Oulu

Tilk­ku­tai­tei­li­ja Vuokko Isakssonille tai­de­pal­kin­to: "Kun tieto tuli, olin viikon pöl­lä­mys­ty­nyt"

Vuokko Isaksson on saanut Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidepalkinnon 2017. Vastikään hän myös vastaanotti ansiomerkin 40-vuotisesta opetustyöstään kansalaisopistoissa. KUVA: Peura Pekka
Oulu 30.11.2017 16:00
Anne Helaakoski

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta palkitsi tilkkutaiteilija Vuokko Isakssonin hänen laaja-alaisesta ja pitkästä työstään taiteilijana. Isaksson on työskennellyt taiteilijana ja taidekasvattajana kuudella vuosikymmenellä. Veikkausvoittovaroista maksettava palkinto on 5 000 euroa. Palkinto jaettiin tänään Voimala 1889:ssä.

Vuokko Isakssonin elämä täyttyy nyt kolmesta asiasta. Ensimmäisenä on hänen eilen torstaina vastaanottamansa Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidepalkinto.

Toisena on Isakssonille Oulu-opiston 110-vuotisjuhlassa viime lauantaina myönnetty ansiomerkki 40-vuotisesta työstä kansalaisopistoissa.

Kolmas asia yhdistää edelliset, tekeillä oleva väitöskirja tilkkutaiteesta.

– Jotkut taiteilijat tekevät opetustyötä henkensä pitimiksi, eivät siitä nauti tai jopa inhoavat sitä. Minulla opettajuus ja taiteilijuus ovat kuin kädet ristikkäin, tukevat toisiaan. Niistä muodostuu kokonaisidentiteettini ja siksi tunnen suurta iloa, että molemmat puolet tulevat nähdyksi ja tunnustetuiksi julkisesti.

Ensimmäinen näyttely 1973

Käsityönopettajaksi Isaksson päätti ryhtyä jo seitsemänvuotiaana. Taiteilijuus tuli myöhemmin Kemin vuosina. Ensimmäisen taidenäyttelynsä hän piti Kemin taidemuseossa 1973, tilkkutyö-teemalla.

– Pisteet taidemuseolle ja erityisesti sen johtajalle Eini Karjalaiselle ennakkoluulottomuudesta.

Vuonna 1976 Isaksson piti toisen näyttelynsä. Silloin hän teki jo tietoisesti taidetta.

Isakssonin mukaan käyttötaiteessa mennään käyttötarkoitus edellä, kun taas visuaalisessa taiteessa edellä on sisältö. Se on katsomisen kautta koettavaksi tarkoitettua.

Isaksson haluaa töissään ja opetuksessaan yhdistää sylikkäin molemmat puolet.

Väitöskirjassa jo 200 sivua

Isakssonin Itä-Suomen yliopistoon tekemä väitöskirja valmistuu tutkimussuunnitelman mukaan 2019. Työ on edennyt vauhdilla. Kirjoitettuja sivuja on jo 200. Lisäksi Isakssonilla on noin 5 000 kuvan arkisto, mistä täytyy valita väitöskirjan kuvitus.

Väitöskirjan työnimenä on Tilkkutäkin nousu sängystä seinälle.

– Tilkkutyöt alkoivat muuttua 1980–1990-luvuilla tilkkutaiteeksi. Joskus kysytään, miksei se ole tekstiilitaidetta, mutta tilkkutöillä on aivan omanlaisensa historia. Nykytilkkutöissä variaatio on kasvanut niin, että sen juuria ja henkeä ei asiantuntematon näe.

Isaksson tutkii väitöskirjassaan tilkkutöiden historian lisäksi myös työtapojen muutosta ohjeisiin perustuvasta työstä ilmaisuvälineeksi sekä tilkkutaiteen paikkaa visuaalisen taiteen kentässä.

Isaksson kertoo väitöskirjaa olevan helppo tehdä, kun takana on vuosikymmenten kokemus sekä kertynyt aineisto ja tietotaito.

– 27-vuotiaana tästä ei olisi tullut mitään. Nyt käsityötiede on luonteva tutkimusala. Jos olisin tehnyt tutkimusta taiteen kautta, olisin joutunut ottamaan keskeiseksi näkemisen. Nyt lähestyn aihetta sekä näkemisen että tekemisen kautta. Se on kiinnostavin osa.

Palkinnonjakoon ostomekolla

Vuonna 2015 järjestetyn ison Isakssonin 50-vuotista uraa esittelevän näyttelyn jälkeen hän päätti laittaa asiat vuorojärjestykseen.

– Väitöskirjanteko on niin kokonaisvaltaista ja samoin on taiteen tekeminen. Taide saa olla nyt toistaiseksi hyllyllä.

Kaipuutaan ja intoaan taiteen tekemiseen Isaksson täyttää käymällä konserteissa ja teatterissa.

Taidepalkinnon vastaanottamiseen Isaksson valmistautui ostamalla kerrankin mekon. Yleensä kun päällä on itsetehtyä. Puheen sijasta hän päätti muistella ammattiin liittyviä kommelluksia kuudelta vuosikymmeneltä.

Palkinto tuli taiteilijalle yllätyksenä.

– Kun tieto tuli, olin viikon pöllämystynyt. Palkinto jaetaan vain kerran vuodessa ja aktiivi-iässä olevia lahjakkaita taiteilijoita on paljon. Minä olen 72-vuotias ja periaatteessa tuhdisti eläkeiässä, vaikka teenkin aktiivisesti koko ajan. Siksi arvostan palkintoa yhä vain enemmän.

Vuokko Isaksson

Tilkkutaiteilija ja tekstiilityönopettaja.

Syntynyt Helsingissä 1945. Asuu Oulussa.

Käsityönopettajan tutkinto 1968, kasvatustieteen maisterin tutkinto 2015. Tekee parhaillaan väitöskirjaa tilkkutaiteesta.

Jäi eläkkeelle 2005 Pöllökankaan koulun käsityönopettajan työstä.

Pitänyt näyttelyitä 1970-luvun alkupuolelta lähtien. Hänen taidettaan on ollut esillä 19 maassa kolmella eri mantereella. Pitänyt 42 yksityisnäyttelyä ja osallistunut 74 yhteisnäyttelyyn.

Julkaissut useita käsityöaiheisia teoksia, muun muassa suomalaisen naisen käsityön historiaa käsittelevän Kehrää, kehrää tyttönen.

Toiminut useissa luottamustoimissa ja kuratoinut lukuisia näyttelyitä.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidepalkinto

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidetoimikunta on Taiteen edistämiskeskuksen asiantuntijaelin, joka päättää alueensa apurahoista ja taidepalkinnoista.

Taidepalkinto jaetaan vuosittain alueen ansioituneelle taiteilijalle, taiteenalalla toimivalle yhdistykselle tai muulle yhteisölle.

Palkinto on tunnustus kuluvan vuoden ansiokkaasta ja merkittävästä työstä.

Se voidaan myöntää myös pitkäaikaisesta ja ansiokkaasta elämäntyöstä tai toiminnasta.

Veikkausvoittovaroista maksettava palkinto on 5 000 euroa.

Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun taidepalkinnon ovat aikaisemmin saaneet muusikko Sasu Ripatti (2016), taiteilija Antti Majava (2015), teatteriohjaaja Eino Saari (2014), elokuvaohjaaja Mika Ronkainen (2013), sirkustaiteilija Anna-Kaisa Järvi (2012), arkkitehti, sisustusarkkitehti, taiteilija Päivi Mikola (2011) ja säveltäjä Jukka Ruohomäki (2010).

"Tilkkutaiteilija Vuokko Isakssonin työ käsin tehdyn taiteen tekijänä ulottuu 1960-luvulta tähän päivään asti. Hänen taiteellinen työnsä on ollut uraauurtavaa. Isaksson on nostanut esille naisten käden taitoa: käsityötaidetta. Lukuisten yksityisnäyttelyiden nimet, esimerkiksi Nainen tilkuttelee elämäänsä tai Sellaista se on naisen elämä, kertovat Isakssonin näkemyksellisyydestä naisen asemaan ja elämään."

Ote taidetoimikunnan perusteluista

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Sipilän ylimielisyys syöksee keskustan oppositioon!

Niinkö, ainakin 750 000 kansalaista ulosotossa ja määrä senkun kasvaa, josta kiittäminen pikavippifirmojen koskeva heikk... Lue lisää...
Mutta osa kansaa voi...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.10.

Fingerpori

16.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image