Oulu

Suojeltu myllyrakennus puretaan Toppilassa – tilalle pitää rakentaa saman näköinen talo

Huonokuntoinen vanha myllyrakennus (kuvassa vasemmalla) on nököttänyt vuosia rujona Siilotalo-kompleksin kyljessä kohtaloaan odottaen. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 26.6.2019 22:30
Markku Rättilä

Uudelleen rakennettavan talon alakerroksiin tulee vanhusten ryhmäkoti, ylemmäs asuntoja. Rakentamisessa pitää käyttää samoja rakennusaineita kuin myllyssä on ollut.

Toppilansalmen rannalla sijaitseva vanha myllyrakennus puretaan. Sen tilalle rakennetaan uusi, purettavan rakennuksen hahmoa noudattava viisikerroksinen asuinkerrostalo.

Rakennuslautakunta myönsi purkamiselle ja uudelleen rakentamiselle luvan keskiviikkona. Ratkaisu on saanut Museoviraston hyväksynnän.

Kaavalla suojeltuun, Siilotalo-kompleksiin kuuluvaan myllyyn piti alunperin saneerata asuntoja. Myllytalo sai rakennusluvan asuinkäyttöön vuonna 2015. Kompleksia urakoinut Kalevala-rakennus meni konkurssiin samana vuonna. Mylly jäi sen myötä tyhjilleen ja vaille huoltoa.

Jo vuoden 2013 kuntotutkimuksessa myllystä löytyi mikrobivaurio. Pahin tilanne oli kellarissa. Rakennuksen saneeraaminen asuinkäyttöön olisi vaatinut kellarin alipaineistamisen ja tuuletuksen katolle. Rakennuksen yläpohja ja yläosan julkisivu jouduttiin purkamaan huonokuntoisuuden vuoksi viidennen kerroksen lattiatasoon saakka. Mikrobeja löytyi myös rakennuksen rungosta ja ulkoseinistä. Alkuperäisen kaltainen seinäpinnoittaminen ei olisi enää onnistunut. Tyhjilleen jääneen rakennuksen ongelmat ovat sittemmin pahentuneet.

Kaupungin rakennusvalvonnan mukaan myllyrakennuksen hahmo on kaupunkikuvallisesti ja suojelullisesti tärkeä. Uudisrakentamisessa myllyn ominaisuudet tulee sen vuoksi säilyttää. Uudelleen rakentamisessa pitää muun muassa käyttää samoja rakennusaineita, kuin alkuperäisessäkin rakennuksessa, rakennusvalvonnan johtajan Pekka Seppälä kertoo.

– Rakennukseen on tehtävä kivirunko ja rappaus.

Uuden rakennuksen toiseen kerrokseen voidaan Seppälän mukaan kuitenkin tehdä poikkeamisluvalla ulkoneva laajennus, joka tukee taloon sijoittuvaa toimintaa.

Kahteen alimpaan kerrokseen tulee vanhusten ryhmäkoti, ylempiin kerroksiin normaaleja asuntoja.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (61)

Joo, kuvat on otettu ja sisällä käyty B) Rakennushan on käytännössä tyhjä, kellarissa jotain pikkuroinaa ja olikohan kakkoskerroksessa raksafirman taukotilat pöytineen ja tuoleineen. Toisessa rappukäytävässä oli maali jo alkanut hilseillä.

Kesällä 2015, tuossa Siilotalon puoleisessa päässä, oli kellarin perälle kertynyt pienoinen ankkalammikko. En tiedä, mikä huoltotila siellä oli, mutta lattia oli muuta käytävää matalemmalla, ja sitä ku on tämmöne pölijä, niin pitihän se hakea kumpparit. Hädin tuskin riitti varret kahlata. En osaa sanoa, montako kuutiota siellä sitä vettä oli, ja mistä putkiliitoksesta se oli vuotanut.

Myöhään syksyllä joku muukin huomasi uima-altaan, ja hommasi uppopumpun. Tyhjennyksen yhteydessä kulkureitit sisään tukittiin, taas kerran.

Purkupäätös ei tullut yllätyksenä, jotain tämmöistä olinkin jo vähän odotellut. Rakennuksessa on toiminut puuseppää, taidemaalaria, prätkäkerhoa, jotkut bänditkin siellä treenasivat, kunnes (kellarin) home ajoi heidät pois. Ilmeisesti joku on myös tuolla asunut ihan vakituisesti, mikä kuulostaa aika eksoottiselta. SOK-myllyllä voisi olla niin monta tarinaa kerrottavanaan...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä joku näkee tuossa rakennuksessa ja paikassa jotain suojeltavaa. Olisikohan museovirastolla liian vähän suojeltavia kohteita joka varmistaisi museoviraston rahoituksen. Joku tässä asiassa mättää ja pahasti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kannattaa myös huomioida että kahteen alimpaan kerrokseen tulee vanhusten ryhmäkoti. Nyt se on tiedotettuna eikä tule asunnon ostajille yllätyksenä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei enää mitään järkeä tuossa rakennuskompleksissa, karannut käsistä ja alkuperäinen entisöimisidea unohtunut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ouluun ollaan vielä hakemassa kulttuuripääkaupunkia, huh,huh. Kyllä hävettäisi hakea sellaista nimikettä näillä eväin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juu. Eihän se ole kulttuurikaupunki jos meinaa purkaa vanhan, tarpeettoman ja pahoin vaurioituneen rakennuksen!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä nuo kaikki vanhat homehtuu, jos rakennusliike saa kunnostamisen sijaan antaa niiden mädäntyä muodollista korvausta vastaan🤬

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu kovasti tukee rakennus- ja purkuliikkeiden ansiomahdollisuutta. On kovaa bisnestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suojeltu mutta puretaan, mitä merkitystä on tuollaisella suojelulla? Tuleeko tilalle yhtä vähän alkuperäistä muistuttava rakennus kuin tuli viljasiilojenkin tilalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei yhtään mitään mutta kaupungin johto ja virkamiehet saavat päteä asiassa.

Outoa että ei suojella ydinkeskustan katukuvaa vaan sinne saa rakentaa mitä erilaisempia rakennuksia. Koomista että tuonne voimalaitoksen taakse päätetään nyt suojella yksi ruma talo.

Toppilansaaressa rakennetaan uutta kerrostaloa niin lähelle kevyeliikenteen väylää että liikkenneturvallisuus vaarantuu. Ei voi kun kummaksua kaupungin ja varsinkin rakentamisesta päättävien henkilöiden toimintaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä tuo nyt mitenkään silmää hivelevän hieno rakennus ole, en minä ainakaan jää kaipaamaan ja parempi jos tuohon tilalle voi rakentaa jotain hyödyllistä. Suunnitelmissa on kuitenkin rakentaa samankaltainen rakennus tilalle. Voihan siihen sitte laittaa plakaatin seinään, jossa kerrotaan tarkemmin mitä tärkeää siinä on aiemmin ollut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siisti kuvio. Tässä laitettiin vielä varmuuden vuoksi alkuperäinen rakennusyritys konkkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Katso, katso, rakennusta
pian, se puretaan..
Katso, katso, pakerrusta
samanlaisen saan.?
Katso, katso, rakennusta
luotan, Seppälään..
Katso, katso, pakerrusta
samanlaisen nään..?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muistuttaa lähinnä tuo nykyinen siipi vanhojen kauhufilmien mielisairaalaa. Jotain uutta tosiaan kaivataan imagon parantamiseksi ja toimenpiteitä ihmisten terveyden huomioon ottamiseksi paremmin rakentamisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella hassua suojelua. Rumaa kuin mikä. Ottakaa kuvia muistoiksi, onhan kauniit puutalotkin poltettu poroksi. Toppilansalmi on kuin pahin tilkkutäkki ja kolhoosi tältä osin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toppilansalmi rakennetaan aivan pilalle.
Aivan kauheeta, kuka sieltä asunnon ostaisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä. Sikinsokin miten sattuu. Saaren puolella talot ovat kauniimmin järjestyksessä. Toivottavasti ei uudisrakentamisella pilata ja roti säilyy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (61)

Uutisvirta

16.9.
Kolme erää isojen poikien kovaa koulua – Venäjä otti vaivattoman voiton Suomesta EM-lentopallossa Tilaajille
16.9.
Kärpät teki tärkeän kiinnityksen – Justus Annuselle kahden vuoden jatkopahvi
16.9.
Yritystukien karsimista valmistellut työryhmä sai raporttinsa valmiiksi maanantaina – julkistuksesta ei vielä tietoa
16.9.
Selvitysmies hävittäisi Sipilän hallituksen luoman Valtion kehitysyhtiö Vaken – Kahden miljardin pääoma palautettaisiin valtiolle
16.9.
Yle: Ugandassa kuolleen suomalaisliikemiehen tapauksessa nostettu murhasyytteet – matkusti Suvi Lindénin seurassa, markkinoi Patrian tuotteita
16.9.
Tervahovintien ratasillan uusiminen Oulun Toppilassa katkaisi rataliikenteen – kolmen vuorokauden tiukka puristus
16.9.
Parempi taksitolpalla kuin eläkepäivillä joutilaana – lomakassan kartuttaminen kannusti 73-vuotiasta Matti Särkelää palaamaan autonrattiin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

168 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Vain elämää — pöydässä hytkyjät

Tykkään älyttömästi. Ja moni muu, koita kestää. Etkä mitään voi. Lue lisää...
TYMPÄSEEKÖ?

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

17.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image