Oulu

Tilarumban intro menossa - katso kuvia

Yliopisto-opettaja Kari Kuivamäki (vas.) ja musiikkikasvatuksen koulutusvastaava Petteri Klintrup soittavat ksylofonilla uudessa musiikkiluokassa. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 4.9.2013 6:11
Niina Hentilä

Kymmenen rekkakuormallista tavaraa: kaksikymmentä pianoa, neljä flyygeliä. Siinä numeerisia esimerkkejä siitä, millainen operaatio musiikkikasvatuksen koulutuksen siirtäminen Oulun keskustasta Linnanmaan kampukselle on ollut.

”Melkoista tetristä”, yliopisto-opettaja Kari Kuivamäki sanoo.

Viime viikolla kasvatustieteen tiedekunnan tiloissa aloitti 22 uutta musiikkikasvatuksen opiskelijaa. Akustiikkaan ja tekniikkaan on kiinnitetty uusituissa tiloissa huomiota.

”Musiikkikasvatus täyttää tänä syksynä 20 vuotta, ja nyt meillä on ensimmäistä kertaa tilat, jotka on rakennettu meitä varten”, koulutusvastaava Petteri Klintrup kuvailee peruskorjattuja tiloja.

Uudet tilat tuovat synergiaetuja, mutta pienempiin tiloihin siirtyminen vaatii totuttelua. Tiloja käyttävät nyt myös esimerkiksi luokanopettajaopiskelijat, joiden opintoihin kuuluu musiikin opetusta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Ymmärsinköhän oikein tuota paperilehden kaavakuvaa? Biologian laitoksen tilatko puretaan pois? Mihin ne aiotaan sijoittaa jatkossa?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yliopisto pyrkii eroon n 40 000 neliöstä tiloja säästääkseen rahaa. Näistä tiloista Senaatti-kiinteistöt varmaan pyrkii kehittämään jotain muuta -- opiskelija-asuntoja, toimistotiloja,...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kysymys kuuluikin: mihin biologian laitos sijoitetaan, jos sen nykyiset rakennukset poistuvat käytöstä? Pihalleko?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Biologit evakuoitiin vanhoista tiloistaan alkukesän aikana ja ovat parhaillaan hajasijoitettuna kahdeksaan(!) eri paikkaan ympäri Linnanmaan kampusta. Pysyvät tilat saadaan ehkä joskus jostain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan varsinkin vanhalla puolella paljon tilaa vajaakäytöllä. Tosin suurin osa on vaikeasti hyödynnettävää käytävää ja komeroa, mutta siinäpä remppailevat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

8.4.
Päivän kotoiluvinkki: Pasha on perinteinen pääsiäisherkku, mutta tunnetko sen kaverin kulitsan
8.4.
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta
8.4.
Norjassa avattiin ilmasilta kymmenientuhansien nälkiintyvien porojen pelastamiseksi – kaikkien aikojen suurin pelastusoperaatio Ruijan ylängöllä Tilaajille
8.4.
Syöpä pelasti oululaisen Jenna Antinmaan työuupumukselta – yrityskuviot alkoivat mennä uusiksi jo "syöpälomalla" Tilaajille
8.4.
Koronarajoitteet ruuhkauttavat sairaaloiden kylmiöitä – vastaanottokeskuksen kellarissa sijaitsevaan kylmiöön siirrettiin keskiviikkona ensimmäiset vainajat
8.4.
Kymmenettuhannet lähtivät heti Wuhanista – koronaviruksen synnyinkaupungista pääsi pois kaksi ja puoli kuukautta kestäneen eristyksen jälkeen
8.4.
Historiallinen 4,1 miljardin lisäbudjetti on vasta alkusoittoa – tarvitaan lisää rahaa ja todennäköisesti uusia entistä tiukempia rajoituksia

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hurmos loppumassa - paluu Sipilän linjoille?

226 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Pääomavero 43% pian

Ei sijoittaminen ole mitään veronkiertoa. Sijoityamisella osallistutaan yrityksen rahoittamiseen (esim. kun Musti&Mi... Lue lisää...
Yksityissijoittaja

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

9.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image