Oulu

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus myönsi yritystukia 2,7 miljoonaan euron edestä – katso jutusta tukea saaneet yritykset

Hotelli Iso-Syötteelle myönnettiin tukea 450 000 euroa. Havainnekuva uudesta hotellista.
Oulu 21.10.2019 11:53
Antti Karvonen

Pohjois-Pohjanmaan Ely-keskus myönsi heinä-syyskuussa Pohjois-Pohjanmaalle kansallista rahoitusta ja yritysrahoitusta EU:n aluekehitysrahastosta yhteensä 2 701 140 euroa. 

Suurimpia tuensaajia olivat Hotelli Iso-Syöte, Kuusamo Hirsitalot oy ja Verkotan oy.

Hotelli Iso-Syötteen laajentamishankkeelle myönnettiin 450 000 euroa.

Hanke kasvattaa Iso-Syötteen matkailukeskuksen kapasiteettiä. Myös palvelutarjonta monipuolistuu ja vastaa paremmin kansainvälisten asiakkaiden kysyntään, Ely-keskuksen tiedotteessa todetaan. 

Kuusamo Hirsitaloille myönnettiin työstölinja- ja varastoinvestointiin sekä painumattoman hirren testausta varten 478 580 euroa.

Tavoitteena on parantaa Kuusamo Hirsitalot oy:n hirsitalotuotannon valmiutta vastata markkinoiden muutokseen muun muassa kasvavaan erikoistyöstöjen ja lyhytnurkkaratkaisujen kysyntään vienti- ja kotimarkkinoilla.

Verkotan oy kehittää aktiiviantennien testauspalvelun kansainvälisille teleoperaattoreille sekä antenni- ja mobiiliverkkojen johtaville valmistajille. Yritykselle myönnettiin tukea 475 150 euroa.

Pohjois-Pohjanmaan ELY-keskus myöntää yritysrahoitusta myös Kainuuseen ja Lappiin. Kainuuseen rahoitusta myönnettiin 284 910 euroa ja Lappiin 1 828 090 euroa.

Muut tukea saaneet yritykset Pohjois-Pohjanmaalla (summa euroina):

Breathe Mobile Solutions Oy Stay N' Play, Alavieska 21 900 

Oy M-Filter Ab, Haapavesi 64 120

Polarmoss Oy, Hailuoto 32 250 

Ferral Components Oy, Kalajoki, 266 250 

BiHii Oy, Kalajoki 129 210 

Tarraserif Oy, 106 750

Hero Mechanics Oy, Nivala 52 500

Kipuwex Oy, Oulu 104 750

SHJ Group Oy, Oulu 78 930

Nordic Tank Oy Kasvu 2019 Oulu, 67 730

Resistance Games Oy, Oulu 63 440

ML Sound Lab Oy, Oulu 46 060

Lähi-Suomi Oy, Oulu 13 320

Änäkkälän Teräs Oy, 157 500

NY-TEK OY, Reisjärvi 96 500

U2 Online Oy, Siikajoki 14 200

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (57)

Veronmaksaja, joiden selkänahasta nämä tuet ainakin osaksi otetaan eivät tiedä millä perusteella nämä tuensaajat valitaan ja millä perusteella tuki hylätään niiltä, jotka sitä eivät saa. Näyttäisi olevan ainakin yksi monimiljonääri tukien saajojen koukossa, joten tarveharkintaan tuet eivät ainakaan perustu. Läpinäkyvyyttä kaipaisi tähänkin asiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tietää mihin ne rahat oikeasti menee, ovatko vain tuhlattaviksi vai tuleeko niille todellista käyttöäkin? Yritystuet tottakai vääristää kilpailua monessa kohdin, sekin olisi hyvä tietää. Mutta pelkäämpä pahoin että nämä ovat salaisia asioita, tukiverkot ovat tapa pönkittää viranomaishallinnon valtaa.

Ikävä kyllä ainakin itse olen kyllästynyt siihen että palkkaan (verorahalla) minua diktatorisesti johtamaan ja alistamaan virkamiehiä joiden tulisi auttaa ja palvella minua...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuet vääristää kilpailua! Ei niitä tarvita, verohelpotukset ja edulliset rahoitukset kestävämpiä ratkaisuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hirveitä voittoja takoville yrityksille kannetaan vielä lisää työmiehen veroeuroja.Taitaa olla Matokorvessa päätettyjä tukijaisia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisivat samalla voineet julkaista, paljonko nämä yritykset jakoivat osinkoa omistajilleen (verovaroista).

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

rikkaat omistajat ja hyvin menestyville yrityksille jaetaan rahaa...ei ihme että suomi menee konkurssiin..sitten myydään firma ja omistaja käärii hyvät rahat ..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valtio tukee vain pieneltä osin. Voisi toimia niin myös, että vapautetaan kasvuun pyrkivät yritykset veroista ja siten suurimmasta hyötyjästä osa jää seutukunnalle. Kaikki raha jää kuitenkin seutukunnalle ja vain pieni osa tulee yrittäjälle jos onnistuu. Maksetaan lellit ja vellit, palkat, pankin korot, työläisen palkat ja sairaanhoitomaksut, kun ei voi lääkäriin mennä jne. Sopii alkaa kasvuyrittäjäksi... jos uskallat panna riittävästi omia säästöjä. Et osta hienoa taloa tai asuntoa, vaan panet kaikki likoon vuosiksi. Ei ole liikaa ottajia rahalle, vaikka ilman saa niin kuin monet valittaa. Kukahan nämäkin verot maksanut... yrittäjät varmaankin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikkihan pyrkii kasvuun, ei siis toimi! Tai ainakin väittävät pyrkivänsä varsinkin jos tuollainen vapautus annettaisiin, ei siihen panoksia eikä säästöjä tarvita, joku Wincapita tai nuorisosäätiö riittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä jos mikä on sosialismin härskeintä muotoa. Ne ovat meidän rahoja, niin miten ihmeessä voi olla mahdollista, että me emme nyt omista siivua näistä yrityksista mihin rahamme menivät?

EU riistää suomalaisten verorahoja joka vuosi yli miljardin jäsenmaksujen muodossa. Vai ajatteliko joku, että EU:lla on raha-sampo josta se raha tulee? Ehei kuulkaas ne ovat tasan tarkkaan meidän rahoja.

Sosialismi poistaa meidän kansan oikeiden siihen omaisuuteen mitä rahoillamme tehdään. Ne jakaa nyt ilmaiseksi meidän rahoja harvoille ja valituille. Tuo on kuin sosialismi potenssiin steroidit. Kaikilta otetaan, mutta vain prosentin murto-osa saa siitä potista hyötyä. En ole koskaan perustanut perinteisestäkään sosialismista, mutta siinä sentään verorahoja yritetään jakaa vähäosaisille (virkamieskoneisto rohmuaa suurimman osan). Mutta tämä EU-sosialismi on nyt jotain muuta. Tämän täytyy olla sitä globalismia?

Nuo on meidän rahoja, niin missä on meidän osakkeet näistä firmoista? Jos niistä joku menestyy rahojemme turvin, niin me olemme oikeutettuja omaan siivuumme ja sitä kautta parempaan elämään. Sosialismin aika alkaa olla ohi, sillä mitta on tulossa täyteen tätä riistoa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nämä ovat EU rahoja. Jos niitä ei Suomessa käytetä niin sitten ne käytetään muualla esim. Puolassa.
Kokemuksesta voin sanoa, ettei tule helpolla. Yleensä investointiin saa esim uuteen kiinteistöön tai tuotantolaitteisiin. Omalla rahalla pitää ensin ostaa ja kuittia vastaan saa rahaa josta maksetaan vero.
Olkaamme tyytyväisiä, että yritykset ovat investoineet ja näin työllistäneet ihmisiä.
Käsitykseni mukaan Suomessa jää tukia käyttämättä, jolloin ne käytetään kyllä jossain muussa maassa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

'' TEM:n tutkimusjohtaja: Ilman työttömiä talous hiipuu '',
'' Työttömyyden väheneminen yli 30 000 ihmisellä olisi laskelmien mukaan Suomen taloudelle isku. ''
- Kaleva, 09.02.2018

SIIS - Ei missään tapuksessa saa työllistää liikaa ettei '' talous '' mene kuralle. Pääasia että pääoma voi hyvin ja paisuu vaikka yli äyräiden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei se ole hölmö joka hakee yritystukea vaan se joka myöntää. Erästä tunnettua lausahdusta mukaellen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaipaisin perusteluita miksi esimerkiksi tälle lafkalle annetaan julkista rahaa?

'' Polarmoss Oy (0596738-4) on perustettu vuonna 1985 ja sen toimialana on Luonnon tuotteiden keruu (pl. polttopuu). Yrityksen viime tilikautena 01/2017, Polarmoss Oy teki 2 092 000 EUR liikevaihtoa ja sen tulos oli 83 000 EUR. Yrityksen nettotulosprosentti oli 3,95%. ''

Voitto 83.000 €.

'' Yrityksen Polarmoss Oy liikevaihto oli 2,4 miljoonaa euroa 2018 ja työllisti 25 henkilöä. Liikevaihto nousi 16 prosenttia. Tilikauden tulos oli 129000 euroa ja liikevoittoprosentti oli 7. Yhtiön omavaraisuusaste oli 60,5 prosenttia. ''

Voitto 129.000 €.

Ja lisäksi Elyn jakamat ilmaiset lounaat.
Kiitokseksi ansiokkaasta, jokamiehen oikeuksien käytöstä, luonnotuotteiden keräilyssä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oli täs aikaa , ent yrittäj, niin kiinnosti mitä yritysten nimien takana ja onko tehneet esim. tulosta ja paljonko.
Finderistä ilmaisia tietoja tarpeeksi ja olen samaa mieltä kuin kirjoittaja HYVÄ SISKO VERKKO-OSTO. Lisäisin vielä vanhemman yrityksen joka on tehnyt tulosta ettei koirat kintuille kuse.
Liikevaihto 2018 2,9 milj. ja trulos siitä 10 %, mutta ymmärtää ko katsoo omistajia.
Esim, jos sä urakoitsika pääsee 10 %:iin se on jo hyvä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Meillä Suomessa ei ole korruptiota, mutta meillä on oma tapamme hoitaa asioita.
Ilmaista rahaa jaetaan sellaisiin hankkeisiin, joissa on mukana hyvä tuttu, joka menestyy mukavasti ja on siten turvallinen tukija politikolle vaaleissa.
Meillä ei ole siis korruptiota, vaan tapa hoitaa asioita. Tämä ei poikkea juurikaan korruptiosta.
Yksi kiinnittää muoviteippauksia autoihin, toinen pistää ulkomaalaiset keräämään marjoja ja kolmas tarjoaa kaupalle kaappeja, joiden avulla vähennetään työvoimaa ja kasvatetaan yrityksen tulosta.
Siinä on kiva olla sitten suuri johtaja, kun rahat tulevat valtiolta.
Noita rahoituksia ei ole kytketty työllistämiseen, vaan työttömyyden luomiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (57)

Uutisvirta

13.11.
Viljo-kissa haluaa saunan lämpimäksi kylmillä keleillä – saunoo lähes päivittäin
13.11.
Trump kertoi olevansa Erdoganin suuri fani – Turkin asekaupat Venäjän kanssa yhä "ratkaistavana"
13.11.
Poikkeuksellinen tulva peittänyt lähes puolet Venetsiasta
13.11.
Ministeri Paatero ripitti Postia "rikkurityövoiman" käytöstä
13.11.
Vuorineuvos uskoo aurinkoenergiaan ja penää vastuuta päättäjiltä: "Tämä on nurinkurista, sillä poliittisten päättäjien pitäisi näyttää esimerkkiä muille"
13.11.
Suomalaisasiantuntijat tekivät maailmanlaajuisesti ainutlaatuisen selvityksen – suomenpystykorvien sukutaulut saatiin selville 1800-luvulle saakka
13.11.
Hiilijalanjäljestä uusi maidon hinnoitteluperuste – ravintoarvoilla mitattuna maidon hiilijalanjälki jää pienemmäksi kuin vaikkapa riisin

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Lapin maakunnassa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan, Keski-Pohjanmaan ja Pohjois-Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa jalkakäytävät ovat erittäin liukkaita, koska niillä olevan jään päällä on vettä.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

263 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Nyt, jos koska pitäisi liittyä ammattiliittoihin. Ammattiliitojen tulisi olla vähintään maanosan kattavia, silla globaal... Lue lisää...
Syke

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

14.11.

Fingerpori

14.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image