Oulu

Te­les­koop­pi­pam­pul­la Kempeleessä toista miestä lyöneelle tuomittiin sakkoja – hovioikeus kovensi tuomiota

Oulu 10.12.2019 12:46
Anna Leinonen

Rovaniemen hovioikeus on tuominnut vuonna 1993 syntyneen miehen 70 päiväsakkoon, kun hän löi toista miestä teleskooppipampulla Kempeleessä reilun kolme vuotta sitten. Hovioikeuden mukaan mies syyllistyi pahoinpitelyyn ja toisen vahingoittumiseen soveltuvan esineen tai aineen hallussapitoon.

Miehen päiväsakon suuruus on kuusi euroa, joten maksettavaa tuli 420 euroa.

Käräjäoikeus oli hylännyt syytteen pahoinpitelystä. Hovioikeudessa esitettiin kuitenkin kuvallisia todisteita uhrin vammoista ja kuultiin yhtä uutta todistajaa. Niiden perusteella hovioikeus tuli siihen lopputulokseen, että mies oli syyllistynyt myös pahoinpitelyyn.

Välikohtaus sattui kempeleläisen ravintolan edessä marraskuussa 2016. Miehillä oli tullut sanaharkkaa ravintolan sisällä, ja he olivat siirtyneet selvittelemään asiaa ulos.

Hovioikeus totesi, että vuonna 1993 syntynyt mies löi toista miestä teleskooppipampulla reiteen ja yritti lisäksi lyödä häntä useita kertoja. Syyttäjän mukaan vuonna 1993 mies oli lyönyt uhria teleskooppi pampulla myös päähän. Hovioikeuden mukaan sen osalta on mahdollista, että vamma on syntynyt myös muuten.

MAINOS

Kommentoi

Miehille ei tullut sanaharkkaa ravintolan sisällä, vaan ulkona. Kyseisellä ravintolalla ei ollut mitään tekemistä asian kanssa. Pahoinpitely tapahtui ulkona ja siellä pahoinpitelijä löi teleskooppipampulla toista päähän ja päähän tuli vuotavavekki. -olin paikalla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä väliä kummalla puoleln juottoluolaa ollu, samaa sakkia kuites...antaa resuta keskenään, iteppä ovat ihtesä sinne saattaneet😤

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

16:58
Mira Kuisman luotsaama Kuortane näpäytti Kärppiä jo kolmannen kerran – "Se on mysteeri"
16:52
Mäkäräinen kiipesi takaa-ajossa 18 sijaa liippaisilla laduilla – "Joskus tollanen vähän vaikea hiihtoalusta aiheuttaa sen, etteivät jalat rentoudu kunnolla"
16:46
OLS hukkasi tilaisuutensa jääpalloliigassa, Botnia haki Oulusta voiton – "Taistelu playoff-paikoista menee todella tiukaksi"
16:39
Norjalaismediat: Suomalainen mies kuoli tuulivoimalatyömaalla työtapaturmassa Norjassa
16:31
Harryn ja Meghanin lähtö on täynnä spekulaatioita ja tietoja – Asiantuntija: "Tuoko tämä sitä rauhaa, jota he perheellensä haluavat?"
16:22
Iivo Niskanen lipesi harmikseen palkintopallilta: "Piti olla rankkari tyhjään maaliin, mutta vedin ohi"
16:05
Pelastuslaitos hälytettiin Kittilän lentoasemalle – syynä lentokoneen mahdollinen laippavika
138
Kysyimme, onko työaika Suomessa liian lyhyt – "Vastaus riippuu paljon siitä, minkälaisesta työstä puhutaan"
63
Pimeät katuvalot ovat kulkijoiden riesana Oulussa – ledeissä ongelmia aiheuttaa lamppujen huolto
29
Oululaiset eivät ole ottaneet kultuuripääkaupunkihanketta omakseen Lukijalta
25
Mikko Rautalin opettaa nuoria sairaalakoulussa – Aknestikin ex-rumpali antaa kaikille perheille yhden vinkin: "Voisi olla ihan hyvä, että kotona keitetään pottuja neljän aikaan"
20
Harry ja Meghan menettävät kuninkaalliset tittelinsä eivätkä saa enää valtion varoja – Kuningatar Elisabet: "Tuen heidän toivettaan itsenäisemmästä elämästä"
17
Kärpät palasi voittojen tielle, mutta Ässät järjesti Porissa hikisen ja stressitasoja nostaneen puhteen – ykkösnyrkki piti vieraat pelissä mukana, Kristof ja Koblizek voittolaukauskilpailun sankarit
14
IS: Elisan pu­he­lin­myy­jät va­leh­te­li­vat asiak­kail­le – Yhtiön kä­si­tyk­sen mukaan käy­tän­tö oli pe­siy­ty­nyt ty­tär­yh­tiön Enia Oy:n Poh­jois-Suo­men myyn­ti­yk­sik­köön

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus suunnittelee uutta aktiivimallia

139 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei ihan normaali nainen, enkä sellaista kaipaa

Tuskin susta on miehetkään kiinnostuneet. Lue lisää...
Late vanahana

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

18.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image