Oulu

Suurin osa ter­veys­a­se­mien kesäsuluista alkaa Oulussa heinäkuun alussa – ­kuusi­viik­koi­sen sulun aikana asiakkaat ohjataan tietyille ter­veys­a­se­mil­le

Suurin osa sosiaali- ja terveyspalvelujen suluista alkaa 1. heinäkuuta ja jatkuu elokuun ensimmäiselle viikonlopulle saakka, mutta ajankohdat ja sulun pituudet vaihtelevat. KUVA: Lassi Puhtimäki
Oulu 25.6.2019 20:30
Henriikka Uusitalo

Oulun kaupungin lääkäreiden ja sairaanhoitajien vastaanottoja on keskitetty 1.7. – 4.8.2019. Siksi ajaksi osa terveysasemista ja muista palveluista suljetaan.

Oulun kaupunki sulkee vähitellen terveysasemiaan heinäkuun ajaksi. Suurin osa sosiaali- ja terveyspalvelujen suluista alkaa 1. heinäkuuta ja jatkuu elokuun ensimmäiselle viikonlopulle saakka, mutta ajankohdat ja sulun pituudet vaihtelevat. Kesäsulun ajaksi terveysasemilla asiointi keskitetään auki oleville terveysasemille.

Osa terveyskeskuksista suljettiin jo viime maanantaina, ja ne avaavat ovensa 5. elokuuta. Kesäsulku alkoi maanantaina Tuiran ja Rajakylän terveysasemilla. Niiden asiakkaat ohjataan asioimaan Kaijonharjun terveysasemalla, joka on normaalisti auki koko kesän. Kontinkankaan hyvinvointikeskus on normaalisti avoinna läpi kesän. Myllyojan akuuttivastaanotto on myös Kontinkankaalla. Lintulammen asukastuvalla toimiva Välke-hyvinvointipisteellä hoitajan vastaanotto on kiinni 24.6.–5.8.

Oulunsalon terveysasema on suljettuna 1.7. ja 4.8. välisen ajan. Asionti siirtyy tuoksi ajaksi Kaakkurin terveysasemalle, joka on kesällä normaalisti auki.

Haukiputaan ja Kiimingin terveyskeskukset ovat myös normaalisti auki, mutta Ylikiimingin ja Yli-Iin terveysasemat ovat kiinni kesäsulun ajan. Niissä asiointi siirtyy Kiimingin terveyskeskukseen.

Hammashoitolat on suljettu 1.7.– 4.8. Sinä aikana asiakkaita palvelee päivystys, joka toimii Aapistiellä, Dentopoliksessa.

Kaupungin neuvolatoimintaa on keskitetty 1. heinäkuuta ja 4. elokuuta välisenä aikana. Yli-Iin, Ylikiimingin ja Oulunsalon neuvolat ovat tuona aikana kiinni. Yli-Iin ja Ylikiimingin asiakkaat asioivat Kiimingissä ja Oulunsalon Kaakkurin neuvolassa.

Koskelan neuvolan kesäsulku alkaa aiemmin eli tänään, 26. kesäkuuta. Sen asiakkaat ohjataan Tuiran neuvolaan, joka on normaalisti auki kesän ajan, vaikka Tuiran hyvinvointikeskus on kesäsulussa.

Naisten terveystarkastus on suljettu 22. heinäkuuta ja 18. elokuuta välisen ajan. Maahanmuuttajien terveyshuollon kesäsulku on puolestaan 8.7.–21.7. Diabetesvastaanoton kaksi viikkoa kestävä kesäsulku alkaa 15. heinäkuuta.

Opiskelijaterveydenhuolto on suljettuna saman ajan kuin suurin osa terveyskeskuksista eli heinäkuun alusta elokuun alkuun. Kaupunki on myös vähentänyt mielenterveyspalveluiden toimintaa tuona aikana.

Lisätietoa kesäaukioloajoista löytyy Oulun kaupungin verkkosivuilta.

MAINOS

Kommentoi

tukalan hellepäivän kruunaa piiiiiiiiiiiiiiitkä jonotus hikisesä teekoo päivystyksesä
'=DD

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän niitä terveysasemia, tai niinkuin nykyään sanotaan "hyvinvointikeskuksia" ole montaa edes jäljellä, vieläkö osa suljetaan kesäksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

22.7.
Henkilöauto romuttui lunastuskuntoon ulosajossa Sodankylässä, autossa olleet katosivat paikalta
22.7.
Inarijärvellä kuultu avunhuutoja – pelastuslaitos selvittää asiaa helikopterin avulla
22.7.
Lacrosse on hurja laji, jossa pallo viuhuu 180–190 kilometriä tunnissa – Arttu Ylilauri löysi lajin pariin 33-vuotiaana
22.7.
Eurooppaan odotetaan taas ennätyshelteitä: 40 astetta voi mennä rikki Saksassa saakka
22.7.
Britannia haluaa eurooppalaiset joukot turvaamaan merenkulkua Hormuzinsalmella
22.7.
Maailmalla megasuosiota nauttiva kriketti on pyristellyt itselleen jalansijan Oulussa – "Laji sekoitetaan krokettiin" Tilaajille
22.7.
Lokkisiimat pyritään saamaan Kauppurienkadulla valmiiksi ennen Qstock-viikonloppua – "Nyt on positiivisen odottava fiilis"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Keski-Suomen ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Kemi, Keminmaa, Tornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi.

Hellevaroitus: Lähivuorokauden aikana on odotettavissa tukalaa hellettä Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön kuntaa.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Hakkaraisen Teuvo on kyllä aika äijä sanon minä

Ajatelkaapa tilannetta, että eduskunnassa olisi 100 Hakkaraista ja 100 Huhtasaarta, noin kuvaannollisesti. Kävisikö niin... Lue lisää...
Tenavatähti

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image