Oulu

Poliisi otti kiinni huumeissa autoilleita kuljettajia Oulun seudulla – tapaukset ovat yleistyneet

KUVA: Heikki Uusitalo
Oulu 14.9.2018 6:30
Kaleva

Poliisin sai kiinni huumavan aineen vaikutuksen alaisina ajaneita kuljettajia perjantaiyönä Oulussa ja Iissä. Poliisin johtokeskuksen mukaan tapaukset ovat olleet yleistymään päin.

Poliisin partio pysäytti perjantaiyönä ennen kello yhtä henkilöauton tarkastusta varten Oulun Koskelantiellä.

Autoa kuljettanut oululainen 25-vuotias mies puhalsi alkometriin rattijuopumuksen rajan ylittävän lukeman. Lisäksi hänen epäillään olleen myös huumaavan aineen vaikutuksen alaisena.

Kuljettajalla ei ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta, minkä lisäksi hänet oli jo aiemmin määrätty ajokieltoon.

Miestä epäillään rattijuopumuksesta alkoholin ja huumaavan aineen vaikutuksen alaisena, huumausaineen käyttörikoksesta ja kulkuneuvon kuljettamisesta oikeudetta.

Toinen tapaus sattui Iissä

Poliisin partio sai hieman aikaisemmin eli ennen puolta yötä tehtävän Kemintielle Iihin. Ilmoituksen mukaan Oulua kohti on tulossa henkilöauto, jonka kuljettaja on mahdollisesti humalassa.

Poliisipartio tavoitti auton kuljettajineen Iin Olhavassa. Poliisin tapahtumapaikalla tekemien tutkimusten perusteella autoa kuljettanutta kemiläistä nelikymppistä miestä epäillään  rattijuopumuksesta huumaavan aineen vaikutuksen alaisena ja huumausaineen käyttörikoksesta.

Kävi myös ilmi, ettei kuljettajalla ollut voimassaolevaa ajo-oikeutta. Epäiltyihin rikoksiin lisättiin näin ollen kulkuneuvon kuljettaminen oikeudetta.

MAINOS

Kommentoi

Alkoholi liikenteessä on todella paha. Huumeet ja näennäislailliset huumeet vielä pahempi. Viime keväänä poliisien paikalle pysäyttämä valtion auto yliajettiin huumeessa Hailuodontiellä. Rikollisia puolustava asianajaja kertoi käräjäoikeudessa psykiatrisia sepitteitä paniikkihäiriöistä ja siitä, etteivät näennäislailliset huumeet ole vaaraksi liikenteessä. Näin keväällä osan tapahtumista Hailuodontiellä, jolla jatkuvasti vaarannetaan liikennettä. USAn joissakin osavaltioista on laillista langettaa kuoleman tuomio ensimmäisen asteen murhista, joita poliisien ja muidenkin virkamiesten tapot suoraan ovat. Kuolemaan on laillista tuomita seuraavista rikoksista: pidätyksen vastustaminen ja pakeneminen, aseellinen ryöstö, ryöstö, kodin valtaus ja murtovarkaus, raiskaus, alle 16-vuotiaan lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö, vammaisen seksuaalinen hyväksikäyttö, huumausainerikoksia, ihmiskaappaus ja huumattuna pitäminen, ilma-aluskaappaus, terroristinen sabotaasi, tuhopoltto, maanpetos sekä väärä vala ja väärä tuomio. Syytetty on vastustanut pidätystä pakenemalla ja valtion auton yliajamalla. Mitä ilmeisemmin tahallaan yrittänyt aiheuttaa poliisien hengen menetyksen. Tapoksi ja poliisin tapon kyseessä ollessa murhaksi todettava. Onko murha vai murhayritys, kun kohde jää henkiin siksi, että teko epäonnistuu? Sama ongelma tapauksessa, jossa poliiseja oli ammuttu haulikolla, muttei lähteneet haulit, kun varmistin oli päällä. Teko eli murha tehtiin, jos ase oli ladattu ja painoi liipaisinta, mutta tyri humalassa varmistimen poiston tai luuli sen jo poistaneensa. Hailuodontien tapauksessa syytetty on myöntänyt syyllistyneensä kodinvaltaukseen ja murtoon. Myöntää sisällä olleensa. Syytetty on myöntänyt syyllistyneensä huumausainerikokseen. Myöntänyt ajaneensa autoa liikennettä vaarantaen 140 km tunnissa, muttei 180 km tunnissa, huumavien aineiden vaikutuksen alaisena. Mistä syystä auto paloi-ehtikö sen joku tahallaan sytyttää? Kova ja tahallinen on ollut poliisia pakeneminen, kun ei puhjenneet renkaatkaan ajamista estäneet. Yritti vielä valtion auton yliajamalla päästä pakoon. Pakoautosta nousi sankka savu. Henkensä vaarantaen olivat poliisit ulos palavasta autosta rikolliset kiskoneet. Tien penkalla makasi päärikollinen vahvassa kokaiininarkoosissa:elintoiminnotkin olivat siinä tilassa, että kuolleeksi luulin. Syyllistyi koko joukkoon rikoksia, joista osassa USAn osavaltioista kuolemaan tuomitaan. Poliisin ja muidenkin virkamiesten tappo on suoraan murha, koska lait eivät sitä naivisti jonain muuna pidä. Outona voi pitää Pohjois-Pohjanmaan sairaanhoitopiirin ambulanssin ajoa takaa-ajon aikana:ajoi poliisiauton edelle poliisin ja rikollisten väliin. Oliko ihan pidätystä tekemään menossa? Sairaanhoitopiiristä löytyy lääkäreitä, jotka harhaluuloisesti katsovat itsellään olevan poliisin ja tuomarin valtuudet ja yli:pidätykseen ja vangittuna pitämiseen ilman tuomiota yli 2 kuukauden ajan. Lääkäri ei minkään lain mukaan ole pidätykseen oikeutettu virkamies.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Poliisi ei saisi yö aikaan hätyytellä kulki joita. Se on vaarallista kaikille. Ratsiat valoisaan aikaan. Suuri vaara kun pillit päällä pelotellaan pimeässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helppo tapa vähentää näitä juoppo- ja huumekuskeja maantieltä olisi koventaa tuomioita. Ehdotonta vankeutta vuositolkulla jokaisesta positiivisesta löydöksestä. Alkaisi porukat miettiä että kannattaako mennä auton rattiin vaiko eikö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just näin. Yhteiskunta rapautuu nopeasti, kun ei ole sisua ottaa vahvasti kantaa elämänmenoon. Rangaistuksilla on edelleen peloitusvaikutuksensa. Harvapa meistä kaasuttaa lisää kameratolpan edessä...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä on surullista luettavaa nämä kommentit. Joka on läheltä joutunut seuraamaan huumeiden käyttöä, niin ymmärtää mistä on kysymys. Ihmset vain ajautuu sellaisiin vaikeisiin tilanteisiin, josta eivät näe ulospääsyä. Ja huumeet ovat erittäin koukuttavia, ei niitä niin vain lopeteta. Sama se on alkoholisoituneen ihmisen kanssa, mopo karkaa käsistä ja sitten se ei tahdo löytää oikealle tielle. Moittimisen sijaan näitä ihmisiä pitäisi pystyä auttamaan jo alkumetreilla, ennenkuin tilanne pääsee pahaksi. Ja puhe kun ei tahdo auttaa, pitää löytyä oma halu ja vankka tukiverkosto. En puolusta huumeen enkä alkoholin käyttäjiä, mutta tuskimpa kukaan "tahallaan" haluaaa alkaa huumeiden käyttäjäksi tai alkoholistiksi. Ja jos pitkiä vankilatuomioita ruettaisiin antamaan, niin sitten tulisi pula tiloista ja emäpä usko että se ongelmaa ratkaisee.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö voida säätää lakia, että nämä kulkuneuvot saataisiin takavarikoitua? Takaisin ne saisi vaikkapa vasta parin kuukauden puhtaiden testien jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suomessa on vuosikymmeniä ollut voimassa laki, joka sallii rikoksentekovälineen takavarikoinnin pysyvästi. Rattijuoppojen kohdalla sitä käytetään liian harvoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksei koskaan kerrota mistä "huumaavasta aineesta" on kysymys?
Kahvista, tupakista? Sienistä? Suklaasta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä kysymys. Ei varmasti ainakaan tupakista, jonka hinta on noussut niin korkeaksi, ettei sitä pysty ostamaan enää. Tupakki ei yleensä vaikuta villitsevästi vaan rauhoittavasti, paitsi sen nykyinen hinta. Kyseessä täytyy olla 'Aatun' suosima aine, eli amfetamiini, jota hän käytti antaakseen pontevia puheita ja tehdäkseen vauhdikkaita sotasuunnitelmia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

”JERMUNEN 14.9.2018 07:36
Miksei koskaan kerrota mistä "huumaavasta aineesta" on kysymys?
Kahvista, tupakista? Sienistä? Suklaasta?”
-Pörssinoteeratun lääketehtaan tuotteet tulevat ensimmäisenä mieleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huolestuttava suuntaus. Harmi, että ihmiset voivat Oulussa niin huonosti, että täytyy turvautua huumeisiin. Päättäjillä on paljon tekemistä tämän ratkaisemiseksi...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tässä päättäjistä ole kysymys, vaan nykykulttuurista, jossa tylsyyttä ei siedetä vaan jokainen hetki pitää täyttää jollain "puuhalla". Jossain vaiheessa pitää sitten siirtyä huumeisiin jotta kicksien saaminen jatkuisi nousujohteisena!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heipparallaa!

Moni huume rauhoittaa mieltä ja saa ihmisen rentoutumaan jopa tuntikausiksi ilman mitään "kicksejä". Näitä toki huumekuskit harvemmin ovat ottaneet - noissa mielentiloissa kukaan harvemmin keksii rattiin tarttua.

Chillaa vähä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voi hyvänen aika! Ei tämä ole päättäjien vika, vaan jokainen huumekäyttäjä on itse tehnyt valintansa. Ei siihen päättäjiä tarvita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi aina syytetään jotain ulkopuolista tahoa?.Nyt päättäjiä.Itselläkö ei ole osuitta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Just niin! Ja päättäjä joutuu hirveän mediamyrskyn kohteeksi jos sattuu nimittämään ihmisraunioksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

päättäjien pitäisi kyetä laatimaan Kunnon rangaistukset jottei kenelläkään olisi mielenkiintoa/halua tarttua ko.aineisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

19:07
Limingassa onnettomuus, jossa on mukana raskas ajoneuvo – nelostiellä yksi ajokaista suljettuna
19:00
Tutkimusprofessorit: Trumpin termivalinta ehkä sittenkin oikea –  "raking" voi tarkoittaa muutakin kuin haravointia
19:00
Ympäristö pelastetaan joka päivä niin Stora Ensolla, sairaalassa kuin ekokampaamossakin – "Euro toimii konsulttina" Tilaajille
19:00
Latvia valmistautuu historialliseen julkistukseen: Tuhansien KGB:lle tietoja välittäneiden nimet avataan arkistosta – mukana julkkiksia ja sukulaisia Tilaajille
18:46
Pohjantien liikenne pysäytetään ajoittain yöllä
18:38
Kansalaisaloite avohakkuiden lopettamiseksi valtion mailla keräsi yli 60 000 allekirjoitusta
18:00
Hertta Inkala, 14, ei halua Kiasmaan taidetestaajaksi, jos Helsinkiin pitää lentää – lue, mitä tavalliset suomalaiset ovat valmiita tekemään ilmaston hyväksi Tilaajille
140
Liikenneministeri Berner Suomen Kuvalehdelle: ”Dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään”
79
HS: Peruskoululaisilta vaaditaan sellaisia taitoja, joihin lapsilla ei ole valmiuksia – professori tuoreesta tutkimuksesta: peruskoulun tasa-arvo vaarassa
66
Lappiin tulossa huima sesonki, satoja kausityöpaikkoja auki
60
Pakkanen ja lumettomuus käänsivät ilmanlaadun huonoksi Oulussa – kaupunki aloitti pölynsidonnan
29
Raahe väläyttää yt-neuvotteluja – konsultin selvityksen mukaan vähennysvaraa olisi erityisesti ateriapalveluissa ja päiväkodeissa
29
Kansanedustaja suomii armeijan ruokakokeiluja: Kohta rämmitään proteiinipatukan voimalla.
23
Lintilä ryhtyy selvittämään itäisen ja pohjoisen Suomen junaliikennettä – saako Kainuu yöjunan takaisin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

159 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Uusi gallup.

Onhan se todettu monen monta kertaa että puheenjohtaja on puolueen menestyksestä vastuussa ja se vastuu pitää myös kanta... Lue lisää...
HESEKIEL

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.11.

Fingerpori

19.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image