Oulu

Suomessa ja Venäjän Karjalassa kehitetään uusia jä­te­ve­si­poh­jai­sia lannoitteita – taustalla Oulun yliopiston koordinoima hanke

Jätevedestä halutaan kehittää uusia lannoitteita. Kuvituskuva Taskilan jätevedenpuhdistamosta. KUVA: Peura Pekka
Oulu 25.2.2019 15:31
Heidi Peltonen

Suomessa ja Venäjän Karjalassa selvitetään, miten jätevesistä voitaisiin valmistaa lannoitteita. Tutkimuksessa selvitetään uutta lietteen- ja jätevedenkäsittelytekniikkaa ja tehdään resepti kierrätyslannoitteen valmistamiseksi. 

Kyse on Oulun yliopiston Kestävän kemian tutkimusyksikön koordinoimasta tutkimus- ja kehittämishankkeesta, joka pyrkii luomaan kaupallistamismalleja jätevesistä valmistettaville lannoitteille. 

Hankkeen taustalla on se, että Venäjällä jätevedenpuhdistamojen lietteitä ei toistaiseksi hyödynnetä järjestelmällisesti, vaan ne päätyvät kaatopaikoille, jotka täyttyvät. Taustalla on myös tulossa oleva EU:n lannoitedirektiivin uudistus, jossa kierrätyslannoitteiden merkitys korostuu.

Oulun yliopiston tiedotteessa todetaan, että hankkeen ensisiijainen tavoite on luoda kaupallistamismalli jätevesipohjaisen kierrätyslannoitteen valmistamiseksi. Lisäksi hankkeessa tutkitaan ravinteiden sitomista meijeriteollisuuden jätevesistä. 

Suomessa on aiemmin testattu jäteveden kierrättämistä lannoitteena yksittäisissä kokeiluissa. Suurempaa kaupallista tuotantoa ei kuitenkaan toistaiseksi ole ja säädökset kieltävät jätevesilietelannoitteiden käytön ruoan tuotannossa. Hankkeessa ei olekaan tarkoitus kehittää ruoan tuotannossa käytettävää lannoitetta. 

Suomessa suurin osa vedenpuhdistamojen jätevesilietteistä käytetään aumakompostoinnin kautta maanparannukseen ja mädätykseen ja siten biokaasun tuotantoon. 

Oulun yliopiston Kestävän kemian tutkimusyksikkö on valmistanut aiemmin tuhka- ja sahanpurupohjaisia typpeä sisältäviä kierrätyslannoitteita.

Karelia CBC-rahoitteinen vuonna 2018 aloitettu hanke on kolmivuotinen ja sen kokonaisbudjetti on noin 770 000 euroa. Hankkeessa ovat mukana Oulun yliopiston lisäksi Itä-Suomen ja Petroskoin yliopistot, Petroskoin, Sortavalan ja Outokummun jätevedenpuhdistamot sekä Valion Joensuun meijeri.

Ohjelmaa rahoittavat Euroopan unioni, Suomi ja Venäjän federaatio. Varsinaiseen ohjelma-alueeseen kuuluvat Suomesta Pohjois-Pohjanmaa, Kainuu ja Pohjois-Karjala sekä Venäjältä Karjalan tasavalta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Tietämättömyys, ymmärtämättömyys, välinpitämättömyys ja vastuuttomuus löytyvät ennen pitkää meidän kaikkien ruokalautasilta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Karjalan Tasavallan kautta kulkee myös kadehdittu meriyhteys "Stalinin kanavan" kautta Vienanmerelle sekä edelleen koillisväylälle, ja viressä kadehdittu Muurmannin rata. Niitähän ei tietenkään voida hyödyntää Suomen "länteen sitoutumisen vuoksi". Venäjän vastaiset boikotit häiritsevät enempi Suomen taloutta kuin Venäjän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihin käyttöön maanparannuksella parannettu maa tulee ellei levitettäväksi peltoalueelle vai parannetaanko sillä metsämarjojen ja metsäsienten kasvua vai tuoksutetaanko sillä pieniä piha-alueita ja puistoja ? Luulen että ainoa hyöty on biokaasun tuotanto sikäli kun se saadaan toimimaan kannattavasti ja jäte tai ainakin eroteltu osa jätteestä joudutaan sijoittamaan lopulta kuten ennenkin kunhan sitä on koehaisteltu ja jopa maisteltu lopputuotteissa haitta-aineineen tarpeeksi . Biokaasuntuotanto onnistuessaan olisi erinomainen tulos , sitä kannattaakin tavoitella .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kerrankin jotain positiivista venäjän kanssa, koska aina vain kuulee vihasanoja, näin tulisi toimia naapurimaan kanssa yhteistyössä, yhteiset elämän eteenpäin menon asiat saatetaan parempaan kuntoon, josta meille kaikille on hyötyä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja Suomen veronmaksajat maksavat yhteisyrityksestä 99 %. Kuten Viipurin ja Pietarin jätevesiviemäröinnistä, jätehuollosta, Novaja Zemljan ydinjätteen siivouksesta ja lienee niitä muitakin. Miksi tsuhna maksaa kaiken Iivanalle, joka vain vodkaa naukkailee ja nauraa tsuhnalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä oli hieno uutinen. Olen kannustanut usein kommenttipalstalla yhteistyöhön Karjalan tasavallan kanssa. Onhan se Moskovan alaisuudessa ja oligarkien hallinnassa, mutta kyllä kait suomalaiset pisnessihmiset ovat jo oppineet toimimaan toverien kanssa. Seuraan kehitystä Karjalan tasavallassa lukemalla silloin tällöin "Karjalan sanomia". Myönteistä kehitystä on havaittavissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raaka-ainetta riittää yhden Itämeren verran. Kiitos meidän ja teidän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ollaan sitten ravintoketjun huipulla ja nyt mietitään miten voitaisiin tiivistää se kaikki kertynyt ongelmajäte, jotta voitaisiin syödä sitä vähän paremmin ja enemmän? Eikö olisi sama hypätä ilman laskuvarjoa koneesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

17:32
"Vihamotiivilla olevaa rasistista häiriköintiä ja uhkailua" –  Poliisi epäilee, että "Husu" Husseinia on vainottu pidempään
16:43
Postialan neuvotteluissa päästiin pieni askel eteenpäin ilman läpimurtoa – lakko jatkuu, seuraavat neuvottelut perjantaina
16:02
Trumpin virkarikostutkinta siirtyy tänään televisioon – Julkiset kuulemiset alkavat kello 17 Suomen aikaa
15:59
Henkilöauto törmäsi kuorma-autoon Pyhännällä, äiti ja lapsi vietiin sairaalaan tarkastukseen
14:58
Ilmastoaktivisti Greta Thunberg takaisin kohti Eurooppaa – saa kyydin australialaisten maailmanmatkaajien katamaraanilla
14:42
Mikkola nousee Kärppien päävalmentajaksi Mannerin jälkeen – edustusjoukkueen ja A-nuorten valmennustiimit jatkavat ensi kaudella samassa muodossa
14:29
Poliisi epäilee paritusrikosta Kajaanissa ja kahdella pienemmällä paikkakunnalla – "Madame" majoitti liiketiloissaan kielitaidottomia, seksuaalipalveluja myyneitä naisia
188
Linnanmaalla, keskustassa vai jossain muualla? Kerro meille, missä Oulun yliopiston pitäisi sijaita
62
Tänään neuvotellaan, mutta lakosta voi tulla erittäin pitkä – "Ihmiset tuntuvat täysin ymmärtävän, miksi lähdimme tai jouduimme työtaisteluun"
47
Pohjantiellä sattui kolmen auton ketjukolari – ei loukkaantuneita
38
"Ruotsi ei ole rakettitiedettä" – Tartu härkää sarvista ja puhu, opastaa oululaislähtöinen kielilähettiläs Seppo Määttä
32
Oulussa kehitetty kasvomaksaminen käytössä noin 2 000 kokeilijalla – maksutapaa testattu kahdeksassa kahvilassa
24
Tatuointi- ja kestopigmentointiväreistä löytyi terveydelle vaarallisia aineita – saattavat aiheuttaa syöpää tai haitata lisääntymistä
23
Uudet kaistat helpottavat Limingantullin liikennettä – uuden alikulun päällystys ja kivettäminen jäivät ensi kevääseen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa jäätävän tihkusateen ja lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia jalkakäytävät ovat aluksi erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Olin aikanaan ammattiliiton jäsen. Ei mulla valittamista, hyvin menee. Lue lisää...
ONNELLINEN.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

13.11.

Fingerpori

13.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image