Osmo Väihkönen, 90, ei kohtaa hiihtoladulla monia ikätovereitaan.

Talvella 1943, kun rovaniemeläinen Osmo Väihkönen oli kolmentoista, hänelle, liikkuvaiselle pojalle, avautui uusi maailma.

Kaupunkiin asettuneet alppijääkärit, 20. vuoristoarmeijan miehet, olivat raivanneet Ounasvaaralle pujottelurinteen. Se veti mukaansa.

– Eihän meillä yhteistä kieltä ollut, mutta pian siellä mäessä ystävystyttiin, Väihkönen muistelee.

– Kerran kun olin mäessä, suksieni takaa laski merimiespuvussa oleva saksalainen sotilas. Hän oli Dietlin adjutantti. Dietl näki tämän ja moitti ja sanoi, että ylempää tulevan on aina väistettävä.

Dietl, 20. vuoristoarmeijan johtaja, oli innokas laskettelija ja juuri rinteen raivauksen takana.

Väihkönen kaivaa kätköistään potretin salskeasta sotilaasta. Sen kulmassa on nimikirjoitus Eduard Dietl.

Ja toisen jossa miesjoukko, suomalaisia siviilejä ja saksalaisia sotilaita, on lehtevien koivujen katveessa. Mikäs tapaaminen se siinä?

– Tämä on Dietlin huvilan harjannostajaisista, Väihkönen selittää ja osoittaa kuvasta veljensä, setänsä ja kummisetänsäkin.

Lähihistoria ja kotiseutu ovat tärkeitä, vaikka elämä kuljettikin Väihkösen Ouluun vuonna 1961. Niitä hän on muistanut muun muassa Kauppalan pojat -porukan kanssa.

Suksilla Väihkönen viihtyy yhä, vaikkakin murtomaalla. Viikkojen tiukka pakkaskausi on pitänyt pois ladulta ja se harmittaa. Viime vuoden hiihtokilometrejä kysyessä Väihkönen naurahtaa.

– No niitä ei tullut kuin 1 200, hyvä kun kehtaa mainita. Kun meillä vielä oli mökki Syötteellä, kilometrejä tuli joka talvi 3 000.

Kesäisin ikämiehen kunto on pysynyt hyvänä kiitos Sanginjoella sijaitsevan mökin huoltamisen.

Väihkönen sairastaa Parkinsonin tautia ja on esimerkki siitä, miten hyvä peruskunto on tärkeä tuki sairauden edetessä. Eipä sillä, harvoin laduilta muutoinkaan tavataan 90:ttä vuottaan juhlivia.

– Kyllä se liikunta on sellainen huume, päivänsankari toteaa myhäillen.

Merkkipäivänsä muistamiset hän haluaakin ohjata Parkinson-yhdistykselle.

– Olen tulkinnut, ettei tämä sairaus ole niitä, joka ylettömästi varoja tutkimukseen keräisi.

Väihkönen seuraa tiukasti aikaansa ja kommentoi perustellen, oli puhe sitten maahanmuutosta tai Oulun keskustan kehittämisestä – jo yksinomaan se olisi täyttänyt nämä palstat antoisalla tavalla.

Kymmenen vuotta sitten Kalevan haastattelussa ihmeteltiin asema-alueen ja sinne johtavan Hallituskadun jäämistä paitsioon.

– Kallioparkin rakentamisen yhteydessä olisi pitänyt tehdä liikenteelle reitti Raksilasta. Rautatie jakaa Oulun pahoin kahtia, Väihkönen toistaa tänään.

Emeritusliikkeenharjoittaja näkee entisen yrityksensä vaiheille nousseen Valkean tuoneen mukanaan myös varjon.

– Ei huomioitu jo aikaisemmin suunnitellulle osalle, Rotuaarille, ja sen yrittäjille aiheutuvaa haittaa.

Puhekumppaneina Väihkösellä on toisia aktiivisesti samoja asioita seuraavia, on ollut puoli vuosisataa. Tapaamisia on joka arkiaamu.

– Kello 8.30 ollaan paikalla ja tunti siinä pyörähtää. Puheet voivat joskus olla koviakin, muttei pahalla sanota.

Seurue on nimeltään ”kahviparukka”; jollakin kerran lipsahti vokaali vääräksi ja se nimi pidettiin.

– Jäsenyyskriteerit on tiukemmat kuin Suomen eduskunnassa. Naisia ei ole mukana – ei ole kukaan halunnut, niin ei ole tarvinnut sitä asiaa pohtia, Osmo Väihkönen toteaa ilkikurisesti.

Juttua muokattu kello 23.01: Muokattu otsikkoa. Väihkönen hiihti 1200 kilometriä viime talvena, ei tänä talvena, kuten otsikossa aluksi virheellisesti luki.