Oulu

Pohjola Sairaala keskittyy ortopediaan – Oulussa loppuvat syksyllä las­ten­tau­tien, korvatautien ja yleis­lää­ke­tie­teen palvelut

Pohjola Sairaala avattiin Oulun Hiirosessa toukokuussa 2017. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 23.7.2019 16:36
Maiju Ylipiessa

Pohjola Sairaalat keskittyvät jatkossa ortopediaan. Samalla sairaalaverkosto luopuu muista erikoisaloista sekä yleislääkäritoiminnasta.

– Toiminta on ollut alusta asti ollut pääosin työtapaturmien, muiden tapaturmien ja urheiluvammojen hoitoa. Keskitymme nyt siihen, mikä on ollut toimintamme perusta koko ajan, kertoo Pohjolan Sairaalan toimitusjohtaja Markus Torkki.

Oulun Pohjola Sairaalasta lakkaavat elokuun lopussa lastentautien, korvatautien ja yleislääketieteen palvelut. Oulussa lakkautetaan kaksi työtehtävää vastaanottopuolelta. Kuvantamis- ja leikkaustoiminnan henkilöstöön yt-neuvottelut eivät vaikuta.

– Uudelleenjärjestelyiden myötä syntyy samanaikaisesti uusiakin tehtäviä, joten henkilöstövaikutukset Oulun osalta ovat pienet, Markus Torkki sanoo.

Työterveyspalvelunsa Pohjola myi Mehiläiselle jo aiemmin kesällä. Oulun työterveyspalveluiden vahvuus oli kaksi työterveyshoitajaa. Tällä hetkellä Oulun Pohjola Sairaalassa työskentelee 26 henkilöä, syksyllä 27.

Oulun sairaala on avattu Hiirosessa toukokuussa 2017. Muut Pohjola Sairaalat sijaitsevat Helsingissä, Tampereella, Kuopiossa ja Turussa. Yhteensä Pohjola Sairaaloissa työskentelee tällä hetkellä 225 henkilöä, joista 180 sairaaloissa ja 45 hoidontarpeen arviointia tekevässä Pohjola Vakuutuksen terveysmestaripalvelussa.

Maanlaajuisesti yt-neuvotteluiden tuloksena lakkautetaan yhteensä viisitoista tehtävää. Uusia tehtäviä perustetaan kymmenkunta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (32)

Taisi tämä kokeilu mennä aika mönkään. Siltä vähän näyttää, että näin kävi. Karvinen yritti jokaisella sektorilla ja aivan liian laajasti, nyt toimintoja on supistettu sitä mukaa, kun niitä avattiin. Sotea odotellessa, kun ei tule, yksityinen toimii heti eli vähentää toimintoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja sitten kun huomataan ettei Oulun kokoisessa tuppukylässä riittää ortopedisia potilaita niin mitäs sitten? Hattu kourassa ruikuttamaan lääkäreitä takaisin? Tuskin kukaan on niin tyhmä, että takaisin palaisi. Harmi, hyvää oli toiminta ja etenkin korvalääkäri.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tullut sotea niin vetävät toiminnot suppeammalle. Mitenköhän henkilöstö, virranneeko pikku hiljaa takaisin oyssiin 🤔

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Juuri näin. Samoin moni ulkoistettu terveyskeskus palaa kunnan syliin, kunhan terveysfirmat keksivät keinon irtisanoa sopimukset ja myydä kiinteistöt takaisin kunnille hyvällä hinnalla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täällä on viisaita kommentoijia, joista harva tietää miten Op Pohjolassa sairaalan perustaminen alkoi ja nyt hiljennetään vauhtia lopetusuhan alla. Kyllä entinen pääjohtaja Karhinen ajoi voimakkaasti laajenemista perinteisen pankkitoimintojen ulkopuolelle. Varmaankin haluttiin vakuutusasiakkaille nopea ja halpa hoito, ettei tarvitse hoidosta maksaa paljon. Eläkeläis Karhisen poistuttua hoitamaan maatalous kytköksiä yms niin uusi pääjohtaja astui kuvaan ja katkaisi kaulan kaikilta rönsyiltä. Nykyinen pääjohtaja on toimealias ja järkevä mies. Kunnioitan Ritakalliota, mutta olen jo aikoja sitten lopettanut kaikki palveluni op ja siihen viittaviilta yrityksiltä. Siirryttyäni ruotsalaispankkiin, -autoon, -rakentajan tekemään asuntoon jne on elämäni parantunut paljon. Ensi viikolla siirryn kokonaan ruotsinmaalle. Ossuustoiminta on mennyttä aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tässä oiva esimerkki miten yk -
sityispuoli toimii. Se mikä ei
tuota rahaa yhtiölle se lopete-
taan. Johtoporras ei välitä pät -
kääkään siitä miten irtisanotta
vat työntekijät pärjäävät.
Näin toimii yksityinen tervey -
den / sairaanhoito.
Kapitalismia raadollisimmaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vskuutukset menee meidän perheellä nyt luultavasti toiseen firmaan. Ollu mukava ja helppo asioida kyseisessä talossa. Äänestän kukkarollani tätä hommaa vastaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Harmittaa niin vietävästi.. Huippu palvelua aina tarvittaessa saanut! Mahtava henkilökunta!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minulle tuli täältä joku kirje, Paha vain ku se oli turkiksi, tai joksikin muuksi ulkomaan kieleksi, niin en ymmärtänyt siitä sanaakaan.
Tokko tuo ollu tärkeä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä varmaan enteilee koko roskan loppumista, kyllä se vaan niin on että oulun alueella ei ole oysin voittanutta, sieltä kuitenkin pääsee hoitoon

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pohjola sairaaloita on Suomessa viisi, jotka keskittyy kaikki jatkossa pelkästään ortopediaan ja Oulun kohdalla henkilövaikutukset siten pienet, tulee jopa lisääntymään.
SOTE uudistus tulevaisuudessa vaikuttaa muihin erikoisaloihin, yleislääketieteeseen, työterveyteen, Pohjola sairaalat luopuu niistä, vain ortopedia jää, joka Oulun vahvuus ollut tähänkin asti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä halusit kertoa? Otatko sen uudelleen ja selkokielellä?
Sote tulee, mutta missä muodossa ja miten, sitä ei tiedä kukaan.
Tässä epävarmassa tilanteessa OP-Ryhmä teki sen oikean päätöksen, ettei riskibisnekseen lähdetä.
Onhan se vähän erikoista, että vakuuttaja ja pankkiiri lähtee sairaalatoimintaan, yhtä erikoista, kuin
Postin lähteminen ruohonleikkuuseen, joka sekin loppui.
Kasvaminen on varmasti mukavaa ja uuden bisneneksen hakeminen, mutta sitä ei pidä tehdä
perusasiakkaiden kustannuksella, muuten tulee kato.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa tulee 1 työpaikka lisää se on varmaa syksyllä 27 henkilöä/nyt 26.
Toiminta on alusta asti ollut pääosin työtapaturmien, muiden tapaturmien ja urheiluvammojen hoitoa. Keskitymme nyt siihen, mikä on ollut toimintamme perusta koko ajan, kertoo Pohjolan Sairaalan toimitusjohtaja Markus Torkki.
Selkokielellä sanottuna uuden hallituksen tarkoitus on järjestää perusterveydenhoito julkisella sektorilla kaikille, porvarihallitus olisi halunnut valinnanvapauden julkisen ja yksityisen välille.
Työterveys jatkuu kuten ennenkin pääasiassa yksityisellä.
Pohjola Sairaala ei lähtenyt enää siihen kisaan, syy muiden, kuin työterveys asiakkaiden jäätyä SOTEN valinnanvapauden ulkopuolelle, eläkeläiset jne. ja siksi keskittyy nyt omiin vakuutuksien ottajien vammojen ym. hoitoon, leikkaukset jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Postin toiminta on täysi vitsi, sellaista ei saisi tapahtua, vaan kehittää ydinosaamista.
Posti oli syrjäkylien pankki ennen, postitoimintojen lisäksi, jakajat arvostettuja virkamiehiä, posti tuotti miljardi euroa valtiolle vuosittain, veronmaksajien rahoilla rakennettu hyvin toimiva laitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä Repen seikkailut taineet kannattaa💸💸💸. Nyt puikoissa on onneksi järkevä kaveri.
Saa nähdä milloin S-tyhmä huomaa saman asian🤑🤑🤑

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä, että edes ortopedia jäi. Sinne vaan kaikki nilkuttajat. Ei tarvitse Oysin päivystyksessä jonotella päivä tolkulla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti kaikki vakuutusyhtiökytkyiset niin kutsutut ’sairaalat’ loppuvat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vakuutusyhtiön oma sairaala = pukki kaalimaan vartijana. Toivottavasti tapaturmapotilaat käyttävät oikeuttaan valita itse hoitopaikkansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei tullut pikavoittoja ja sotea. Onneksi luopuvat ajoissa näistä kulueristä, muuten me
tavalliset asiakkaat maksaisimme ne pankki ja vakuutusmaksuissa. Olisi taas vaihdettava
firmaa, se tosin käy kädenkääntessä ja kannattaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (32)

Uutisvirta

12:01
Nopea sähköpyörä kulkee mopon vauhtia ja sen kuljettaminen ei käy ilman korttia – Pohjois-Pohjanmaalla niin sanotut S-pedelecit ovat vielä harvinaisia
11:38
Iran teki ohjuskokeen, samoin Pohjois-Korea – Trump kehui jälleen hyvää suhdettaan Kim Jong Uniin
11:00
Operaatio Paulaharju päättää taipaleensa Tuntsan erämaahan – kuuden vuoden aikana erämaateatterissa on tahkottu läpi Samuli Paulaharjun novelleja Tilaajille
10:00
Ministeri Krista Kiuru on huolissaan sovittelun käyttämisestä toistuvaan ja vakavaan perheväkivaltaan – "Tällaiset tapaukset mustaavat sovittelun maineen"
9:22
G7-maiden kokous alkaa: Amazon-kriisi ja Trumpin kauppasota saattavat viedä tilan Macronin toivomilta globaaleilta keskusteluilta
9:00
Paula ja Toni Jaakola jakavat yrityksen ja kodin: "Kun vaihdoimme läpsystä, riitoja ei tullut" – Kahdesta bisnekseen liittyvästä asiasta ei kannata lipsua Tilaajille
8:25
Trumpin kauppasota Kiinan kanssa yltyy, samoin talouskiistely kotimaassa – "En vastustaisi, jos hän eroaisi", presidentti sanoi keskuspankin johtajasta
28
Fennovoiman paperit viipyvät yhä – STUK on saanut vasta pienen osan Pyhäjoen voimalan rakentamislupaan vaadittavasta aineistosta
28
Suomi yrittää vaikuttaa Brasiliaan naudanlihan kautta – S-ryhmässä ja Lidlissä brasilialaislihaa myydään vain nimeksi
24
Oulun teatterin esitys myöhästyi – syynä myöhässä ollut lentokone, näyttelijä ei ehtinyt ajoisssa paikalle
17
Enne tulevasta? Puljujärvi kokeili jo Kärppien ylivoimassa – Manner: "Missä ikinä hän pelaakaan, sen on oltava Jessen oma päätös"
17
"Jokin tässä meillä falskaa" – lomamatka Kroatiaan avasi silmät: Suomi on pudonnut kelkasta, kun arvioidaan eri maiden siisteyttä
16
Tihkusade ei vienyt virettä ilmakitaroista Oulussa – vuoden 2019 voittaja on yhdysvaltalainen The Marquis
7
Ilmastotyössä tarvitaan meitä kaikkia Lukijalta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Ulkomailta tuodaan turisteja, mutta oman maan poika ei saa töitä

Tasan tarkkaan jokainen työhaluinen saa töitä. Kokenut olen. Ei vaan kelpaa duunit joillekin Ja vas.hallituksen aikana ... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image