Oulu

Poliisi julkaisi Oulussa 50-luvulla kuvatun lii­ken­ne­vi­deon

Oulu 20.8.2013 16:54 | Päivitetty 23.8.2013 10:04
Kaleva


 Oulun poliisilaitos julkaisi tulevan poliisin päivän kunniaksi historiallisen valistusvideon: Liikennettä Oulussa 1957.

Alunperin kaitafilmikameralle kuvatussa materiaalissa näkyy paljon oululaisille tuttuja rakennuksia.

Videolla Oulun poliisi valistaa kansalaisia oikeasta ja virheellisestä ajotavasta.

"Oululainen, noudata olosuhteiden edellyttämää huolellisuutta ja varovaisuutta liikenteessä", taustamusiikin liikennelaulussa opetetaan.

Katukuva on vuosikymmenten saatossa muuttunut radikaalisti. Vuonna 1957 keskustan teillä mentiin vielä suksilla ja hevosreellä.

Poliisin päivää vietetään taas 31. elokuuta. Poliisit esittäytyvät yleisölle tuttuun tapaan Oulun kauppatorilla kello 11–14. Tänä vuonna teemana on poliisi palvelee.

Yleisöllä on mahdollisuus esittää kysymyksiä poliisin lupapalveluista ja uudistuksista. Torille tuodaan näytille myös poliisin ajoneuvokalusto.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (67)

Kouluun kunläksin radiossa soi liikeenne laulu. Siksi olen vieläkin elossa. Kun meet tie riesteykseen katse on se joka antaa teitoa edessä olevasta tiestä ja siellä kulkevista autoista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Videota ei ehkä tuolloin vielä ollut keksitty, joten oliskohan kyse kuitenkin kaitafilmistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Todella hieno filmi.

Toisaalta hiukan murheellista nähdä, että filmillä Oulu näyttää eloisammalta kuin olen sen koskaan omana ikänäni nähnyt - ja bussitkin on hienompia!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muuten hyvä mut jatkuva rääkymisbiisi taustalla, olis kiva kuulla nuo alkuperäiset kaupungin äänet videossa. Oli kyllä aika paljon muuttunut kaupunki kun en tunnistanut kuin pari aluetta videosta vaikka oon lähistöllä asunut yli 20 vuotta ja paljon kulkenut oulussa :D

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sale ei taida tietääkkään, että ei kaitafilmikameroilla ääntä saatu talteen. Ei ole siis mitään alkuperäisiä ääniä. Liikennelaulu sen sijaan on alkuperäinen ja nuilta ajoilta. Kyllä sen tahtiin liikennesääntöjä opeteltiin Teuvo Pakkalan kansakoulussa 1960-luvun alussa. Todella nostalgista, vaan kyllähän meillä Suomessa aina mietä joiltakin mielensä pahoittajia riittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

itsellä pisti silmään et parissa kohtaa tarhaikäiset lapset on sellaisilla paikoilla joissa ei kuuluisi.Tuurillako tohon aikaa lapset on hengissä pysyny?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

suloistakin suloisempi filkka - pääsin palijasjalakaoululaisena tutustummaan äitini Oulumaisemiin - tuo laulu on tuttuakin tutumpi ja ONNEKSI vieläkin on jotakin jäljellä tuon ajan Oulusta :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Digitoin vuosi sitten isäni kuvaamaa 8mm rainaa n. 1h pätkät. Aivan helmi materiaalia 60 luvun Oulusta!! Kellä näitä kiekkoja löytyy, niin hopusti tallentamaan uuteen formaattiin, Ajan hammas tuhoaa ne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Terminologia kuntoon. 50-luvulla ei taatusti kuvattu ensimmäistäkään videota. Ne olivat filmejä siihen aikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hienoja pätkiä Oulusta. Wanhaa kipinää lämmitti erityisesti Oulun poliisiradiosta otettu 30 sekuntia. Vielä 1970 -luvulla ko. radioasema oli toiminnassa, myös morsesähkötyksellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei näy mobiililaitteella. Liian yleinen kommentti suomalaisilta. Yleensä pixeli-määrä myös megalomaaninen, vaikka VGA riittäisi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näkyy Lumia 900:lla ja hyvin.Yksi filmin kuvaaja ja poliisin rikoskuvaaja Pauli Kärsämä oli minulle tuttu ja isäni serkku, häneltä jäi hyvin paljon erilaista kuvamateriaalia, hän nukkui pois noin viisi vuotta sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiva huomata, että kadut ovat ollut jo 50-luvulla paremmin aurattu kuin nykyään... :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttää tyypilliseltä Soviet Finland-meiningiltä. Kehitysmaa tämä on ollut ja kehitysmaaksi tämä tulee jälleen tuleman.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (67)

Uutisvirta

101
Suomen Yrittäjät kehottaa jäseniään lopettamaan ay-jäsenmaksujen perimisen – myös kovempia toimia suunnitteilla
46
SAK:n Elorantaa ei yllätä yrittäjien aie lopettaa ay-maksujen perintä palkasta – "Ay-liikkeen alasajo motiivina, aika surullista"
33
Ammattiliittojen lakot laajenevat taas – 7 000 Teollisuusliiton työntekijää ensi viikolla kolmeksi päiväksi lakkoon
31
Kärpät dominoi liigakaukaloita ja rikkoo ennätyksiä – yksikään liigajoukkue ei ole yltänyt aiemmin samaan kuin oululaiset nyt
29
Näin JHL:n lakko tuntuu Oulussa syyslomaviikolla: Ruokaloita kiinni, sisäliikuntapaikat suljettuina, yleisten tilojen siisteyden laskua
25
JHL:n lakko sulkee Oulun jäähallit ja uimahallit – Liiga-joukkueelle ja vanhimmille junioreille järjestetty aamuvuorot Raksilan kakkoshallista
22
Kari-Pekka Toivonen ei saapunut torstaina teatterin tulevaisuutta pohtineeseen kansalaistyöpajaan

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

kohta eläkkeelle. Kyllä on jotenkin surkuhupaisaa,että joku käyttää aikansa ja energiansa eläkkeiden pohtimiseen ja niid... Lue lisää...
Vuosimallia

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

19.10.

Fingerpori

19.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image