Oulu

Sou­tu­ve­ne­pai­kat kortilla Oulussa – moni haluaisi venepaikan jo­ki­suis­tos­ta, mutta niitä ei ole tarjolla

Hartaanselän soutuvenepaikkoja. Venepaikoista on Oulussa pulaa. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 27.5.2019 6:43
Markku Rättilä

Veneiden pitäminen rantapusikoissa ei ole sallittua. Puskaveneitä löytyy nyt suistoalueen rannoilta kymmenittäin. Kaupunki ei silti suunnittele niiden häätöä.

Soutuvenepaikoilla on Oulussa enemmän kysyntää kuin tarjontaa. Etenkin jokisuistossa tarvittaisiin reilusti nykyistä enemmän telapaikkoja soutuveneille. Vaatimattomammatkin paikat kelpaisivat, jos niitä olisi tarjolla.

Nyt rannoille on vedetty eri puolilla Oulujokisuistoa luvatta kymmenittäin soutuveneitä. Villiä säilytystä tapahtuu muun muassa Hollihaassa, Pikisaaressa, Vaakunakylässä ja Mustasalmen rannoilla.

– Veneen säilyttäminen vaatii aina maanomistajan luvan, eikä niitä ole rannoille myönnetty. Veneiden säilytys on sallittua vain kaavaan merkityillä alueilla, ylläpitovalvoja Pertti Wirkkala Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista kertoo.

Kaupungilta kysytään soutuveneille paikkoja varsinkin Hartaanselän rannoilta.

– Tällä alueella on myös eniten niin sanottuja puskaveneitä.

Villi venesäilytys tuo Wirkkalan mukaan perässään sotkemisen.

– Luvattomien veneiden myötä rannoille ilmestyy myös muuta roinaa ja roskaa. Veneitä on myös hylätty rannoille jätehuoltomaksujen pelossa.

Varsinaisia puskaveneiden häätöoperaatioita ei ole toistaiseksi tehty, mutta rantojen kunnostustoimenpiteiden ajaksi soutuveneitä on siirrätetty pois työmaan tieltä. Esimerkkinä Wirkkala mainitsee Tervaporvarinrannan Tuirassa.

Helpotusta soutuvenepaikkapulaan suistossa ei ole näillä näkymin tiedossa.

Kaupungin laatimassa suistokaupunkivisiossakaan ei ole otettu kantaa soutuvenepaikkoihin, vaikka siinä hahmotellaan alueen virkistyskäytön kehittämistä monin tavoin.

Muilta osin kaupungin venepaikkatarjonta kattaa melko hyvin tarpeet.

Wirkkalan mukaan isojen veneiden laituripaikoille olisi tosin enemmänkin kysyntää.

Kaikkiaan kaupungilla on tarjota venepaikkoja kymmenissä satamissa yhteensä 1 752. Niistä soutuvenepaikkoja on 522.

Toppilansalmeen valmistuu tänä kesänä 34 uutta venepaikkaa.

– Kysyntään nähden venepaikkoja on riittävästi.

Myös yksityisiä laiturihankkeita on. Toteutuessaan ne lisäävät venepaikkojen määrää merkittävästi. Hankkeista suurin on Ranta-Toppilaan suunnitteilla oleva venesatama. Siihen on kaavailtu noin 300 venepaikkaa.

– Kaupunki osallistuu Ranta-Toppilan satama-altaan ruoppauskustannuksiin.

Satamatoimintaa pyörittämään haetaan yksityistä tahoa.

Venepaikkojen käyttöastetta rajoittaa kuitenkin paikoin ikääntyvien laitureiden huono kunto, Wirkkala harmittelee.

Korjausvelka venesatamissa on iso ja kasvaa edelleen. Korvausinvestointeja tehdään, mutta ei riittävällä tahdilla.

– Kuntaliitosten myötä kaupungille siirtyi erittäin huonokuntoisia satamia.

Sellaisia ovat Wirkkalan mukaan muun muassa Kellon Kiviniemen, Martinniemen ja Riutunkarin venesatamat.

– Ne vaativat täysremonttia. Satamien uusiminen on kallis investointi, jota ei ilman erillistä määrärahaa pystytä toteuttamaan, Wirkkala sanoo.

Kun satamia lähdetään korjaamaan, pitää huomioida pienveneilijöiden lisäksi ammattikalastajien ja muidenkin elinkeinonharjoittajien tarpeet.

Kiikelin aikatalu vielä auki

Meritullin venesatama Kiikelissä jatkaa toistaiseksi normaalisti toimintaansa. Venepaikat ovat vuokrattavissa, polttoaineen ja sähkönjakelu toimivat.

Toimintaan tulee pitkä keskeytys kun alueelle suunnitellun Allas Sea Poolin rakentaminen alkaa. Alkuperäisen kaavailun mukaan töiden pitäisi olla jo käynnissä.

Kylpylähankkeen aikataulu on kuitenkin toistaiseksi auki, projektipäällikkö Juha Isoherranen Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalveluista kertoo.

Pallo asiassa on Isoherrasen mukaan kylpylän operoijalla, helsinkiläisellä Töölö Urban Oy:llä.

– Odottelemme heidän aikataulujaan, Isoherranen toteaa.

Hän pitää mahdollisena, että työt alkavat vielä tämän kesän aikana. Kaupungilla itsellään on valmius ryhtyä sataman siirtotöihin nopealla aikataululla.

Koko satama-allas ruopataan samalla.

Venepaikkoja uuteen satamaan on tulossa jopa nykyistä enemmän.

Venepaikan Kiikelistä vuokranneille ilmoitetaan töiden alkamisesta kuukausi etukäteen. Heille pidetään paikkoja auki Toppilansalmen uusilta venelaitureilta, jotka tulevat käyttöön lähiviikkoina.

Kymmeniä venesatamia

Kaupungin kartoista löytyy kaikkiaan lähes 50 pienvenesatamaa.

Kaupungin ylläpitämiä venepaikkoja on 1 752, joista soutuvenepaikkoja 522.

Toppilansalmeen tulee tänä kesänä 34 uutta venepaikkaa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (22)

Mutta entäpä jos veneen omistaja on vesialueen omistaja? Vesialueen omistaja voi säilyttää venettään toisen alueella maissa (kalastuslaki).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupunki voisi joskus tarkistaa onko vuokratulla paikalla edes venettä..
Minulla oli muutaman vuoden venepaikka ja molemmin tyhjänä.
Sanoin Oulu kympissä asiasta ja aikoivat puuttua tilanteeseen.
En sitten tiedä miten lopulta kävi mutta miksi vuokrata paikkaa, jos sille ei ole tarvetta.

Itse annoin paikan heti pois kun totesin etten enää kerkeä veneilemään niin paljoa kuin ennen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

siispä enempi paikkoja vaan, soutelu on hyvää ja terveellsitä liikuntoa.
=)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Veneet pilaavat maiseman ja estävät kaupunnin parhaiden paikkojen virkistyskäytön. Joko vuokrat on säädettävä niin korkeiksi, että ne ohjaavat veneilijät pois tai sitten siihen on vain kylmästä tehtävä pyörätie ja koirapuisto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sama homma Rovaniemellä. Laitureissa seisoo iso moottorivene joka ei liiku veneilykaudella kertaakaan. Pahimmassa tapauksessa vene on kotipihassa trailerilla, mutta venepaikka on tyhjillään kun paikka varattuna kaiken varalta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

90% kuvassa näkyvistä veneistä ei käy vesillä kertaakaan koko kesän aikana.
Muutoinkin lepikot täynnä veneitä joihin ei kosketa vuosikausiin.
Olis mukava kuulla mikä idea tässä on, siis varata venepaikka ja ostaa vene vaikka ei aio ikinä sitä käyttää?

Mielläni jos joku näin toimiva itse vastaisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minun vene siellä yhen paikan viepi joka vuosi ja vesillekin sen laskisin, jos vain olisi keliä mennä, harvakseltaan. Eipä se muille kuulu, mittee sen kanssa värkkäjän tahi olen värkkäämättä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nuo paraatipaikoilla makaavat veneet pitää käydä läpi yksitellen ja poistaa vanhimmasta päästä ja tehdä tilaa uusille käyttäjille.Eikä lupia enää vanhoille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lievästi sanoen harmittaa, kun osa ihan ok kuntoisia veneitä mätänee pusikossa. Liekkö omistajat kuolleet, koska kyllä veneet kaupaksi saa jos tarpeettomaksi jää. Muutamakin tietty vene hietasaaren pusikoissa kiinnostaisi, kun olisi niin helppo laittaa kuntoon, mutta omistajista ei tietoa, joten sinne mädäntyvät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kait ne maksut tulee kaupungille aikanaan, muutenhan ne veneet roudattaisiin kaatopaikalle ? Saa kait niitä veneitä pitää muuallakin, kuin kaupungin erikoisosaston perustamilla laillisilla ja sitä varten pienveneille suunnitelluille maksullisille venepaikoille? Älä himoitse toisten veneitä;=)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu, merellinen kaupunki ja vielä pitäisi muka kulttuuripääkaupungiksi alkaa?
heh..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koska kaikille halukkaille ei ole soutuvenepaikkoja niin Oulu ei voi olla kulttuuripääkaupunki? Tämäkö oli sanomasi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käykö tuon kiikelin uimalan kanssa taas sama juttu ku muuallaki. Paikat puretaan kiireellä ja sitten odotellaan rakentamista vuosia. Eikö mitään opita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koomista kun samat veneet ovat joen penkalla vuodesta toiseen ja tietenkään näillä kukaan edes mihinkään Souda.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luvallista venepaikkaa on täysin mahdoton saada. Kun kaupungin venepaikkojen haku keväällä aukeaa, tarjolla ei ole yhtään vapaata venepaikkaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (22)

Uutisvirta

12:33
Reserviin siirtyvä komentaja Jarmo Lindberg Puolustusvoimien Lemmenjoki-kohusta: "Riittävän pitkällä aikaperspektiivillä se asettuu mittasuhteisiinsa"
12:25
Ettan maajoukkuemiesten tie viemässä odotetusti ulkomaille – Ronkainen siirtymässä Saksan pääsarjaan, Jokela Sveitsin liigaan
12:03
Kultarannassa pääministeri Rinne ja oppositiojohtaja Halla-aho väittelivät maahanmuutosta – "Laitetaanko rautaa rajalle?"
11:55
Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari uusista tiedusteluvaltuuksista: "Kestää aikansa ennen kuin kone käy kaikilla sylintereillä"
11:46
Jo yksi aktiivinen murtaja tai rikollisporukka voi kääntää asuntomurtojen määrän kasvuun – "Rajat ylittävä rikollisuus on suuri haaste", poliisi muistuttaa
11:00
Kahdeksan Kalevan yleisöarvijoijaa liikkuu Oulun juhlaviikoilla
11:00
Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – vähennyksiä tehdään 380 henkilötyövuoden verran
24
Lipolta lipsahti piste Pöytyälle – voitto irtosi vasta kotiutuslyöntikilpailussa
22
Kaupunkiviljely siirtyy kohti Oulun keskustaa: Palstoja saatetaan jopa lakkauttaa, kun taas viljelylaatikot ovat täynnä vuodesta toiseen
17
Pohjantien remonttisumaan tulossa helpotusta: Alennettuja nopeusrajoituksia puretaan kesän aikana, siltatyömaa vaikuttaa liikenteeseen vasta syksyllä
16
Suomen muuttovoitto pieneni viime vuonna – maahanmuutto väheni ja maastamuutto kasvoi
14
Rinteen hallitus tekee paluun 1970-luvulle Lukijalta
14
Oulu kasvaa keskimäärin 1 000 asukkaalla vuodessa – enemmistö poismuuttaneista voisi harkita palaavansa Ouluun
13
Puolustusministeri Kaikkonen väläyttää 2-3 kuukauden kansalaispalvelusta – Päätökset kuitenkin jäämässä seuraavalle hallitukselle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin sekä seuraaviin Pohjois-Pohjanmaan kuntiin: Pudasjärvi,
Taivalkoski ja Kuusamo ja seuraaviin Lapin kuntiin: Posio, Kemi, Keminmaa ja Ylitornio. 
Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen,
Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan
maakunnan länsiosassa.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

onnea kaaharit nyt se on tullut

EVVK. Jos tavoitan hitaamman, menen ohi. Jos nopeampi tavoittaa minut, päästän edelle. Ei ongelmaa. Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image