Oulu

Pu­touk­ses­sa­kin esiintynyt oululainen Joni Pakanen palkittiin vuoden taikurina

Suomen Taikapiiri kehuu vuoden taikuri Joni Pakasta taikuuden ennakkoluulottomasta yhdistämisestä eri toimialojen tarpeisiin. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 18.1.2019 11:38
Mirko Siikaluoma

Oululaistaikuri Joni Pakanen valittiin torstaina Vuoden Taikuri -palkinnon saajaksi. Yli 20 vuoden ajan ammattitaikurina toiminut Pakanen on tehnyt viime vuosina yhteistyötä muun muassa Cheekin ja Ismo Leikolan kanssa.

Pakanen palkittiin torstaina Helsingin WHS Teatteri Unionissa järjestetyssä tapahtumassa. Suomen Taikapiiri -yhdistyksen jakaman Vuoden Taikuri -palkinnon aikaisempia saajia ovat muun muassa Simo Aalto, Iiro Seppänen sekä Marko Karvo.

Joni Pakanen on kiertänyt esiintymässä päätoimisena ammattitaikurina yritystapahtumissa Suomessa ja ulkomailla yli 20 vuoden ajan. Suomen Taikapiiri kehuu Pakasta alan uudistamisesta yhdistämällä taikuutta ennakkoluulottomasti eri toimialojen tarpeisiin. Pakasen käsialaa on nähty muun muassa Slush-teknologiatapahtuman lavalla Oura-sormuksen tuotelanseerauksessa.

Viime vuosina Pakanen on tehnyt yhteistyötä muiden viihdealojen artistien kanssa. Vuonna 2018 Pakanen vastasi rap-artisti Cheekin jäähyväiskonsertissa nähdystä tulitaikuudesta sekä teleporttasi koomikko Ismo Leikolan Hollywoodista Helsingin jäähallille. Pakanen on nähty myös Putous-ohjelmassa.

MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

23:34
Ilmastonmuutos vaikuttaa lintujen elämään monin tavoin
22:15
Mitalipeleihin edennyt Kärpät ei rallatellut jatkoon ilmaiseksi HIFK:ta vastaan
21:27
Thyssenkruppin hissiliiketoiminta päätymässä pääomasijoittajille – hinnaksi tuli 17,2 miljardia
21:05
Leijona auttaa ja kehittyy – Lionsien hyväntekeväisyystoiminta on Suomessa erityisen suosittua
20:24
Britannian toiveet ristiriidassa EU:n kanssa – uhkasi neuvottelun lopettamisella jo ennen neuvotteluiden alkamista
20:17
Näin koronatilanne etenee: Virus leviää Euroopassa ja testien määrä lisääntyy Suomessa, Teneriffan karanteenihotellista päästetään yli sata pois
20:01
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä
135
Oulun säästölistalta karsittiin muutamia kohtia: Erikoisluokat, kaupunkipyörät ja Tuiran talviuintipaikka säilyvät
78
Halla-aho eduskunnan korona-keskustelussa: "Jos ruokaa on viikon kotivara, ei tarvitse heti syöksyä Alepan säilykepurkkihyllylle, kun aine iskee tuulettimeen"
77
Moni poliisi harkitsee alan vaihtamista, sillä kiire, väkivalta ja henkilöstövajaus kuormittavat – Oulun poliisilaitoksen työsuojeluvaltuutettu Tero Väyrynen toivoo pikaisia toimenpiteitä
46
Epäilyt kasvavat: Koronavirus voi ehkä sairastuttaa jo kerran oireettomaksi todetun uudelleen
42
Mielenosoitus keskeytti Hietasaaren hakkuutyömaan hakkuut jälleen torstaiaamuna, hakkuutyömaa valmistuu ensi viikolla
42
Viestikohun keskelle joutunut vasemmistoliiton toiminnanjohtaja pyytää anteeksi kohua – Yle: Toiminnanjohtajan perustamalta Twitter-tililtä jaettiin väkivaltaa ihannoivia viestejä
34
Kuusamo satsaa miljoona euroa maastopyöräilyyn – Rukalle rakennetaan useita uusia reittejä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

172 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Ei päässyt rikastumaan osakesäästötililä

Lotossa päävoiton todennäköisyys on noin 1/14000000. Osakemarkkinoilla tuotto on huonoinakin aikoina varmempaa, jos ei h... Lue lisää...
Leevi M. pilven laid...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image