Oulu

Pyy­kös­jär­vel­lä rivitaloa ampuneelle vankeutta – Tuomion mukaan teon tarkoituksena oli mitä ilmeisimmin kosto

Oulu 13.12.2019 16:05
Kaleva

Pyykösjärvellä alkusyksystä ammuskellut mies on tuomittu vankeuteen.

Oulun käräjäoikeus on langettanut vuonna 1986 syntyneelle miehelle yhdeksän kuukautta vankeutta törkeästä kotirauhan rikkomisesta, vaaran aiheuttamisesta ja ampuma-aserikoksesta.

Miehellä oli pistooli ja kaksi patruunaa, joihin hänellä ei ollut vaadittavaa lupaa. Hän ampui pistoolilla kaksi kertaa rivitaloa lauantaiaamuna syyskuun alussa. Asunnoissa oli mies ja nainen sisällä kotonaan nukkumassa.

Luoti osui miehen asunnon ulko-oven vieressä olevan ovikellon painokytkimeen. Tuomiossa todetaan, että vähäisellä suunnanmuutoksella luoti olisi voinut osua miehen nukkumapaikkaan.

Käräjäoikeuden mukaan tuomittu aiheutti ampumisellaan vakavan hengen tai terveyden vaaran. Sillä loukattiin vakavasti miehen kotirauhaa kostotarkoituksessa.

Mies oli tehnyt aiemmin poliisille ilmoituksen, jossa hän kertoi olevansa huolissaan tyttärestään. Tämä on ampujan aviopuoliso.

Oikeus katsoi, että teko oli omiaan aiheuttamaan turvattomuutta ja se aiheutti miehelle kärsimystä sekä vuokrasuhteen päättymisen.

– Rikoksessa ei tunkeuduttu asuntoon ja se on ollut lyhytkestoinen, mutta häirintä on ollut vakavaa ja se on osoittanut välinpitämättömyyttä loukatun henkeä ja terveyttä kohtaan, tuomiossa todetaan.

Se myös johti siihen, että miehen vuokrasuhde purettiin.

Oikeus määräsi, että tuomitun pitää maksaa miehelle 2300 euroa vahingonkorvauksia kärsimyksestä. Tämä vaati oikeudessa suurempia, 3500 euron suuruisia korvauksia.

Syyte riisuttamisesta ja hiusten leikkauksesta kaatui

Tuomittua syytettiin myös aviopuolisonsa törkeästä vapaudenriistosta, pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta. Rikosten väitettiin tapahtuneen ennen ammuskelua.

Syyttäjä väitti, että tuomittu olisi muun muassa riistänyt aviopuolisonsa vapauden yli kolmen vuorokauden ajaksi, painanut tämän päätä ulos liikkuvan auton ikkunasta ja leikannut hänen hiuksiaan metsässä, missä hän olisi myös pakottanut tämän riisumaan alasti.

Syyttäjän väitteet perustuivat pitkälti kertomukseen, jonka nainen antoi poliisin esitutkinnassa. Oikeudessa hän ei enää halunnut kertoa tapahtumista vaan hän vetosi aviopuolison vaitiolo-oikeuteen.

Mies puolestaan kiisti syytteet.

Oikeus päätyi hylkäämään ne. Sen mielestä törkeää vapaudenriistoa koskeva näyttö jäi siinä määrin vajaaksi ja ohueksi, ettei siinä voitu syyksilukemisen edellyttämällä varmuudella todeta miehen syyllistyneen siihen.

Myöskään pahoinpitelystä ja laittomasta uhkauksesta ei oikeuden mukaan esitetty riittävää selvitystä.

– Syytekohdat hylätään, koska rikosasian vastaajan syyllisyyttä ei voida todeta syyksi lukemisen edellyttämällä varmuudella, oikeus katsoi.

Tuomittu on ollut vangittuna syyskuun puolivälistä lähtien. Tuomion mukaan hän suorittaa paraikaa aiemmin saamaansa toista vankeusrangaistusta.

MAINOS

Kommentoi

Hyvä ettei kukaan loukkaantunut. Tuo Pyykkärin alue ollut aina yhtä levotonta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
6:10
Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot päästöhuijauksesta – päästöhuijaus maksanut autonvalmistajalle yhteensä kymmeniä miljardeja
6:00
Lasketaan puuttumiskynnys matalalle, ettei yksikään urheileva lapsi ja nuori joudu kokemaan epäasiallista kohtelua Lukijalta
6:00
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
6:00
Rengasvaurioista normimäärä korvaushakemuksia Pohjois-Pohjanmaalla – "Silloin kun me maksamme korvauksia, täytyy aina olla kyseessä huolimattomuus tai laiminlyönti tienpidossa" Tilaajille
0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Persut käyttävät hyväkseen vaikuttamiskeinoja, joissa viestitään kuinka hyväosainen eliitti porskuttaa ja persut ovat mu... Lue lisää...
Taitavaa vedätystä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image