Oulu

Piikikäs, pieni eläin oli jumissa kiviaidassa Oulussa, lapset soittivat pe­las­tus­lai­tok­sen hätiin – pelastettu siili liittyi kaverinsa seuraan ja jatkoi matkaansa

Siili on pienikokoinen nisäkäs, jolla karvojen sijaan ihoa peittävät piikit. Kuvan siili ei liity tapaukseen. KUVA: Neena Kuukasjärvi
Oulu 19.5.2019 14:20
Heikki Uusitalo

Oulun Möljän sillan alla piikikäs, pieni eläin oli jäänyt jumiin verkkokiviaitaan. Paikalla liikkuneet lapset huomasivat, että kyseessä on siili, joka ei pääse omin voimin eteenpäin. 

Lapset soittivat pelastuslaitoksen yksikön hätiin. Pelastajat tarttuivat voimapihteihin, joiden avulla verkkosilmukkaa saatiin käännettyä sen verran auki, että siili pääsi pois pinteestä. 

Pelastuslaitokselta kerrotaan, että eläin oli pelastusoperaation jälkeen terveen ja hyvävoimaisen oloinen. 

Noin viiden metrin päässä oli odottelemassa toinen siili, jonka seuraan pelastettu eläin liittyi. Siilit jatkoivat matkaansa ilmeisen tyytyväisinä. 

Siili on pienikokoinen nisäkäs, jolla karvojen sijaan ihoa peittävät piikit. Siilit viettävät talven horroksessa. Keväällä kupolimaiset eläimet alkavat jälleen liikkua. 

Suomessa siili elää usein asutuksen seuralaisena. Siili on tavallisesti varsin hiljainen. Se esimerkiksi tuhisee etsiessään ruokaa. Paritellessaan siili on vähän äänekkäämpi. 

Siili on kaikkiruokainen ja syö etenkin hyönteisiä ja pieniä selkärankaisia. 

Täysikasvuinen siili on noin 18-26 senttimetriä pitkä ja painaa 0,3-1,5 kiloa. Keveimmillään eläin on talvihorroksen jälkeen ja painavimmillaan syksyllä.

Lähde: Luontoportti.

MAINOS

Kommentoi

Aivan ihana!!! Kiitos lapset, kun soititte siilille apua, kiitos pelastuslaitoksen yksikkö, kun päästitte siilin pinteestä vapaaksi, ja kiitos Jeesus, kun näin johdatit asiat parhain päin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

12:33
Reserviin siirtyvä komentaja Jarmo Lindberg Puolustusvoimien Lemmenjoki-kohusta: "Riittävän pitkällä aikaperspektiivillä se asettuu mittasuhteisiinsa"
12:25
Ettan maajoukkuemiesten tie viemässä odotetusti ulkomaille – Ronkainen siirtymässä Saksan pääsarjaan, Jokela Sveitsin liigaan
12:03
Kultarannassa pääministeri Rinne ja oppositiojohtaja Halla-aho väittelivät maahanmuutosta – "Laitetaanko rautaa rajalle?"
11:55
Suojelupoliisin päällikkö Antti Pelttari uusista tiedusteluvaltuuksista: "Kestää aikansa ennen kuin kone käy kaikilla sylintereillä"
11:46
Jo yksi aktiivinen murtaja tai rikollisporukka voi kääntää asuntomurtojen määrän kasvuun – "Rajat ylittävä rikollisuus on suuri haaste", poliisi muistuttaa
11:00
Kahdeksan Kalevan yleisöarvijoijaa liikkuu Oulun juhlaviikoilla
11:00
Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – vähennyksiä tehdään 380 henkilötyövuoden verran
24
Lipolta lipsahti piste Pöytyälle – voitto irtosi vasta kotiutuslyöntikilpailussa
23
Kaupunkiviljely siirtyy kohti Oulun keskustaa: Palstoja saatetaan jopa lakkauttaa, kun taas viljelylaatikot ovat täynnä vuodesta toiseen
18
Oulu kasvaa keskimäärin 1 000 asukkaalla vuodessa – enemmistö poismuuttaneista voisi harkita palaavansa Ouluun
17
Rinteen hallitus tekee paluun 1970-luvulle Lukijalta
17
Pohjantien remonttisumaan tulossa helpotusta: Alennettuja nopeusrajoituksia puretaan kesän aikana, siltatyömaa vaikuttaa liikenteeseen vasta syksyllä
16
Suomen muuttovoitto pieneni viime vuonna – maahanmuutto väheni ja maastamuutto kasvoi
13
Puolustusministeri Kaikkonen väläyttää 2-3 kuukauden kansalaispalvelusta – Päätökset kuitenkin jäämässä seuraavalle hallitukselle

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Metsäpalovaroitus annetaan tänään klo 12 Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Kainuun maakuntiin sekä seuraaviin Pohjois-Pohjanmaan kuntiin: Pudasjärvi,
Taivalkoski ja Kuusamo ja seuraaviin Lapin kuntiin: Posio, Kemi, Keminmaa ja Ylitornio. 
Metsäpalovaroitus on voimassa Varsinais-Suomen,
Satakunnan, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Etelä-Savon ja Pohjois-Karjalan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan
maakunnan länsiosassa.


Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

onnea kaaharit nyt se on tullut

EVVK. Jos tavoitan hitaamman, menen ohi. Jos nopeampi tavoittaa minut, päästän edelle. Ei ongelmaa. Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image