Oulu

Pank­ki­kor­til­la maksaminen loppuu Oulun busseissa – lisälatauksia voi ostaa nettikaupasta

KUVA: Teija Soini
Oulu 10.2.2016 10:05
Kaleva

Pankki- ja luottokorteilla maksaminen Oulun joukkoliikenteen busseissa päättyy maaliskuun lopussa.

Busseissa on ollut käytössä magneettijuovan luku, mikä poistuu käytöstä koko Euroopassa kevään aikana. Paikallis- ja seutuliikenteessä ei siirrytä sirulukijoihin investoinnin suuruuden vuoksi. Siruluku olisi myös entistä magneettijuovalukua hitaampi maksutapa.

Noin 3 prosenttia bussiin nousijoista on käyttänyt pankkikorttia erityisesti kausilippujen lisälatausten ostamiseen.

Älypuhelimella ostettavat kerta- ja vuorokausiliput otetaan käyttöön todennäköisesti maaliskuussa.

Lisälatauksia saa nettikaupasta

Waltti-kortin lisälatauksia voi jatkossa ostaa nettikaupasta. Lisälatauspalvelu aukeaa keskiviikkona kello 15.

Netissä voi ladata lisää arvoa ja uuden kauden lukuun ottamatta Kelan-koulumatkatukituotetta ja työsuhdelippuja. Palvelussa voi myös tarvittaessa ostaa kausituotteen eri vyöhykkeille ja vaihtaa esimerkiksi 30 päivän tuotteen 90 päivän tuotteeksi. Ikäryhmämuutoksissa on edelleen asioitava palvelupisteessä.

Lataus siirtyy matkakortille, kun korttia seuraavan kerran käytetään bussin rahastuslaitteessa tai etälukijassa.

Matkakortin voi ladata palvelussa jo siinä vaiheessa, kun kortissa on vielä arvoa tai aktiivinen kausi jäljellä. Uusi kausi käynnistyy ensimmäisestä leimauksesta, kun voimassa oleva kausi on ensin käytetty loppuun. Jos kortilla on aktivoimaton kausituote, se pitää ottaa käyttöön ajoneuvossa ennen uuden ostamista.

Waltti-nettipalvelusta ostetut tuotteet voi tarvittaessa aktivoida matkakortille myös palvelupisteessä.

Waltti-nettipalveluun pääset Oulun joukkoliikenteen sivuilta osoitteessa www.oulunjoukkoliikenne.fi.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (181)

Toivottavasti saadaan ongelmitta toimimaan, huh huh. Kännykkälataus pitää saada toimimaan!
Mutta, kun Waltti-kortissa on jatkuvasti ongelmia. IT töihin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entäpä turisti lentoasemalla? Otto-automaatti on poistunut. Käteistä rahaa ei voi siis nostaa.
Bussilla ei voi matkustaa, kun kortti ei maksuvälineeksi kelpaa. Lähteekö turisti siis kävelemään Oulu10:iin (ainoaan paikkaan) ja odottelemaan, josko palvelupiste maanantai-aamuna aukeisi ja Walttikortin saisi vallan ostettua? Vai pyydetäänkö hoitamaan asia netin kautta ja odottelemaan josko se hänen postiluukkuunsa kotimaahansa/kotikaupunkiinsa kolahtaisi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Julkisen liikenteeseen ollaan Oulussa erityisen tyytymättömiä. Alle puolet on tyytyväisiä julkiseen liikenteeseen. Sen sijaan Helsingissä tyytyväisyysprosentti on peräti 93.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lähimaksaminen olisi ollut oikea uudistus. Onhan näitä lataa rahaa-palveluita vaikka mitä, esim elisa lompakko näiden bussikorttien lisäksi. Vaan eipä tule ladattua, turhan työlästä käydä usealla nettisivulla kuukausittain. Mikäs tuo kännykkämaksamisen lisämaksu on, onko tietoa suuruudesta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se siitä palveludesignista!

Eli ne, jotka eivät halua hoitaa raha-asioitaan netin kautta kantelevat kolikoita mukanaan tai käyvät kiltisti lataamassa kortin palvelupisteessä.

Kaikkien kannalta olisi helpointa pystyä maksamaan lataus siellä, missä ko. korttia käyttää. Siellä korttia käytettäessähän yleensä havaitaan lataamistarve.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Visa on joutusa maksu. Mobiilivärkkääminen se vasta kestää. Waltille et voi ladata esim x-määrää matkoja. Systeemi aivan perseestä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On nää oululaiset pöljä, valittavat ja vinkuvat ... Pikku juttu hankkia Waltti - kortti tai maksaa käteisellä, mutta ei taida olla oululaisilla onnistua 😉 Vaikka luulette olevanne niin fiksuja ja asuvanne teknologia kaupungissa, kyllä teillä kaikilla on käytössä vielä ns. rahallista rahaa - höpö höpö puheille, että ei olis. Rauhoittukaa ja keskittykää olennaiseen eli elämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Suosin korjaavaa palautetta ennen kuin parjaavaa kolautetta 😆 Alkais känny-, sms- ja nettilataukset toimimaan ensin. Reklamointia ei saa painaa valitusvirsien alle!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On nää oululaiset pöljä, valittavat ja vinkuvat ... Pikku juttu hankkia Waltti - kortti tai maksaa käteisellä, mutta ei taida olla oululaisilla onnistua 😉 Vaikka luulette olevanne niin fiksuja ja asuvanne teknologia kaupungissa, kyllä teillä kaikilla on käytössä vielä ns. rahallista rahaa - höpö höpö puheille, että ei olis. Rauhoittukaa ja keskittykää olennaiseen eli elämään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mää en nyt ymmärrä tätä valittamista siitä että ku ei pankkikortilla voi enää maksaa ja ku käteistäkään ole monesti matkassa.
Siinähän tämä kortti on samanlainen kuin ns pankkikortti, uimahallikortti jne. Rahaa se on sielläki kortin "takana".
Waltti-korttiin voi ladata joko arvoa taikka kautta, tai mahollisesti jopa molempia. Voit jopa arvolla maksaa samaan ikäluokkaan kuuluvan samalla kertaa .Arvossa ole kuin esim A-vyöhykken hinta yhteen suuntaan sen 2,05 e (kun se normaalisti on 3,30 e). Arvo ei kuitenkaan vanhene koskaan niinkuin noissa vanhoissa matkakorteissa teki. Ellet sitten palauta korttia Oulu10:iin. Saat käyttämättä jääneen arvon itsellesi takaisin.
Siinähän tuo kortti on kortti muiden joukossa niin kuin kaiken maailman mahdolliset pankkikortit, luottokortit ja bonuskortit.
Itse hommasin Waltin jo elokuun alkupuolelle ja silloin latasin kortille valmiksi arvoa 30 e. Nyt tarkistin paljonko arvoa jäljellä, niin oli 17,70 e, eli peräti kuusi satunnaista matkaa olen tehnyt viimeisen 6 kk:n aikana. KÄteisellähän pystyy edelleen maksamaan jos haluaa, meillä on aina varuilta sitä varten kotona kolikkopurkki, josta saa tarvittaessa sen 3,30 e kasaan jos ei kortilla sattuisikaan enää olemaan arvoa. Sekin on helppo tarkistaa nettisivujen kautta paljonko jäljellä.

Ps. Jos kerta pystyy tänne netin kauta kommentoimaan tätä asiaa, niin miksi se sitten olisi niin vaikeaa kirjoittelun ohella ladata samalla sitä Arvoa korttiinsa? Sitä kun ei tarvi kuin vaikka kymppi kerrallaan ladata ja tosiaan se ei vanhene =). Yöaikaanki pääset sillä samalla hinnalla, eikä tarvi maksaa tuplahintaa ;). Itse olen ainakin todella tyytyväinen ollut näin joustavaan matkakorttiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minulla on sarjakortti uimahalliin. Se johtuu siitä, että käyn siellä usein. Jos olisin satunnainen kävijä, maksaisin sisäänpääsyni pankkikortilla. Bussilla matkustin viime vuonna yhden kerran, ja sitä edeltävänä vuonna kahdesti. Matkani maksoin - yllätys yllätys - pankkikortilla.

Waltti-kortti on varmasti hyvä säännöllisesti bussia käyttäville, mutta kaltaiselleni satunnaisesti matkaavalle tarpeettoman monimutkainen. Bussimatkaa varten ei pitäisi tarvita tehdä erityisvalmisteluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Walttiin voit ostaa arvoa. Matkustat milloin matkustat. Helppoa 😆

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se joillakin vaikeaa,tämä uusi systeemi on paras koskaan. Näppärä oli ladata lapsen waltti- kortille tänään lisää arvoa,näppärää. Kotoa ei tarvitse edes poistua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen asunut Tampereella reilut 10 vuotta ja täällä ei tänä aikana ole ikinä saanut maksaa pankkikortilla TKL:n autoissa. Muista liikennöitsijöistä en tiedä, mutta TKL ei pankkikorttia kelpuuta maksuvälineenä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei voi palkata rahastajia Oulussa linja-autoihin kun kerran ei pankkikortti enää kelpaa maksuvälineenä nykyisellään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näin se menee Oulusa. Olet Oulun kaupungin työntekijä, niin et voi ostaa lippua netistä, vaan joka kerta tallustat Oulu Kymppiin, ja odotat, odotat, jonotat, kerrot aulatädille, että vaan työsuhdelippua tässä, en tarvitse neuvontaa, kuuntelet toisten neuvoja satoja kertoja, opiskelijat ja maahanmuuttajat samassa jonossa.... että saat ladattua uuden työsuhdelipun. Kiitos tästäkin työsuhde-edusta Koskilinja-mafia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haloo pankkikortilla EI Oo koskaan voinut maksaa bussissa Helsingissä, Tampereella, Turussa, Espoossa ja Vantaalla. Ja 31.12,2015 pankki kortilla maksaminen busseissa loppui Kuopiossa ja Jyväskylässä. Eläkää viittilöi valitta, ku ette tiedä ja arvelette vaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (181)

Uutisvirta

19:20
Omakotitalo tuhoutui tulipalossa Haapavedellä – liekit löivät katosta läpi pelastuslaitoksen saapuessa paikalle
19:00
Paljastunut murhasuunnitelma ajoi aatelisherran maanpakoon – sitten hän tuli Lappiin ja ryhtyi kirjailijaksi Tilaajille
19:00
Viherbuumi käy kuumimmillaan – oululainen kotipuutarhuri idättää siemeniä maitopurkeissa ja ihmettelee tomaatin hentojen versojen putkahtamista ylös mullasta Tilaajille
19:00
Voi rottien kevät: Leuto talvi ja koronaepidemia ennakoivat runsaita rottatuhoja kaupunkeihin – lutikkaongelmakin voi räjähtää käsiin Tilaajille
17:37
Pudasjärven viikonloppupäivystyksen lakkauttaminen huolestuttaa terveyskeskuksen asiakkaita – Yhteispäivystys ei kuormitu sen takia, vakuuttaa vastuualueen johtaja
16:35
Omakotitalo palaa Oulaisten keskustassa Keskuskadulla, naapurustossa pyydetään sulkemaan ikkunat savun vuoksi
15:35
Suomessa on nyt 25 koronakuolemaa – määrä nousi viidellä vuorokauden aikana
82
OYSissa on hoidossa kahdeksan koronapotilasta – sairastuneita Pohjois-Pohjanmaalla on 73 ja koko maassa 1882
56
Viranomaiset: Itse tehty kasvomaski ei suojaa käyttäjäänsä koronavirukselta – toimi näin, jos teet itsellesi tai läheisellesi maskin
48
Taksiliitossa ollaan huolissaan siitä, että asiakkaan koronatartuntaa ei kerrota – sama taksi voi kuljettaa asiakkaita myös syöpähoitoihin
25
Satoja Oulun kaupungin työntekijöitä yt-neuvottelujen piirissä – lukuisilla sivistys- ja kulttuuripalvelujen henkilöillä palkanmaksu päättymässä
23
Lukuisat Oulun kaupungin työntekijät ovat estyneet tekemään työtään koronatoimenpiteiden vuoksi – Hoivatehtäviin ja Oulu-apuun siirtynyt noin 50
23
Poliisi luopui tänään Uudenmaan tiesulkujen ympärivuorokautisesta miehityksestä – liikkuvaa valvontaa on lisätty
13
Oppilaiden eväsjakelua laajennetaan Oulussa – tiistaista alkaen eväsjakelu käytössä 30 koulussa, katso lista eväiden jakopaikoista

Etusivulla nyt

Mainos

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

215 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Kuinkas hurisee - nyt, kun erilaiset "eristykset" rassaavat ympärillä

Töitä tekkee ja palkka juoksee niin mikäs tässä on kotona istuskellessa. Vieressä istuskelee marsalkka vahva :) Lue lisää...
Mikäs tässä on töitä...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

4.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image