Oulu

Seitsemää miestä syytetään hyökkäyksestä ravintolaan

Oulu 4.12.2012 12:48
Susanna Kemppainen

Oulun käräjäoikeudessa ryhdyttiin tiistaina käsittelemään Oulun keskustassa sijaitsevaan ravintolaan liittyvää välikohtausta.

Syyttäjä väittää, että seitsemän miestä tunkeutui oikeudettomasti Olimpokseen 3. toukokuuta 2010 juuri ennen sen sulkemisaikaa puoli kahdentoista aikaan illalla. Hän syyttää heitä törkeästä julkisrauhan rikkomisesta, mistä voi enimmillään saada kaksi vuotta vankeutta.

Syyttäjän mukaan miehet olivat varustautuneet kepein ja he aloittivat väkivallan välittömästi ravintolaan astuttuaan. Syyttäjän mukaan miehet vahingoittivat ravintolan irtaimistoa, minkä lisäksi yksi heistä löi ravintolan työntekijää kepillä päähän ja käsiin. Syyttäjä väittää teon olleen kostoisku väkivallasta, jota tapahtui paria päivää aikaisemmin vappuna.

Syyttäjä vaatii lyöjälle tuomiota pahoinpitelystä. Hän nosti kaikkia syytettyjä kohtaan syytteet myös vahingonteosta, mutta käräjäoikeus totesi tiistaina syyteoikeuden tältä osin vanhentuneen.

Syytettyjen käsitys tilanteesta täysin erilainen

Syytetyt kiistävät syytteet ja vaativat niiden kumoamista. He kiistävät tunkeutuneensa luvattomasti ravintolaan. Miesten mukaan he menivät sinne yhdessä keskustellakseen aiemmasta väkivallasta.

Syytettyjen mukaan ravintolan työntekijät aloittivat välikohtauksen heitä kohtaan heittelemällä esineitä. Syytetyt kiistävät käyttäytyneensä itse tilanteessa millään tavalla väkivaltaisesti.

Ravintolayrittäjät vaativat syytetyiltä korvauksia liikevaihdon alenemisen vuoksi 11 000 euroa, minkä lisäksi kukin yrittäjistä hakee 10 000 euroa tapahtuman aiheuttamasta henkisestä kärsimyksestä.  He hakevat myös noin 2000 euron korvausta ravintolassa rikkoontuneiden esineiden vuoksi.

Vammoja saanut työntekijä  pitää häneen kohdistunutta tekoa syyttäjän vaatimusta vakavampana törkeänä pahoinpitelynä. Hänen mukaansa siitä aiheutui hänelle muun muassa vaikea ruumiinvamma. Hän vaatii lyöjältä yhteensä noin 80 000 euron edestä erilaisia korvauksia. Tämä kiistää vaatimukset.

Asian käsittely kestää ainakin vielä keskiviikon. Tänään iltapäivällä oikeudessa katsotaan valvontakameran nauha, jolta pitäisi selvitä osapuolten toiminta kiistellyssä tilanteessa.

Tuomio annetaan myöhemmin.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (42)

Onpas typeriä kommentteja. Millä lailla on Olimpoksen omistajan vika, jos tätä lyödään metallikepillä päähän niin että luut murtuvat (ks. aiempi uutinen)? Olipa kuitenkin kyseessä missä tahansa maassa syntynyt ihminen, ei väkivalta ole oikeutettua edes kostoksi. Jos arvon oululaisille ei kelpaa, että tänne pimeyden perukoille voisi muualta muuttaa, niin voipi muuttaa metsämökkiin asumaan ja sulkea silmänsä siltä, että maailmassa asuu muitakin ihmisiä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei Suomessa ole aiemmin ollut tuommoista reviirikulttuuria, mitä ny romaneilla on omansa. Tätä maahanmuuttoa ja yrittäjyyttä johdetaan todennäköisesti Suomen ulkopuolelta. Meillä viranomaiset ja oikeuslaitos lällyilee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Et oo vissiin oululaisia? Oli meinaan viiskyt vuotta sitten yli parikymppiselläkin raavaalla hemmolla orpo olo kävellä tyttökaverin luo Heinäpäähän. Jengeillä oli tarkat reviirit ja mummot pysyivät sisällä iltakahdeksan jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

joo eipä kannata tuonne ravintolaan enään mennä kun on noin väkivaltaista meno. Eipä ollu pihvikään kummosta kun kävin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voiko oikeasti käräjäoikeuden käsittelyä odottaessa osa rikoksista vanhentua? Syylliset kyllä joutaa karkottaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voi käsittää miten tämänkin asian oikeuteen asti saaminen kesti 2,5 vuotta. Syyttäjä vaihtoon jos ei osaa hommaansa sen vertaa ettei jutut vanhene pöydälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä niitä juttuja on pöydillä ihan riittävästi kun jokainen avohoidokki on jokaisesta rasauksesta tehnyt rikosilmoituksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuossa raflassa saa niin hyvää ruokaa että staffin jäsenet eivät voi olla syyllisiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En usko että oikeasti siellä on tapahtunut mitään rikollista, filmausta koko homma, jos olisi haluttu satuttaa niin olisi ollut järeämmät aseet, jos ovat ulkomaalaistaustaisia olisi kumminkin hyvä poistaa maasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eiköhän se ole aika tehdä näille porukoille selväksi, ettei niillä ole tässä kaupungissa mitään reviirejä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saamelaiset oli täällä ennen meitä. Mekin suomensukuiset ollaan maahanmuuttajia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oliko tämä ns. etninen asia? En muista tapausta, vaikka varmaan siitä aikoinaa uutisoitiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (42)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

173 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paljonko sinä tienaat bruttona/kk ja montako vuotta on yläasteen jälkeen koulutusta ja paljonko työelämää?

Kaikki he, jotka vastasivat aloittajan esittämään kysymykseen asijallisesti ovat rehellisiä. Suunsoittajat taas kuuluvat... Lue lisää...
Tämä selvä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image