Oulu

Poliisi: Huijari laati työ­paik­kail­moi­tuk­sia mol.fi-sivustolle

Mol.fi-sivusto on työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämä
Oulu 14.8.2013 7:33
Anna Leinonen

Työ- ja elinkeinoministeriön ylläpitämälle työnhakusivustolle on jätetty väärennettyjä työpaikkailmoituksia.

Huijari on kirjannut avoimia työpaikkoja mol.fi-sivustolle Rocla Oy:n nimissä. Ilmoituksissa on haettu työntekijöitä muun muassa Ouluun ja Kokkolaan. Yhteystiedoissa on mainittu yhtiön toimitusjohtaja ja puhelinnumero, joka ohjautuu huijarille.

Työnhakijoita on haastateltu ainakin kokkolalaisessa hotellissa. Huijari on pyytänyt heiltä tilitiedot, kopiot henkilöllisyyspapereista sekä kopiot pankkitunnuksista.

Myöhemmin on käynyt ilmi, että huijari on ottanut pikavippejä ainakin yhden työpaikanhakijan nimissä. Lainat on siirretty pankkitunnusten avulla huijatuksi tulleen tilille.

Poliisin mukaan Rocla Oy:llä ei ole mitään tekemistä huijausten kanssa, eikä yrityksellä ole tällä hetkellä avoimia työpaikkoja mol.fi-sivustolla.

Poliisi kehottaa ottamaan yhteyttä poliisiin, mikäli epäilee tulleensa huijatuksi. Poliisi myös muistuttaa, että pankkitunnuksia ei saa antaa kenellekään ulkopuoliselle.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Onko työttömyys niin pahalla tasolla, että ihmiset antavat epätoivoissaan jo pankkitunnuksensa potentiaaliselle työantajalle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hehheh... Kaikki sympatiat huijattujen puolella, mutta kyllä sillä huijaajalla on leikannut. Työttömän kyykytys on tässä maassa edennyt jo niin pitkälle, että ne raukat ovat aivan oikeasti antaneet pankkitunnuksensa mahdolliselle työnantajalle kun se on kysynyt niitä. Tämän yhdessä sen kanssa että huijari onnistui saamaan ilmoituksen mol.fi sivulle luulisi soittavan kelloja jossan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos olisin menossa "työhaastatteluun", jossa täytyy olla pnkkitunnuksistakin kopiot mukana, hälyttäisin mennessäni myös poliisit paikalle seuraaamaan työhaastatteluani, vaikka olisi kuinka Roclan johtaja kyseessä. Minun mielestä nyt pitäisi tiedottaa tehokkaasti sitä asiaa kansalaisille, että pankkitunnuksia ei ole kenelläkään oikeutta kysellä, ei pankinkaan. Eli jos sellainen tilanne tulee eteen, heti vaan ilmoitus poliisille ja huijasrin voisi saada kiinni verekseltään. Kiinnostaisi tietää, millä verukkeella hän on voinut houkutella pankkitunnukset itselleen haastateltavaltaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voisiko olla tai yritettäiskö keksiä yhdessä jotakin , millä suojeltaisiin edes pienimpien pankkitilien haltijoita . Rahan menetys huijarille kirpaisee pahasti , kun ainoat lähtevät .

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, mulla on idea! Jos vaikka ei luovutettaisi henkilötietoja ja pankkitunnuksia kenelle tahansa. Tämä saattaisi jo jonkin verran auttaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koulutusta tarvitaan. Sitä tarvitsevat sekä sivuston ylläpitäjät että käyttäjät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oma käsitys on että jos luovuttaa pankkitunnukset kolmannelle osapuolelle jne. niin pankki ei edes ole korvausvelvollinen jos rahaa häviää tililtä?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Samaa mieltä - huijaria millään tavoin puolustelematta, ihmetellä täytyy ettei ole ihmisillä alkaneet missään vaiheessa minkäänlaiset hälytyskellot kilkattaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Huijari, juu ei hyvä, mutta ...
Jos siis on niin "hyväuskoinen" että työpaikkahaastattelussa luovuttaa omat pankkitunnarit, niin voi että !!!
Pitäis jo siinä vaiheessa soida hälykellot ja kovasti.
Oma moka !!!

Olkaa tarkkoja, kenellekkään ei pidä mennä antamaan omia pankkitunnareita, halooo ihmiset !!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kopiot pankkitunnuksista? Onko pyytänyt samalla pankkikortin ja tunnusluvun? Ei ilmeisesti kuitenkaan auton avaimia ja puolisoa ole vienyt?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:15
Linnanmaalaisen päiväkodin pihalla tulipalo – jo toinen kahden päivän sisällä
18:11
Kansanedustaja Mikko Kärnä harkitsee keskustan puheenjohtajakisaan osallistumista, mikäli muita ehdokkaita ei ilmaannu
18:00
Oululainen nuori telinevoimistelija aloitti harjoittelun jälkijunassa ja nousi ahkeruudellaan arvokisatason urheilijaksi – "Innolla odotan ensimmäisiä MM-kisoja" Tilaajille
17:54
Alle 15-vuotiaita lapsia epäillään Mikkelin koulupalon sytyttämisestä – tutkinnanjohtaja kertoo, miten lasten leikki johti koulun palamiseen
17:31
Kaksi tuomiota Sunny Car Center -vyyhdistä – Markku Ritaluomalle lähes miljoona euroa maksettavaa
17:30
EU:n nimitysruletti pyörähtää käyntiin tänään – huippukokous yrittää löytää nimet huippuvirkoihin
17:29
Kilometrejä pitkä öljypäästö Itämerellä – aiheuttajaa selvitetään
78
Tuppuraisella liki 400 000 euroa asuntolainaa, Kulmunilla lainaa 100 000 euroa – Harakalla muhkea osakesalkku ja sijoitusasuntoja
54
Hagelberg uskoo: Stockmannin entisiin tiloihin syntyy monipuolinen kauppakeskus – ”Pekurin korttelin kehitys tärkeää koko keskustalle”
30
Päivi Räsänen arkkipiispa Luoman sateenkaarisuvaitsevaiseen vastaukseen: "Pride-liikkeen ideologiaa ja kirkon arvopohjaa mahdotonta sovittaa yhteen
25
IL: Riitta-Liisa ja Toni Roponen muuttavat Ida-tyttärensä kanssa Haukiputaalta Yhdysvaltoihin – Toni Roponen Denverin yliopiston hiihtovalmentajaksi
24
Alman mittaus: Perussuomalaiset selvästi suosituin puolue
19
Pääministeri Rinne HS:lle: Suomalaislääkärin mukaan olisin kuollut, jos minut olisi herätetty Espanjassa
16
Suuri seurateltta kohosi ylös Muhoksen Matokorvessa – ensi viikolla alkaviin Suviseuroihin odotetaan yli 80 000 kävijää

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan ja Kainuun maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy erittäin voimakkaita ukkospuuskia, yli 25 m/s.
Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Pirkanmaan, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa kehittyy iltapäivällä ukkoskuuroja, joiden yhteydessä esiintyy voimakkaita ukkospuuskia, yli 20 m/s.
UV-säteily on voimakasta Ahvenanmaan, Varsinais-Suomen ja Uudenmaan maakunnissa. UV-indeksin arvo on 6.

Lukijakuvat

Katsotuin tänään

On kukkia
Lukija

Uusin lukijakuva

Piippopaksupää
/honen

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Menettekö suviseuroihin muhokselle

101 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Miksi Suomella menee niin kuin menee?

Kerro yksikin parempi maa? Lue lisää...
Mc

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image