Oulu

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö aloittaa yh­teis­käyt­tö­au­to­ko­kei­lun Oulussa – "O­pis­ke­li­joi­den ei ole välttämättä järkevää omistaa omaa autoa"

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiöllä on asuntoja Oulussa muun muassa Välkkylässä (kuvassa) ja Linnanmaalla. Arkistokuva. KUVA: Jussi Korhonen
Oulu 16.4.2019 10:53 | Päivitetty 16.4.2019 10:55
Mirko Siikaluoma

Pohjois-Suomen opiskelija-asuntosäätiö PSOAS aloittaa yhteiskäyttöautokokeilun yhdessä oululaisen CarDen Oy:n kanssa. PSOAS Car -yhteiskäyttöautoja on mahdollista käyttää mobiilisovelluksen avulla.

PSOAS kertoo, että autojen käyttäjäksi pääsevät sekä säätiön asukkaat että heidän lähistöllään asuvat.

– Haluamme tarjota palveluita, joista on asukkaillemme hyötyä. Asukkaillamme on kaikilla sama elämänvaihe ja haluamme löytää ne palvelut, jotka sopivat heille. Tämä on yksi niistä, selittää PSOASin palvelupäällikkö Jari Simonen.

Opiskelija-asuntosäätiön yhteistyökumppani oululainen CarDen aloitti toimintansa vuonna 2018. CarDenilla on toimintaa Oulun lisäksi valtakunnallisesti. Yhteistyöpäätöksessä vaikuttivat PSOASin mukaan yhteinen arvomaailma ja toimijan paikallisuus.

CarDenin markkinointi- ja myyntijohtaja Aleksi Savela kertoo yhteistyön olevan yhtiön ensimmäinen iso lanseraus Oulussa.

– Meillä on PSOASin kanssa sama arvomaailma, jossa tärkeitä asioita ovat yhteisöllisyys, ekologisuus ja edullisuus. Opiskelijoiden ei ole välttämättä järkevää omistaa omaa autoa, mutta tarvetta tällaiselle palvelulle on. He ovat myös tottuneita käyttämään palveluita puhelimella, Savela kertoo.

PSOAS Caria on tarkoitus käyttää vain älypuhelimen välityksellä. Auto varataan, ovet avataan ja lukitaan ja ajot maksetaan sovelluksen kautta. CarDenin on määrä huolehtia auton huolloista, katsastuksista, vakuutuksista, veroista, renkaista ja jopa polttoaineesta.

PSOAS Carille on opiskelija-asuntosäätiön asuintalon pihalla tai sen lähistöllä oma, merkattu parkkipaikka.  Auton käyttäjäksi voi liittyä netin kautta.

– Yhdellä yhteiskäyttöautolla voidaan korvata parhaimmillaan kymmenen yksityisautoa. Samalla uudistamme autokantaa ja vähennämme parkkipaikkojen tarvetta, CarDenin Aleksi Savela sanoo.

MAINOS

Kommentoi

Tämäkin yhteiskäyttöauto osoittautuu muutaman kuukauden päästä vähän kalliimmaksi kuin alunperin luultiin :-) mutta hyvä että varataan autopaikat tähän käyttöön niin asukkaiden omat autot on sitten nurmikoilla tms. sakkopaikoilla -> kaupunki saa kätevästi verotuloja käymällä aina silloin tällöin laputtamalla opiskelijoiden autot. Oulu kun on niin pieni ja ahtaasti rakennettu kaupunki ettei täällä millään voida rakentaa autopaikkoja tarpeeksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei opiskelijalla ole mitään oikeaa tarvetta autolle Oulussa, jos ei taksia aja tai ole liikuntarajoitteinen. Jos on halua ja varaa autoiluun, voi muuttaa asumaan sellaiseen taloyhtiöön, jossa on peltilehmälle oma pilttuu. Turha opiskelija-asuntosäätiön on uhrata hyvää tonttimaata niiden varastointiin.

Helsingissä HOAS:n asukkilla yhteiskäyttöautoja on ollut jo jonkun aikaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistäpä se sinä tiedät kenenkin tarpeet? Hieno idea, kun monella opiskelijalla on kuitenkin oma auto ja ylläpito on kallista. Oman voi myydä pois ja jää rahaa muuhunkin, vaikka ajaakin yhteiskäyttöautolla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tiedän, että hyvin harvalla kaupungissa (opiskelija-asunnossa) asuvalla on oikeasti tarvetta autolle. Mielihalu ja laiskuus on eri asia kuin tarve. Vaikka olisi perhe niin lapset kulkee kaupungin sisällä vaikka pyöräkärryssä. Tarve ei ole sama asia kuin suunnatonkaan mukavuudenhalu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niimpä. Kyllä kaupungissa kulkee ongelmitta pyöräl tai kävellen ja jos laiskottaa niin onnikalla...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kai köyhillä opiskelijoilla mitään autoja ole?

Edellinen hallitushan kuristi opiskelijat henkihieveriin?

Vai eikö sittenkään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin tai jos on autoja niin nyt kannataa viimeistään muuttaa oma auto rahaksi ja saa ajaa uudella yhteiskäyttöautolla :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten niin kalliimmaksi? Tutustu palveluun. Heillä on kiinteä kuukausimaksu ja tämän lisäksi maksat vain käytöstä. Ei mitään järkeä omistaa autoa ja jätät parkkitilaa muillekin, kun myyt omasi pois. Lisäksi vähemmän päästöjä kun autot ovat uusia. (opiskelijoiden autot kun ovat usein vanhoja)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on kyllä älyttömän siisti systeemi!! Toivottavasti kaikki käyttävät autoa vastuullisesti. Tosi hieno homma!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kuka vastaa auton vahingoista jos sellaisia tapahtuu? Pitääkö lainaajan varmistaa aina ennen käyttöönottoa mitä mahdollisia naarmuja tms autossa on jotta vastuu niistä ei lankea itselle?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Normimeiningit vakuutusten suhteen. Yhteiskäyttöautoja ollut helsingissä jo yli 10 vuotta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

29
MTV: Kalle Palander muuttaa takaisin synnyinkaupunkiinsa Tornioon – syynä lasten koulunkäynti
21
IS: Liikennelääketieteen professori pitää uutta pistekohtaista nopeusvalvontaa älyttömänä – "Homma on lähtenyt täysin lapasesta"
11
Yrittäjä myy "sotkun munkkeja", joita ei ole leivottu missään sotilaskodissa – Sotilaskotiyhdistys pitää toimintaa moraalittomana Tilaajille
11
Poliisi valvoi liikennettä Käsivarren Lapissa: ylinopeuksia, useita ajokieltoja ja 11 000 euron ylikuormamaksu
9
Pari kysymystä: Miksi Kiimingin ekopisteitä on lopetettu?
9
Tuore tangokuningas Johannes Vatjus otettiin lämmöllä vastaan kotikaupungissaan Haapavedellä – "Voi Johannes, minkä teit!"
6
Suomalainen autojen yhteiskäyttöpalvelu aikoo globaaliksi – "Sama jakamis- ja kiertotalouden mullistus tapahtuu liikkumisessa nyt kuin Airbnb:ssä 10 vuotta sitten"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus on voimassa Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Simo, Tornio, Enontekiö ja Utsjoki.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Naton vastustus hiipuu

220 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mansikka maalle töihin?

Kyllä se on ongelmana, että osa suomalaisista eivät halua tehdä töitä, jos siinä ei ole jotain "hohtoa" tai ei muutoinka... Lue lisää...
Ryö palkitsee

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

16.7.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image