Oulu

Suuri seurateltta kohosi ylös Muhoksen Matokorvessa – ensi viikolla alkaviin Suviseuroihin odotetaan yli 80 000 kävijää

KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 19.6.2019 14:35 | Päivitetty 19.6.2019 17:33
Eliisa Aikkila

Suuri seurateltta nostettiin ylös Muhoksen Matokorpeen sadesäässä. Ensi viikolla alkaville Muhoksen Suviseuroihin odotetaan 80 000 – 85 000 kävijää.

Muhoksen Matokorvessa tänä kesänä järjestettävien Suviseurojen suuri seurateltta kohosi ilmaan tänään keskiviikkona. Jopa kahdentoista metrin korkuisten metallisten mastojen varassa lepäävään seuratelttaan mahtuu 4 000 seurakävijää.

– Teltta on pinta-alaltaan 80 kertaa 35 neliömetriä, ja telttaa pystyttämään tarvitaan noin 60 henkeä, kertoo telttamestari Markku Kärkkäinen.

Matokorpeen kohonnutta telttaa käytettiin ensimmäistä kertaa Oripään suviseuroissa vuonna 2009. Suviseurojen suuren seurateltan nosto on perinteisesti kohokohta, jota seuraamaan kerääntyy runsaasti yleisöä.

– Iso teltta symbolisoi suviseuroja, Suomen Rauhanyhdistysten Keskusyhdistyksen johtokunnan puheenjohtaja Matti Taskila kertoo.

Menoliikenne ruuhkaisinta keskiviikkona

Muhoksen Suviseurojen päätoimikunnan puheenjohtaja Timo Ahon mukaan seurojen järjestelyt ovat sujuneet hyvin aikataulussa, eikä isompia yllätyksiä ole sattunut.

KUVA: Jarmo Kontiainen

Kentän järjestelytöistä on jäljellä enää lähinnä opasteiden pystyttäminen ja telttojen sisustaminen. Tarvikkeiden tuonti kentälle alkaa maanantaina, ja kenttä avataan kävijöille keskiviikkona kello 9.

Liikenteen ruuhkahuiput sijoittuvat ensi viikon keskiviikolle, sunnuntaille ja seuraavalle maanantaille. Oulun suunnasta tulevia ohjataan saapumaan Tyrnävän kautta.

Seurojen aikana linja-autokuljetus kulkee Oulusta Muhokselle tunnin välein päiväsaikaan. 

Seurojen päätyttyä Ouluun päin lähtevät opastetaan poistumaan alueelta Tyrnävän kautta.

Seuroihin odotetaan 80 000 – 85 000 kävijää

Muhoksen Suviseuroja vietetään 28.6. – 1.7.2019. Vanhoillislestadiolaisuuden vuotuiseen päätapahtumaan odotetaan tänä vuonna yhteensä noin 80 000 – 85 000 kävijää.

Seurojen tunnuslause on Herra siunatkoon sinua.

Juttua korjattu klo 17:33: Taskisen nimi korjattu Taskilaksi. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (57)

Upea tapahtuma. Vuosi vuodelta olderit jaksavat tehdä tätä, koota ihmisiä , perheitä yhteen Jumalan sanan kuuloon. Perheissä on tämän maan tulevaisuus ,kasvatetaan lapset työn tekoon, yhteisöllisyyteen ja sitoutumaan eettisiin arvoihin. Toivottavasti Suomen evankelisluterialainen kirkko ja maan tärkeimmät yritykset tukevat tätä tapahtumaan, joka edistää yhteyskunnan vakautta. Ollaan Suomessa tasa-arvoisia myös tässä asiassa, joka tukee perheitä ja heteroavioliittoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pääsin tuon ison teltan pystytykseen mukaan. Oli ainut laatuinen kokemus. Tarjosivat aamupalan ja ruoan, hyvää oli. Tosi mahtava talkoohenki porukalla. Ihan tavallisia ihmisiä jotka kunnioittavat raamattua ja oikeita arvoja. Toki sekaan mahtuu monenlaisia ihmisiä, aivan kuten tähän kansaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyhmät täällä taas kommentoi, itse en kuulu kirkkoon enkä ole minkään sortin uskovainen mutta siitä huolimatta Vanhoillislestadiolaisilla on ihan yhtäläiset oikeudet kokoontua vuotuiseen juhlaansa kuin meillä muillakin esim. Juhannusjuhlaamme, Tangomarkkinoille, Ruisrockiin, jne...
Ja mielestäni tää porukka ansaitsee hatun noston siitä taidosta ja tarmosta jolla he pystyttävät keskelle ei mitään "suurkaupungin" lähes kaikkine palveluineen.

"Anna kaikkien kukkien kukkia, kukkia vaan..."

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Totta kai tuollaisen tapahtuman järjestäjä tekee hyvän tilin. Ei kukaan eikä mikään järjestö jaksaisi vuodesta toiseen junailla noin 80 tuhannen ihmisen suurtapahtumaa ellei siitä jää jotain viivan alle. Vaikka rakennustyöt yms. käytännön järjestelyt tehdään vuosittain vaihtuvilla talkooporukoilla lienee kuitenkin talkootöiden suunnittelijat ja työnjohtajat mukana ringissä useampia vuosia ja siirtävät tieto taitoa uusille henkilöille, ja heille todennäköisesti maksetaan palkkaa työstä ja verot että sotut myös. Itse en ole lestadiolainen mutta tykkään käydä Suviseuroissa kun siellä kaikki toimii niin hyvin. Paikat pysyvät siistinä, ei ole juurikaan roskia eikä häiriköitä pummaamassa rahaa, pysäköintipaikoilla on hyvä järjestys yms. Toki ruokailuissa on ollut jonoja mutta niitäkin on pystytty porrastamalla nopeuttamaan. Lestadiolaisilla on omat moraalisäännöt ja mitäpä se kuuluu sivullisille käyttääkö joku perhe ehkäisyvälineitä vai ei. Muistaakseni nykyinen Pääministeri Rinne kehotti vuosi sitten suomalaisia naisia synnytystalkoisiin ja sai heti vihervasemmiston ultraliberaaleilta naisjärjestöiltä kuraa niskaan. Tässä asiassa lestadiolaiset ovat olleet edellä kävijöitä ja tien näyttäjiä suomalaisille perheille. Varmaan monessa muussakin asiassa esim. mitä tule nuorten alkoholin ja huumeiden käyttöön. Ei muutako Suviseuroihin poikkeamaan, ei sieltä ketään käännytetä pois vaikka et olisikaan Rauhanyhdistyksen jäsen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei heistä läheskään kaikki ole oikeita karavaanareita, mutta eivät hekään sotke, päinvastoin siivoavat kaikki jälkensä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä näillä tapahtuu rakennus projektit. Itse muistan kun rakensin taloani ja katto tiiliä muutaman päivän lemppasin. Naapuriin tuli parinkymmenen hengen talkoo porukka ja saman päivän aikana laittoivat katon valmiiksi. Silloin oli jo uskoon tulo lähellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi kun tuli mukavia muistoja menneiltä vuosikymmeniltä kun silloin vielä suviksissa kujin.
Taidanpa käydä pitkästä aikaa paikan päällä, vaikka olenkin nykyisin tällainen uskoton pötky.
Ruoho ja hake tuoksuu. Ympäriltä kuuluu puheensorinaa. Suviseurojen tuoksuja ja ääniä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tervetuloa pyörähtämään ja aistimaan tunnelmaa. Earit korviin, jos paatos harmittaa. Kukaan siellä ei hätyyttele kävijöitä pyytämättä, mutta apua saa jos vain kysyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Ajattelemme ja puhumme toisistamme hyvää ja selitämme kaikki parhain päin!"Näinhän olemme jo rippikoulussa katekismuksesta oppineet!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Talkoissa olen ollut tämän viikon mutta tänään nyrjäytin nilkan, voi ryökäle että harmittaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jäämme odottamaan SRK:n tärkeintä viestiä, eli montako makkaraa, pitsanpalaa ja lohikeittoannosta saadaan myydyksi - kahvilitroista puhumattakaan😊

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ne ovat mielenkiintoisia lukuja. Minäkin odotan niitä. Ja niiden hinnat kiinnostavat myös.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oletko tosiaan siinä luulossa että juuri SRK on innokas tuomaan lukuja julki?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (57)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa sekä Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Enontekiön, Inarin ja Utsjoen kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

249 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Tämä kehitys tulee vielä näyttään että työläisellä ei ole mitään vaikutus kanavaa etujensa ajamiseen. Työnantajat tulee ... Lue lisää...
Kertokkeepa

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

12.11.

Fingerpori

12.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image