Oulu

Ruutikankaan am­pu­maur­hei­lu­kes­kuk­ses­sa Limingassa kohoavat korkeat rengasvuoret – toi­mi­tus­joh­ta­jan mukaan kaikki renkaat tullaan käyttämään vallien rakentamiseen

Lukijan lähettämä video Limingan Ruutikankaan rengasvuorista.
Oulu 6.9.2019 15:30
Antti Karvonen

Kalevan lukija ihmettelee Ruutikankaan ampumaurheilukeskuksessa Limingassa kohoavia jättimäisiä rengaskasoja.

– Paljonhan siellä renkaita käytetään, toteaa Ruutikangas oy:n toimitusjohtaja Timo Haataja.

Renkaita tullaan käyttämään melu- ja suojavallien rakentamiseen. Yhteensä niitä tarvitaan keskuksen rakennustöissä noin 75 miljoonaa kiloa.

Renkaat eivät jää näkyville, vaan kaikki tullaan peittämään maalla, Haataja kertoo.

Valleissa rengasmurska tulee maakerroksen alle. Eri kerrokset erottaa tiivis kangas. Savipohjaisen maakerroksen päälle laitetaan nurmi.

Haataja korostaa, että kaikki rakennus- ja suunnitteluratkaisut Ruutikankaalla on tehty mahdollisimman ympäristöystävällisesti ja yhteistyössä viranomaisten kanssa. Alueella syntyvä jäte, kuten lyijy ja hylsyt, kierrätetään.

– Kaikki on luvitettua AVI:n, ELY: tai Oulun kaupungin ympäristötoimen kautta. Joka ikinen kuorma joka alueelle tulee, on tiukasti kontrolloitu, ja raportteja tehdään säännöllisesti. Pääurakoitsijalla on myös velvoitteena vesinäytteiden ottaminen.

Maarakennusta tullaan tekemään Ruutikankaalla noin neljän vuoden ajan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mieluusti uskoisin otsikon takaisen hienouden kaikkineen, Mutta tämä öljyjyä sisältävä kumi on lienee ongelma, josta joku haluaa päästä eroon ja nyt on löytynyt jätteelle sijoitus paikka? Varmasti. kiitos jutun löytyypi taho, joka moisen ongelmajätteen torppaa? Pohjavesialueelle kasataan ongelma jätettä? Tokkiisa minä mittää tiiä, mutta osallistun keskusteluun. Kuvat puhuvat ongelmajätteen piilottamisesta? Valtavat rengasvuoret vielä murskaamatta ja saattaapi kokokumejaki jäädä valleihin seuraamuksineen. ANTEEKSI. Vastuusta vappaana vain mielipiteeni ilmaisen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

niin, että mm. valituksia ei tullut yhtään silloin, kun valitusaika alkoi lupien saannin jälkeen. Ynpäristöihmiset otettiin mukaan jo alussa ja heillä oli kaikki tieto. Valleissa olevista renkaista ei erotu öljyä, eikä niistä ole mitään vaaraa kenellekään.

Kannattaa ottaa asioista selvää, ennen kuin alkaa kirjoittelemaan palstalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hieno keksintö laittaa sinne taulujen taakse kumia, niin hutikutit pomppaapi takaisin, ja kun ne käyttää sitten uuvestaan, niin säästyy kutiaineita ja luonto pelastuu ekolokisella tavalla. Täytyy olla varovainen, jotta hutikutit ei liikaa kuumenna kumikasoja, jotta ei synny kytöpalo eikä pääse kumin myrkkyaineita hengitykseen. Ylijäämäkumista voi valmistaa vaikka mitä ja kaupata intialaisille ja avrikkalaisille, niin maailman väestö ei räjähä ja maapallokin voi pelastua sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erinomainen tekninen ratkaisu kaikin puolin. Mutta paljonko lyödään vetoa, että ennen renkaiden piilotusta valleihin paikalta kohoaa ilkivallan seurauksena sysimusta savu? Hyvienkin asioiden näkyvä uutisointi saa älykääpiöt liikkeelle, valitettavasti. Olisin toivonut rengaskasojen kuvien ja käyttötarkoituksen julkaisemista vasta urheilukeskuksen valmistumisen jälkeen. No, olenkin pessimisti, joten se siitä. Jää nähtäväksi, kuinka käy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo ja parin vuoden päästä huomataan että nuo renkaathan ovatkin ongelmajätettä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Renkaita on käytetty iät ja ajat valleissa ampumaradalla. Rengas on kaiken lisäksi tavara mistä ei vuosien saatossa irtoa jäämiä ympäristöön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Erittäin hyvä ja halpa loppusijoituspaikka rengasromulle. Miettikää nyt vähän jos teillä on aivot älkääkä aina vinkuko joka asiasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:33
Liike Nyt on kerännyt kannattajakortit puolueen perustamiseksi, luovuttaa kortit oikeusministeriöön ensi perjantaina
12:27
Oululaiset työttömät työnhakijat pääsevät liikkumaan maksutta
11:56
Mies ryöstettiin ja pahoinpideltiin puukepillä ja hehkuvalla terällä – oikeus antoi rangaistukseksi vuoden ja seitsemän kuukautta vankeutta
10:47
Uusi Suomi: Luksustuotteita myyvä oululainen Balmuir lopetti yhteistön kohutun intialaisyhtiön kanssa
10:30
Nivalalainen Teppo Polvi taisteli käsipyöräilyn MM-pronssia – "Aamulla en olisi uskonut"
10:28
Etlan ennuste: Hallituksen työllisyystavoite tuskin toteutuu – "Hallitusohjelmalta putoaa pohja, kun maailmantalouden kasvu hidastuu"
10:27
Polkupyöräilijä kuoli Australiassa variksen hyökättyä hänen kimppuunsa
38
Maatalouden fosforipäästöt ovatkin huomattavasti aiemmin luultua pienemmät – Johtava tutkija Ylelle: "On lakattava syyttämästä nautakarjatilojen lietekäsittelyä"
33
Pohjantien siltojen nopeusrajoitus laskee rajusti Oulujoen kohdalla – toinen vanhoista silloista jää pois käytöstä
24
Lämpöpatterit päälle ja tulet uuniin: Alkava viikko on Oulun seudulla hyinen ja sateinen, viikon puolivälin kylmät yöt voivat tietää mustaa jäätä
20
Voiko työntekijä rakentaa sairauslomalla omakotitaloa? Kaupallinen yhteistyö
14
Trump: Yhdysvallat valmis vastaamaan Saudi-Arabiaa vastaan tehtyihin iskuihin – tämä öljyhyökkäyksistä tiedetään
12
Vaasalaisfanit riehuivat Raksilassa: Järjestyksenvalvoja joutui sairaalaan, poliisi kirjasi rikosilmoituksia pahoinpitelyistä
11
Bensan hinta voi nousta Saudi-Arabian öljyntuotantolaitoksiin kohdistuneiden iskujen seurauksena, mutta miten paljon?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

125 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kun sanotaan ettei palkka riitä elämiseen

Niin mikä on nyt sitä? Tämä nykyinen yltäkylläisyyskö? Ihmiset elävät pidempään ja rutiköyhien osuus on maailmassa pien... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

16.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image