Oulu

Saksalais-ranskalainen Arte-kult­tuu­ri­ka­na­va esittelee Oulua ohjelmassaan tai­tei­li­joi­den kautta – katso ohjelma täältä

Muun muassa Petri Sirviö ja Mieskuoro Huutajat nähdään Arten Oulu-ohjelmassa.
Oulu 10.9.2019 15:29
Kaleva

Yhteiseurooppalaisen kulttuurikanava Arten uusi Metropolenreport Oulu -ohjelma on julkaistu.

Arte vieraili Oulussa elokuun alussa. Sen tuloksena syntyi 14 minuuttinen uunituore Oulusta kertova ohjelma, joka on osa pitempää viikoittaista kulttuuriohjelma Metropolista.

Ohjelmassa esitellään kaupunkia viiden oululaisen ilmiön ja taiteilijan kautta. Mukana ovat tanssitaiteilija Pirjo Yli-Maunula, Mieskuoro Huutajat ja Petri Sirviö, muusikko Jukka Takalo, ilmakitaristi Aapo Rautio sekä valokuvaaja Kati Leinonen.

Ohjelma sivuaa myös Oulun kaupungin pyrkimyksiä Euroopan kulttuuripääkaupungiksi 2026. 

– Se oli yksi syy, miksi halusimme tehdä ohjelman Oulusta. Ensivaikutelmamme kaupungista ja kaupunkilaisista olivat erittäin positiiviset. Ympäristö, luonto, kulttuuriskene ja ihmiset olivat erittäin mielenkiintoisia, olkoonkin, että kaupungin arkkitehtuuria on näköjään kehitetty hieman toissijaisesti, kuvailee ohjelman toimittaja-ohjaaja Claudia Kuhland.

– Pidämme ehdottomasti peukut pystyssä Euroopan kulttuuripääkaupunkihaussanne.

Ohjelma on katsottavissa joulukuun alkuun asti Arten sivuilla

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

11:15
Mies löi naista 13 kertaa puukolla ylävartaloon Raahessa, miehen mukaan kyse oli hätävarjelusta – syyttäjä vaatii vankeustuomiota
11:06
Henkilöautot nokkakolarissa Kalajoella – viisi henkilöä loukkaantui, kaksi vakavammin
11:05
Akavan esitys: Osan työttömyyskorvauksesta saisi vasta päästyään töihin – "Työn hakemisen ja vastaanottamisen pitää olla kannattavampaa kuin nykyisin"
10:52
Kerrostalohuoneistossa syttyi tulipalo Sotkamossa – yksi ihminen vietiin jatkohoitoon
10:52
Suomen vanhin lotta Saara Kanerva on kuollut – 107-vuotias Kanerva oli Tornion vanhin asukas
10:33
Keskustan Minna-Maaria Sipilä eroaa Kempeleen kunnanhallituksen jäsenyydestä – vetoaa kahdella paikkakunnalla asumiseen
10:14
Näin Hahtiperän hylyn kappaleita lastattiin autoon Oulussa
52
Sekasyöjälle on tarjolla helppoja keinoja vähentää lihan osuutta ruokavaliossaan – katso tästä kotitalousopettajan vinkit
38
Caruna nostaa sähkönsiirtomaksuja lähes neljä prosenttia, Omakotiliitto pöyristyi: ”Eikö verkkoyhtiöille mikään riitä?"
26
Harvalukuiselle yleisölle virkamiesmäinen esitys – Kärppien nihkeän voiton pääarkkitehti Heshka selitteli vaikeaa alkua: ”Jokainen joukkue tulee pelaamaan tänne aina täysillä”
24
Korkeiden talojen ja pienten asuntojen rakentaminen johtaa siihen, että Oulun väestörakenne muuttuu yksipuoliseksi Lukijalta
19
Toimittaja Sanna Ukkola irtisanoutui Yleltä, ilmoitti päätöksestään Twitterissä – Taustalla asioita, joita "ei toistaiseksi voi kertoa"
15
Uskomaton ihmenousu! Suomen lentopallomaajoukkue taisteli lähes toivottomasta tilanteesta tiensä EM-kisojen neljännesvälieriin
14
Vanhan laivanhylyn kappaleet lähtivät rekalla Oulusta etelään kunnostettaviksi – paluu koittaa vuoden tai kahden päästä, katso video

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

19.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image