Oulu

Rau­ta­tie­a­se­man kupeeseen palaava "Ki­vi­kuk­ko­ta­lo" ja Lipporannan korkein rakennus saivat rakennusluvan

Erikoista kohteessa on se, että tontin yhteiseen käyttöön tulevaan pysäköintihalliin ajetaan entisen vara-asemana toimineen kivikukon kautta. KUVA: Arkkitehtitoimisto Veli Karjalainen Oy
Oulu 7.2.2019 6:08
Markku Rättilä

Kaupungin rakennuslautakunta myönsi keskiviikkona luvan kerrostalon rakentamiseen Rautatienkadulle pohjoisen alikäytävän ja rautatieaseman väliin. Kyseessä on 8-kerroksinen talo, joka on osa kolmen kerrostalon rypästä.

Erikoista kohteessa on se, että tontin yhteiseen käyttöön tulevaan pysäköintihalliin ajetaan entisen vara-asemana toimineen kivikukon kautta.

Pysäköintihallin portiksi tuleva kivikukko purettiin alkuperäiseltä paikaltaan aseman vierestä vuonna 2013 ja kivet varastoitiin odottamaan uutta käyttöä. 

Rakennuslautakunta myönsi keskiviikkona rakennusluvan Lipporannan alueelle Länsi-Tuiraan nousevalle 14-kerroksiselle asuintalolle. Kyseessä on korkein alueelle tulevista rakennuksista.

Hanke on osa Kotikatu 365 -konseptia, jonka taustalla on oululaiseen Cor Group -konserniin kuuluva Health City Finland Oy.

Seuraavaksi korkeimmat talot Lipporannassa ovat 12-kerroksisia, joita rakennuslautakunta on luvittanut jo aikaisemmin.

Luvan sai keskiviikkona myös paikoitushallin ensimmäinen rakennusvaihe.

Kaikkiaan Lipporantaan tulee kymmenkunta kerrostaloa. Asuntoja niihin sijoittuu noin 600.

Alueelle tulee myös asukkaiden yhteiskäyttötiloja sekä lähipalveluita. 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (65)

Tarkkasilmäinen lukija voi huomata että tervatynnyri suunnitelman kuvissa näkyy myös nykyinen asemarakennus sekä vieressä oleva kahvila/käsityöasema. Suunnitelma koski radan molempia puolia

https://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/tervatynnyrit-voittajatyo-muuttaa-oulun-aseman-aluetta/9992/

Ei voi olla totta! Taas jotakin rumaa vahan kustannuksella. Hieno, arkkitehtuuri kilpailun voittanut tervatynnyrit suunnitelmako ei toteudukkaan?!.
Siinä kaikki oli sopusoinnussa ja silmälle kaunista myös. Vanha asemarakennus ja kahvilarakennus hienosti yhdistyi uuden arkkitehtuurin kanssa.
Eikö tuota voisi edes harkita? Olisi oikeasti upea kokonaisuus ja olisi kerrankin arkkitehtoonisesti jotakin katsottavaa Oulussa.
Suurinosa vanhoista arvorakennuksista kun on jo tuhottu. Eli klikatkaapa alkuperäistä suunnitelmaa laittamastani linkistä ja sanokon kumpi parempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että rakennetaan mutta kannattaisi kyllä keskittyä siihen millaista rakennetaan. Tässäkin kyseessä aivan paraatipaikka koko Pohjois-Suomessa (suurimman kaupungin rautatieasema) ja arkkitehtuuri on jo havainnekuvissa aivan mitään sanomatonta.

Radan varteen olisi myös mahdollisuus rakentaa poikkeavan korkeita yli 20-kerroksisia rakennuksia, joista olisi mahtavat maisemat meren suuntaan. Korkeammat rakennukset voisivat olla myös muita sirompia ja niiden ympärille olisi mahdollisuus sijoittaa viheralueita, rakennustehokkuuden pysyessä riittävän tehokkaana. Silti tyydytään tähän 60-70 -lukujen "kanttikertaakantti ja kahdeksan kerrosta -tyyliin".. Miksi?? Raha ei voi olla ainut peruste näin keskeisellä paikalla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Havainnekuvat ovat aina tyylikkäitä, mutta Oulun toteutuneet korkeimmat talot niin lelumaisen näköisiä, että estetiikan halpuus suorastaan huutaa. Tulevaisuudessa tullaan päätä puistellen ihmettelemään, kuka ihmeessä saattoi antaa moisille rakennusluvan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

käykääs katsomassa uusi toppila on hienon näköistä kehittyvää seutua jollaiseksi ouluo lisi pitänyt rakentaa. 80-luvun pesubetonikerrostalojen sijaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vieläköhän ne kivikukon kivet ovat tallessa siellä metsässä? Tiedä vaikka olisi jo osa kadonnut muiden työmaiden rakennusmateriaaliksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tyypillistä oululaisrakentamista, ei minkäänlaista vaatimustasoa kaupungin puoleleta. Täällä Etelä-Suomessa ollaan sentään hereillä, eikä kaikenlaisia rumeluureja tänne rakenneta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sitten vedin kissan ja heitin herätyskellon pihalle... Missä sitä arkkitehtuuria vetelä-suomessa löytyy?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eniten Oulussa on häirinnyt rumat 3-5 kerroksiset sodan jälkeen rakennetut asbesti talot.
80 luvun hullut rakennus vuodet jätti rumat jäljet myös keskustan alueelle.
Oikeastaan hävettävän rumaa ja sekavaa on ollut, tyhjiä alueita.
Parasta on hyvin hoidetut arvokkaat vanhat kauniit arvorakennukset.
Tori on hieno kokonaisuus, 22 kerroksinen piste vielä täydentää kokonaisuuden.
Nykyinen linja kaupungin rakentamisessa saa minulta Kiitosta on erittäin arvostettu ja kaunis kokonaisuus josta Oululaiset voivat olla tyytyväisiä jo nyt, kokoajan kokonaisuus paranee.
Oululaiset saa myös kiitosta upeista puistoista, vapaa-ajan toiminnoista, julkisesta liikenteestä ja palvelujen keskittämisestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa on kaksi maamerkkiä joihin ei saa koskea.Ne ovat komea Toripolliisi patsas ja onneksi takaisin "kotiin" palaava kivikukko.Toki pari arkkitehtiopiskelijaa,toinen Kuopion seudulta ja toinen Pariisin liepeiltä,yrittivät suunnitelmissaan toripolliisin siirtoa toisaalle.Onneksi eivät onnistuneet.Oulussa tahtoo olla tapana että muualta kun tulee idea,niin se nöyrästi toteutetaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Arkkitehdit tekee rohkeita esityksiä, myös minun mielestäni Toripoliisin paikka on ainoa oikea pyhä paikka, niistä ei saa tinkiä.
Kivisydämen paluu on myös hyvä ja lupausten mukaan toteutunut, vaikuttaa myös onnistuneelta.
Pyhä ikoni on myös tiernapoika patsas, nykään on omalla suunnitellulla paikallaan, mutta liian matalalla, olisi saatava ylemmäksi, häviää kokonaan, uusi paikka olisi mietittävä tarkkaan jos noin alhaalla.
Tiernapoikapatsaan paras paikka olisi ehdottomasti kesäkadulla, taikka vanhalla alkuperäisellä kävelykadulla jossa se oli väliaikaisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kivikukko pääsee arvoiselleen paikalle ja nyt on myös käyttöä.
Hieno ratkaisu.
Olisin toivonut ensin jotain muuta, mutta liian pienihän tämä Kivikukko olisi ollut.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvältä näyttää ja fiksua Kivikukon käyttöä. Vastaavia lisää vaan. Lipporanta näyttää myös mukavalta asuinalueelta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maalta muuttaneet, tänne tupsahtaneet rakentaa ego arkkitehtuuria ja tuhoaa kauniin kaupungin.
Oulusta ei oo mitään kohta jäljellä. Pienuuttansa tänne paenneet suunnittelee ja rakentaa lisää kerroksia ja saadaan tänne sitten vihdoin sitä pahoinvointia niin paljon lisää että mitä siitä seuranneekaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä ihmettä? Tuo asemanseutu sekä Lipporannan aluehan ovat olleet käytännössä unohtunutta jättömaata keskeisellä sijainnilla.

Todella mahtavaa, että noille alueille rakennetaan. Kohta ei enää tarvitse hävetä, kun saapuu junalla Ouluun. Vielä kun matkakeskus alkaisi lopultakin syntyä, niin kaupungilla olisi arvoisena asemanseutu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä nimimerkki "Korkeakoulutetun" kanssa, että aiemmin tuo asemanseuta on jäänyt täysin vaille huomiota. Nyt näyttää uudet talot Saaristonkadun kupeessa hienoilta maamerkeiltä.

Toivottavasti matkakeskus tulisi linja-autoaseman tilalle ja sellaisenaan kuin suunnitelmassa oli. Rohkeutta tarvitaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näinhän me kaikki Oululaiset halutaan, uskallan sanoa juteltuani tuttujen kanssa, arkkitehdit tekee erittäin hyvää työtä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

https://www.kaleva.fi/uutiset/galleriat/tervatynnyrit-voittajatyo-muuttaa-oulun-aseman-aluetta/9992/

Ei voi olla totta! Taas jotakin rumaa vahan kustannuksella. Hieno, arkkitehtuuri kilpailun voittanut tervatynnyrit suunnitelmako ei toteudukkaan?!.
Siinä kaikki oli sopusoinnussa ja silmälle kaunista myös. Vanha asemarakennus ja kahvilarakennus hienosti yhdistyi uuden arkkitehtuurin kanssa.
Eikö tuota voisi edes harkita? Olisi oikeasti upea kokonaisuus ja olisi kerrankin arkkitehtoonisesti jotakin katsottavaa Oulussa.
Suurinosa vanhoista arvorakennuksista kun on jo tuhottu. Eli klikatkaapa alkuperäistä suunnitelmaa laittamastani linkistä ja sanokon kumpi parempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuo ei ole samassa paikassa. Puhut kahdesta eri projektista yhtenä projektina.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

jos pitää nuita laatikoita rakentaa niin saisko niihihn tyyliä, ees harjakaton, kyllä on arkkitehin koulutus menny hukkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (65)

Uutisvirta

38
Kellojen siirtelyn loppuminen vaatii vielä monta päätöstä – Suomessa ratkaisu kesä- tai talviajasta on vastavalitulla eduskunnalla
34
Yrittäjien Mikael Pentikäinen on huolissaan tulevista verolinjauksista: "Vaalikampanjoinnissa monien puolueiden kädet olivat syvällä yrittäjien taskuissa"
26
Miten Oulun Kaupunginojaa pitäisi kehittää? – kaupunkilaisilta kysytään toiveita ja historiatietoa
22
Kirkkovaltuusto hyväksyi suunnitelmat Ylivieskan uudesta kirkosta – Kirkkohallituksen yliarkkitehdilta kehut hyvästä työstä ja kohtuullisuudesta
10
Kerro meille: Millaisia muistoja sinulla on Iin Rysäklubista?
9
Kärpät kaatui Hämeenlinnassa sysimustaan minuuttiin toisessa erässä – Manner HPK:n salamamaaleista: ”Ei siinä mielestäni mitään isompia virheitä tapahtunut”
7
Lämpötila kipusi kevään ennätyslukemaan tänään Haapavedellä – Matalin maksimilämpötila mitattiin Hailuodossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus päättyy tänään klo 12 Ahvenanmaan maakunnassa. Metsäpalovaroitus on edelleen voimassa Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. Ruohikkopalojen vaara on suuri Ahvenanmaan, Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Kommunismi on luonnollinen tapa toimia

218 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi eläkekatto on Suomessa tientynlainen tabu?

Ilkeää on, tuo kateus nimittäin. Alle promille, siis tuhannesosa eläkeläisistä, saa yli kymppitonnin eläkettä (Iltalehti... Lue lisää...
Taloudesta

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

24.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image