Oulu

Pohjolan Lää­kä­ri­päi­vien avajaisissa palkittiin ja jaettiin apurahoja – Elias-palkinto Sirkka Keinänen-Kiu­kaan­nie­mel­le

Oulu 19.2.2019 18:00
Heidi Peltonen

Oulun Duodecim-seura on jakanut Pohjolan Lääkäripäivien avajaisissa tiistaina kaksi palkintoa sekä apurahoja.

Seura jakoi Elias-palkinnon emeritaprofessori Sirkka Keinänen-Kiukaanniemelle. 4000 euron arvoinen palkinto on tarkoitettu lääkärille, joka on vaikuttanut merkittävällä tavalla pohjoissuomalaisen lääketieteen kehitykseen tai toimintaan. 

Keinänen-Kiukaanniemi (s.1949) valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Oulun yliopistosta 1974 ja yleislääketieteen erikoislääkäriksi 1980. Hän väitteli vuonna 1980 ja sai yleislääketieteen dosentuurin 1989. Hän toimi Oulun yliopiston yleislääketieteen professorina vuosina 1996–2018. Hän on tutkinut muun muassa potilaan ja lääkärin välistä vuorovaikutusta ja tyypin 2 diabetesta ja sen riskien pienentämistä.

– Tutkijan uralla erityisiä tähtihetkiä ovat olleet ne tilanteet, jolloin on huomannut, että pitkäjänteinen tutkimus tuottaa tulosta, josta on hyötyä käytännön potilastyössä, Keinänen-Kiukaanniemi sanoo.

Perustelujen mukaan Keinänen-Kiukaanniemellä on ollut merkittävä rooli sekä lääketieteen perusopetuksen että yleislääketieteen erikoislääkärikoulutuksen kehittämisessä Pohjois-Suomessa. 

Lisäksi perusteluissa korostettiin Keinänen-Kiukaanniemen Pohjois-Suomessa tekemää potilastyötä. Hän teki potilastyötä pohjoisessa myös toimiessaan professorina Tampereen yliopistossa vuosina 1995-1996, jolloin hän kävi joka keskiviikko pitämässä vastaanottoa Oulun kaupungin terveyskeskuksessa.

Samalla Duodecim-seura jakoi Vuoden Kandikollega-huomionosoituksen lääketieteen kandidaatti Isabella Niemelälle. 500 euron arvoinen palkinto on tarkoitettu lääketieteen kandidaatille, joka on on osoittanut opiskelujen aikana kollegiaalisuutta ja hyvää toveruutta. Palkittu Niemelä on toiminut pian kuuden vuoden ajan vuosikurssinsa eteen Cursus Oksasen emäntänä, ja hänen toimintaansa on kiitelty runsaasti. 

– Koen kurssini emäntänä olon tärkeäksi ja on ilo tehdä asioita hyvän yhteishengen luomiseksi. Tehtävä on ollut mielekäs myös siksi, että olen päässyt tutustumaan lukuisiin huipputyyppeihin, joita en olisi muuten välttämättä tavannut, Niemelä kertoo. 

Samalla seura luovutti 5000 euron tutkimusapurahat dosentti Janne Liisanantille ja LT Sanna Meriläiselle. Lisäksi seura luovutti 2000 euron matka-apurahat tieteellisiin kongresseihin osallistumista varten LK Jaakko Hanhivaaralle, LK Johanna Immiselle, tanssitaiteen maisteri, LK Anniina Jääskeläiselle, LK Noora Petreliukselle sekä LL Marika Rahdulle

Tutustu ja tilaa kevättarjous 😎

Kaleva Digi 2 kk vain 9,90 €!
Säästä 67 %! (Norm. 2 kk/31 €)
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Etelä-Savon, Pohjois-Savon ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon kuntaa sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Ranua, Kemi, Keminmaa, Tornio, Ylitornio, Tervola, Pello ja Rovaniemi luoteistuuli on voimakasta yöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s.

Ajokeli on huono Kainuun maakunnassa, Lapin maakunnassa lukuun ottamatta Inarin ja Utsjoen kuntia sekä seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Pudasjärvi, Taivalkoski ja Kuusamo lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Taas SUOMI onnellisin maa.

180 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Taas SUOMI onnellisin maa.

YK:n Onnellisuusraportissa on tutkittu sitä, miten yhteiskunta tarjoaa erilaisia palvelujaan kansalaisilleen, EI SITÄ, m... Lue lisää...
Sinttu

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image