Oulu

Supersuosittu Pyhimys tähdittää Oulun yliopisto-opis­ke­li­joi­den ava­jais­ta­pah­tu­maa – "Tämä saattaa olla viimeinen Vulcanalia ikinä"

Pyhimys, siviilinimeltään Mikko Kuoppala, palkittiin tämän vuoden Emma-gaalassa muun muassa vuoden artistin ja vuoden albumin palkinnoilla. KUVA: Tero Ahonen
Oulu 14.8.2019 11:46 | Päivitetty 14.8.2019 14:03
Mirko Siikaluoma

Oulun yliopiston lukuvuoden avajaistapahtuma Vulcanalia järjestetään tänä syksynä 25. kerran. Club Teatrialla syyskuun 11. päivänä järjestettävässä tapahtumassa nähdään pääesiintyjänä supersuosittu rap-artisti Pyhimys.

Myös opiskelijoiden itsensä tuottama taide on tänä vuonna esillä Vulcanaliassa, kun tapahtumassa nähdään puhallinorkesteri Teekkaritorvet sekä Oulun yliopiston ylioppilaskunnan sekakuoro Cassiopeia. Tapahtuman somistuksesta vastaa Oulun korkeakoulujen taidepiiri Tapiiri ry.

– Haluamme Vulcanaliassa  tuoda esille ja juhlistaa oululaisten opiskelijoiden lahjakkuutta. Monet eivät välttämättä tiedä, että opiskelijakulttuuri sisältää myös korkealaatuista taidetta ja musiikkia, Vulcanalian tuottaja Asta Salomaa kommentoi ohjelmavalintoja.

Vuosi 2019 on juhlavuosi sekä 25 vuotta täyttävälle Vulcanalialle että 60-vuotiaalle Oulun yliopistolle. Tapahtumasta vastaava Oulun yliopiston ylioppilaskunta ja Oulun ammattikorkeakoulun opiskelijakunta OSAKO suunnittelevat järjestävänsä jatkossa uutta yhteistä avajaistapahtumaa.

– Avajaistapahtuman tulevaisuus on auki ja tämä saattaa olla viimeinen Vulcanalia ikinä. Pyrimme järjestämään juhlavuoden kunniaksi unohtumattoman Vulcanalian, Salomaa kertoo.

Pyhimys, siviilinimeltään Mikko Kuoppala, palkittiin tämän vuoden Emma-gaalassa muun muassa vuoden artistin ja vuoden albumin palkinnoilla. Kesällä Pyhimys palkittiin myös ensimmäisenä rap-artistina Juha Vainion sanoittajapalkinnolla.

MAINOS

Kommentoi

Pyhimys edustaa ovelaa ahneutta parhaimmillaan. Esittää aitoa runoilijaa joka vetoaa henkeviin vasemmistonuorisolaisiin ja tekee samalla toisessa bändissä halpaa huumoriräppiä joka vetoaa bilekännääjiin. Molemmilta rahat pois yhteistyössä nelosen kanssa. Hipsterit ihailevat, kun tähti lähtee hailuodosta helikopterilla räppäämään alapäähuumoria mansikkamarkkinoille. :DD

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Neljättä kertaa peräkkäin rap/hip&hop -artisti pääesiintyjänä Vulcanaliassa. Ei voi järkestäjiä ainakaan syyttää tarpeettomasta riskinotosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No niin, ensimmäistä kertaa koko Vulcanalian historiassa voin sanoa, että paikalle kannattaa mennä! Tällaista laatuartistia ei ole aiemmin saanut siellä kuunnella. Mutta toisaalta, avautuuko Pyhimyksen syvälliset sanoitukset suurimmalle osalle opiskelijoista?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No jos eivät yliopisto-opiskelijat sanoituksia hiffaa, niin ketkä sitten?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On ollut parempia, eikä tee tiukkaa, koska tämä Suomi-räppihomma nyt on vaan sitä itseään. Sanoitukset voi olla hyviä, mutta musiikiksi ei voi kutsua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä kohtaa tuo on supersuosittu?
Kundi on nykyaikainen nelosmedia tuote ilman mitään musiikillisia lahjoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käytäpä sitä Googlea, että saat selville minkälainen ura Mikolla on ollut. Toisaalta, kommenttisi tasosta huomaa, ettet hänen musiikista ymmärtäisi siltikään mitään. Mies on nimittäin yksi Suomen parhaista sanoittajista. Mutta helmiä sioille pätee tässäkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nooh, eipä aleta tälle linjalle. Google ja google, yliopiston raamattu.
Tuollaista käytöstäkö siellä yliopistossa opetellaan ?

Kuinkahan moni kuuntelee, ja luule ymmärtävänsä sanoitukset tai musiikista ylipäänsä mitään ? Se tässä ei olekaan pointti vaan mahoton juhlinta ja musiikkia oheislieveilmiöineen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ehdotin Googlea sen vuoksi, koska jokaisen luulisi osaavan sitä käyttää. Ja tiedoksi sinulle, että on olemassa ihmisiä, jotka ihan oikeasti kuuntelevat sanoituksia ja jopa miettivät sitä musiikin tasoa. Kannattaa nostaa se pää välillä pois sieltä ennakkoluulopuskasta ja avata silmät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanotaanko, että "supersuosittu" omassa viiteryhmässään ja Suomen kokoisessa pikkumaassa. Faneja ehkä 30-tuhatta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En kyllä nykyisin enää räppiä kuuntele kiitos elastisen ja "rahat pois ja naurun kanssa elakkeelle" keekin vuoksi, mutta ilmeisesti termiä "supersuosittu" tosiaan voi nykyään käyttää jo muutaman hassun kiinnostuneen vuoksi koska en ole ikinä moisesta "artistista" kuullutkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Et vastaa mielipiteinesi koko populaatiota ja se ei tee Pyhimyksestä yhtään vähemmän tunnettua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

10:35
Siikalatvan kunnanhallitus kutsuu kuusi kunnan­joh­ta­ja­eh­do­kasta haastatteluun
10:26
Suomen ensimmäinen brändiprofessori aloitti Oulun yliopistossa – aluksi viisivuotinen professuuri perustettiin lahjoitusvaroin
10:03
Poliisi pyytää edelleen havaintoja tammikuun alussa kadonneesta miehestä – tavattu viimeksi Oulun keskustan alueella
9:44
Tukholman lähiöissä kaksi räjähdystä aamuyöllä peräjälkeen – yksi ihminen loukkaantui
9:37
Seksuaaliväkivallan uhrien tukikeskuksessa autettu yli tuhatta ihmistä Helsingissä – vastaava palvelu avataan Ouluun helmikuussa
9:30
Pohjoisen kauppakamarit: Rautatieliikenteen kehittäminen on kesken Pohjois-Suomen näkökulmasta
9:30
Etla: Hallituksen ilmastotavoite kaukana – energian tuotantoon ja kotitalouksien kulutukseen tarvitaan iso muutos
31
Pysäköinninvalvonta tulisi korvata neuvonnalla, oikeustajua rikkova rahastus ketuttaa Lukijalta
24
Yöllä tuuli puhalsi puuskissa jopa 25 metriä sekunnissa Oulun Vihreäsaaressa, yksittäisiä puita kaatunut – lauhtunut sää tuonut sivuteille suuria vesilammikoita
21
Etla: Hallituksen ilmastotavoite kaukana – energian tuotantoon ja kotitalouksien kulutukseen tarvitaan iso muutos
10
Voiko Oulussa hiihtää tai luistella? "Mitä kauemmas rannikolta on menty, sen paremmin latuja on ollut"
10
Kokkolan kettutarhan kaikki 2 500 eläintä oli tarkoitus viedä Kiinaan – sinikettujen siirrosta oli tehty ennakkoilmoitus, mutta ei ilmoitusta lastauksen aloittamisesta
10
Talvimyrsky riehuu Perämerellä ja merivesi nousee korkealle – maa-alueiden kovimmat puuskat iskevät Pohjois-Pohjanmaalle ja Kainuuseen
8
Oulun Energian tavoitteena hiilineutraalius 2030-luvulla – toimitusjohtaja Juha Juntunen: "Kasvatamme uusiutuvan energian, kuten tuulivoiman, osuutta"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Suomi Euroopan rasistisin maa

133 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Sellaisetkin äänestää persuja jotka tuolla maalla syrjäkylillä asuvat, joskus käyvät kirkonkylällä ja eivät seuraa poli... Lue lisää...
niitä vain on

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image