Oulu

Santamäen koulussa leivotaan oppilaista bii­si­nik­ka­rei­ta – "Olen todella yllättynyt lasten tekemistä sa­noi­tuk­sis­ta"

Santamäen koulun biisityöpajaan osallistuneet oppilaat, opettajat ja kouluttajat ovat tohkeissaan yhteistyössä syntyneistä sävellyksistä. KUVA: Teija Soini
Oulu 16.5.2019 12:21
Elina Ursin

Santamäen koulun kolmannen ja neljännen luokan oppilaat ovat kevään aikana perehtyneet biisin tekemiseen. Vielä viime metreille oppilaat hioivat ryhmissä syntyneitä sävellyksiä esiintymiskuntoon ennen keskiviikon konserttia koulun juhlasalissa.

Oppilaat ovat itse säveltäneet, sanoittaneet, sovittaneet ja tuottaneet laulut käyttäen apuna digitaalisia työkaluja, tablettia ja sävellysohjelmaa.

Oppilaiden säveltämissä biiseissä musiikin eri genret ovat edustettuina sulassa sovussa. On poppia, rokkia, heavyä, teknoa, räppiä ja klassista musiikkia, jopa runonlausuntaa.

Vaahtokarkki-ryhmän sävellys Santamäki kertoo omasta koulusta. Laulun tekemisessä ryhmä käytti tehokkaasti erilaisia rytmejä, sävelkulkuja, soittimia ja tyylejä.

– Pirteä ja iloinen laulu kertoo opettajista ja oppilaista. Meidän koulussa on sellainen juttu, että täällä ei kiusata, kertovat lauluntekijät Adele Savela, Viola Tyni, Milana Salmela ja Joona Kaakinen.

Kun lapsille ja nuorille annetaan oikeat välineet ja tarjotaan mahdollisuus, musiikin tekeminen onnistuu yhtä hyvin kuin piirtäminen, kertovat Santamäen koulussa Future Songwriting -pilotissa toimineet mentorit ja kouluttajat Kari Saarilahti sekä veljekset Janne ja Tuomas Hiedanniemi Ihan oma juttu -yrityksestä. Kolmikolla on vahva musiikkitausta ja hittejä on syntynyt useille artisteille muun muassa Robinille ja Antti Ketoselle.

– Biisin tekemiseen tarvitaan inspiraatiota, itseluottamusta, oikeita välineitä ja vähän vinkkejä.

Musiikin tekemisessä on kyse elämäntaidoista, ryhmätyöskentelystä ja kompromisseista, kertovat Janne Hiedanniemi (vas.) ja Jussi Rasinkangas. KUVA: Teija Soini

Santamäen koulu on toinen pilottikoulu Suomesta, joka kevään aikana osallistui Teoston koordinoimaan Future Songwriting -projektiin. Tavoitteena on tuoda musiikin tekeminen luontevaksi osaksi koulujen musiikinopetusta ja kannustaa opettajia ja oppilaita uuden musiikin tekemiseen.

Kymmenisen opettajaa Kempeleen eri kouluista ja luokka-asteilta osallistui opettajille suunnattuun koulutukseen. Opettajat, eikä ainoastaan musiikin opettajat, oppivat käyttämään digitaalisia välineitä musiikin tekemisessä.

Santamäen koulun luokanopettaja sekä satoja iskelmiä, lastenmusiikkia ja joulumusiikkia säveltänyt Jussi Rasinkangas toimi oppilaiden henkisenä tukena ja apuna sävellystyössä.

– Olen auttanut jäsentämään ja rakentamaan lauluja erilaisista palikoista. Olen todella yllättynyt lasten tekemistä sanoituksista ja melodialinjoista.

Projektin taustalla on idea tasavertaisesta musiikin tekemisestä. Aikaisempaa musiikkikoulutusta tai soittotaitoa oppilaat ja opettajat eivät tarvitse, vaan musiikkia tehdään kaikkien hallittavissa olevan nykyteknologian avulla. Santamäen koulun oppilaat käyttivät biisien säveltämiseen tabletteja.

– Soitin voi tarkoittaa pianon, kitaran, basson ja rumpujen lisäksi jotain muuta esimerkiksi elektronista välinettä, jota voi käyttää soittimen lailla ja luoda helpommin uutta musiikkia, kouluttajat kertovat.

Santamäen koulussa ei vielä tehdä diilejä levy-yhtiöiden kanssa, mutta tulevaisuuden starat, Sibeliukset ja Sannit löytyvät kaikki koulunpenkiltä, hoksauttaa Janne Hiedanniemi.

Ideasta biisiksi

Future Songwriting -pilotit Suomessa starttasivat Helsingin ranskalais-suomalaisessa koulussa ja Kempeleessä Santamäen koulussa maaliskuussa.

Mukana projektissa on yhteensä 15 koulua Suomesta, Ranskasta ja Saksasta.

Tavoitteena on tuoda musiikin tekeminen luontevaksi osaksi koulujen musiikinopetusta ja kannustaa opettajia ja oppilaita musiikin luovaan tuottamiseen sekä oman uuden musiikin tekemiseen.

Projekti perustuu Teoston yhteistyökumppani Ihan Oma Juttu Oy:n kehittämään INTO School -konseptiin. Työtä yritys on tehnyt opettajien ja oppilaiden kanssa vuodesta 2015.

Konseptia ovat tukeneet eri säätiöt, Taike sekä opetus- ja kulttuuriministeriö.

Lisätietoa www.futuresongwriting.eu

Projektia voi seurata sosiaalisessa mediassa Facebookissa, Twitterissä ja Instagramissa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

13:43
Trump myöntää tulleensa toisiin ajatuksiin Kiinan kauppasodassa, mutta: "Tulen toisiin ajatuksiin kaikesta"
13:12
Oulussa työllistetään EU:n rahoilla – leijonaosan EU:n rakennerahastomiljoonista saa Pohjois-Pohjanmaa
13:10
Liminganlahdella tutkitaan kosteikkoluontoa – Luontokeskuksessa on Suomen luonnon päivänä ohjelmaa koko perheelle
11:17
Vanhat kuvat: Vieraita ainakin Yhdysvalloista, Japanista ja Hollannista - ihaile Ilmakitaransoiton MM-kisojen tähtisadetta vuosien varrelta
9:44
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
9:17
Johnson ja Tusk näpäyttelivät toisiaan "herra sopimuksettoman" roolista G7-kokouksen alla – Trumpin mukaan tapaaminen Macronin kanssa oli paras tähän mennessä
9:00
Essee: Tv:n viihde-ekstaasin ylitarjonta turruttaa ja tylsistyttää – ja vie tilaa arvokkaammilta tunteilta Tilaajille
60
Puheenaihe: Pitäisikö rahapeliautomaatit poistaa kauppojen yleisistä tiloista ja siirtää esimerkiksi pelisaleihin?
31
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
29
Oulun joukkoliikenteen matkustajamäärät nousevat yhä, oululaiset tekivät alkuvuonna yli 5 miljoonaa bussimatkaa – syksyllä joukkoliikenteelle tulossa oma sovellus
27
Sisäministeri Ohisalo: ”Väkivaltaa yhteiskuntaa kohtaan” – Viikonlopun aikana jo kolmea poliisia ammuttu
18
Kuuska soi -festivaaleilla juhlittiin seurassa ja iloiten – "Jatkamme tästä Oulun yöhön"
11
Kaksi poliisia haavoittui ampumistapauksessa Porvoossa – Tekijät ovat yhä karkuteillä, Keskusrikospoliisi tutkii asiaa murhan yrityksinä
10
Lastensuojelun tarve johtuu itsekkyydestä Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Työeläkkeisiin on myös puututtava

192 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Työeläkkeisiin on myös puututtava

Samat jotka puhuvat eläkkeiden leikkaamisesta vaativat kansalaispalkkkaa. Älytöntä maksaa siitä, että on kansalainen. El... Lue lisää...
OLD ENOUGH

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image