Oulu

Tuore ou­lu­lais­tut­ki­mus: Säännöllinen liikunta näkyy jo nuorten sy­dän­ter­vey­des­sä, myös kevyestä liikunnasta hyötyä

Kevyestäkin liikunnasta on hyötyä sydänterveyden kannalta. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 17.10.2019 6:42
Heidi Peltonen

Jo kevyt fyysinen aktiivisuus hyödyttää nuorten miesten sydänterveyttä. Asia käy ilmi tuoreesta Oulun yliopiston tutkimuksesta, joka tehtiin osana yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan MOPO-hanketta. 

Kevyenkin liikunnan hyödyt näkyivät sydämen sykevaihtelussa, joka oli suurempaa paljon liikkuvilla riippumatta henkilön painoindeksistä. Tutkimuksen mukaan liikunta oli sykevaihtelun selittävä tekijä. 

– On tiedetty, että säännöllinen kestävyystyyppinen harjoittelu on eduksi sydänterveydelle. Nyt tiedetään siis myös, että kevytkin liikunta näkyy sydämen terveydessä jo nuorilla. Toivottavasti tällaiset tutkimustulokset kannustavat myös vähiten liikkuvia nuoria aloittamaan liikunnan harrastamisen”, kommentoi tutkija Jaakko Tornberg.

Sykevaihtelu kuvaa sydämen automaattista säätelyä mittaamalla lyönnistä toiseen tapahtuvaa vaihtelua sykevälissä. Vagaalinen sykevaihtelu eli korkea parasympaattisesta säätelystä syntyvä sykevaihtelu on yhteydessä hyvään sydämen autonomiseen säätelyyn, terveyteen, fyysiseen kuntoon sekä kehonkoostumukseen. 

Aiemmin korkean intensiteetin fyysisen aktiivisuuden on osoitettu olevan yhteydessä vagaaliseen sykevaihteluun. Eritoten säännöllisen kestävyysliikunnan on todettu aiemmissa tutkimuksissa laskevan leposykettä ja nostavan vagaalista sykevaihtelua levossa. 

Kutsunnanalaisia nuoria miehiä tutkittiin neljän vuoden ajan Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan kanssa. 

Oulun yliopiston ja ODL Liikuntaklinikan toteuttamassa MOPO-hankkeessa tutkittiin 3395 kutsunnanalaista nuorta miestä. Miehet tutkittiin vuosina 2009-2013. 

Tutkittavat täyttivät laajan terveys- ja elintapakyselyn ja heiltä mitattiin kehonkoostumus, fyysinen kunto ja sydämen sykevaihtelu. Fyysistä aktiivisuutta arvioitiin neliportaisella aktiivisuudella. 

MAINOS

Kommentoi

Valittaen on todettava, että kaikesta liikunnasta huolimatta kuolema kohtaa yksilön 100 %:n varmuudella..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Karjalan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Etelä-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

189 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Eläkkeet

Aina on julkisuudessa puhuttu, että eläkkeisiin ei rahat riitä, se on vain kansan huijaamista, kyllä rahaa on. Lue lisää...
näin se on...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image