

Uusin lukijakuva

Sateen jälkeen.
Lukija

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

No, sossuja äänestäneet, miltä nyt tuntuu

Että meitä älykkäitä demareita on. Maailma on hieno paikka, kun meitä viisaita on. Tuntuu siis tosi hyvältä. Lue lisää...
On se hyvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image