Oulu

Päivän ko­toi­lu­vink­ki: Kakaravaaran martta Oulusta neuvoo, kuinka suunnittelet ruokalistan ja minimoit kauppareissut

Kauppaostokset kannattaa miettiä tarkkaan etukäteen. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 26.3.2020 21:02
Taina Virolainen

Oulun Kakaravaaran Marttojen sihteeri Anne Leppilampi tietää, miten ruokalista suunnitellaan viikoksi eteenpäin ja ruuat haetaan kerralla kaupasta.

– Kävin viimeksi kaupassa viime viikon tiistaina. Nyt torstai-iltana menen kauppaan, mutta sitten seuraavan kerran käyn kaupassa vasta runsaan viikon päästä.

Leppilampi käyttää hyväksi netissä olevaa marttojen ruokalistaa yhdeksi ja kolmeksi viikoksi. Ruokalistan avulla voi suunnitella vaihtelevan, monipuolisen ja edullisen aterian kullekin viikonpäivälle.

Leppilampi kertoo ostavansa perusraaka-aineen kuten broileria, jauhelihaa, lohta ja porsaanfilettä. Kustakin raaka-aineesta hän tekee ainakin kaksi ateriaa. Niitä ei kuitenkaan syödä peräkkäisinä päivinä, vaan vuorotellen. Näin ei tarvitse syödä samaa ruokaa päivästä toiseen.

– Olen vähän herkkusuu. En halua käyttää eineksiä, vaan teen ruuat itse alusta lähtien.

Leppilampi suunnittelee myös jälkiruuat, joihin hän käyttää mökkiolosuhteissa muun muassa rahkaa, kermaa ja säilykehedelmiä.  

Ei umpimähkään kauppaan

Vaikka kaupassa ei välttämättä olisikaan parhaita mahdollisia valikoimia, Leppilammen mukaan monipuolisen ruuan valmistaminen onnistuu perusaineksista.

Leppilampi kirjoittaa ylös ruokalistansa vaatimat ainekset, muuten viikon ruokien hankkiminen kerralla ei onnistu. 

– En suosittele umpimähkään kauppaan menoa.

Nyt Leppilampi on tilannut yli viikon ruuat kaupan netin kautta ja aikoo käydä hakemassa tavarat nopeasti auton takakonttiin.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Uutisvirta

13:32
Suojainhankinnoista tehty kolme kantelua – Oikeuskansleri: "HVK:n selvitettävä tavarantoimittajien ja yhteistyökumppaneiden suhteessa ilmenneet epäselvyydet"
13:06
HS: Tiina Jylhän kauneusklinikka markkinoi suojamaskeja väärennetyllä sertifikaatilla
13:00
Talvirenkaiden hankinnassa on tapahtunut huomattava muutos – varautuminen uuteen tieliikennelakiin näkyy jo Tilaajille
12:21
Suomessa on todettu 164 uutta koronatartuntaa, Pohjois-Pohjanmaalla määrä kasvoi viidellä – OYSissa 11 koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa
12:03
Kaleva oikaisee
12:00
Suomalaisia sotavankeja lepää Saint Helenan hautausmaalla – Afrikan tähdestä ja Napoleonin haudasta tutulle saarelle vietiin buurisodan häviäjiä Tilaajille
12:00
Kulttuuria koronan aikaan: Kerkkämehua imeksitään, ja kohta saa kuusenkantoja nuoleskella Tilaajille
87
Maskeja sekä Jylhältä että Sarmasteelta tilanneen huoltovarmuuskeskuksen Lounema pahoittelee virheitä – "Jälkipyykin pesu on sitten, kun on saatu akuutti tilanne hoidettua"
19
Euroryhmä lähestyi sopua koronatukipaketista – Euroryhmän puheenjohtaja: "Me olemme hyvin lähellä sopimusta"
13
Neljän viikon yhtämittainen kesäloma uhkaa jäädä haaveeksi – Hakemusruuhka voi laittaa Kelan lomajärjestelyt uusiksi
9
Järjestöt julkaisivat viralliset ompeluohjeet, joilla syntyy kasvomaski kotoa löytyvistä tarvikkeista – "Tämä on uusi kansalaistaito"
8
Kuoleman hiljainen kaupunki – New Yorkissa rekkoihin työnnetään kuolleita, liikkeet ovat kiinni ja lääkärit ihmettelevät tilannetta
7
Viinasen talousopit toisivat uuden tuhon – tie taloudellisen häiriön yli on tasoitettava kaikille Lukijalta
6
Pääministeri Marin Ylellä: Uudenmaan sulku loppuu todennäköisesti 19. huhtikuuta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

PS:n kannatus laskee jatkuvasti

Persujen vouhotukseen,yhtä ja samaa jankuttavat,hallituksen tytöt ovat oikealla asialla se näkyy kannatuksesta, Lue lisää...
Kansa kyllästynyt.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

10.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image