Oulu

Oulun Va­sem­mis­to­seu­ra huolestui Oulun yliopiston "mi­li­ta­ri­soin­nis­ta" – Rehtori: "Toimimme arvojemme ja lain mukaisesti"

Oulun yliopiston yhteyteen perustetaan kyberturvallisuuden tutkimuskeskus. KUVA: Essi Puuri
Oulu 15.11.2017 19:10
Helge Murtovaara

Oulun yliopiston yhteyteen perustetaan suomalaisten ja amerikkalaisten yhteistyönä kyberturvallisuuden tutkimuskeskus.

Rahoittajina toimivat innovaatiokeskus Tekes ja Yhdysvaltalain kansallinen tiedesäätiö NSF.

Hanke on saanut nyt ainakin Oulun Vasemmistoseuran takajaloilleen.

– Hankkeen tosiasiallisena taustavoimana ja rahoittajana on Yhdysvaltain puolustusministeriö. Tällainen sotilaallinen tutkimusyhteistyö on ristiriidassa Suomen sotilaallisen liittoutumattomuuden ja puolueettomuuden kanssa. Lisäksi tutkimuskeskus militarisoi yliopiston tieteellistä toimintaa, Oulun Vasemmistoseuran keskiviikkona julkaisemassa kannanotossa todetaan.

Oulun yliopiston rehtori Jouko Niinimäki toteaa kaiken rahoituksen tällä hetkellä tulevan Suomesta, Tekesiltä ja suomalaisilta yrityksiltä.

Yliopistolla ei rahoituksen osalta ole minkäänlaista linkkiä Yhdysvaltoihin. Jatkossa voi tulla hankehakuja, joita säätiö voisi olla mukana rahoittamassa.

– Toki tutkimme asioita, esimerkiksi teräksiä, tietoliikennettä tai tietoturvaa, joilla on sovellutuksia myös sotahommissa, mutta valitsemme hankkeet siten, ettemme osallistu hankkeisiin, jossa tieto suoraan hyödyttää sellaisia tahoja, Niinimäki sanoo.

– Tällä hetkellä asia ei ole ajankohtainen. Mutta jos tulevaisuudessa yliopisto tällaisten asioiden eteen joutuu, katsomme niitä tilanteen mukaan, ja toimimme arvojemme ja lain mukaisesti.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (57)

Vasemmisto tietää mistä puhuu, aika likaista rahaa ja toimintaa historiassa.
"Kansallisen ylpeytemme tuulia" jota ei ole selvitetty: Tampereen yliopiston tiedotusopin ym linjojen stalinistit 1960-1980 luvulla ja se sirolaopisto...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äläkää katsoko mediaa netistä ja kännykästä vasemmistolaiset. Se on vain ropakandaan. Niin sitten ei tarvitse olla huolissaan;)! Toki lomasta lehdestä sitä vois sitten lukea jos tulee sellain?!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täytyy olla hyvä hanke Suomen ja suomalaisten kannalta, koska vasemmisto ei siitä tykkää :)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No nyt on taas menny foliohattu ja syvälle päähän.
Veikkaan etteivät edes tiedä mitä kyberturvallisuus tarkoittaa. Taidettu katsoa liikaa Hollywoodin leffoja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyberturvallisuushanke edistää mahdollisuuksia torjua hyökkäyksiä yhteiskunnan infrastruktuuria vastaan. Otetaan esimerkiksi elintärkeät sähkön, veden ja kaukolämmön jakelu sekä tietoverkot, joista olemme nykyisin huomattavan riippuvaisia. Pankit, kaupat ja yhteiskunnan asiointijärjestelmät ovat riippuvaisia siitä, miten hyökkäyksiä pystytään torjumaan ja estämään.

Yliopisto saa hankkeeseen myös ulkopuolista rahoitusta, mikä on hyvä asia. Huomaatteko, että tämän myötä Suomeen tulee vähän rahaa ulkopuolelta? No, tämä voi olla vaikea käsite ymmärtää sellaisille, joille kontin suu on tärkeämpi kuin oma suu. Kyberturvallisuuden tutkiminen ja koulutus voi poikia myös työnsarkaa monellle taitavalle bittinikkarille, tärkeä huomio tämäkin. Parempi töissä kuin sohvan pohjalla.

Suomi on sotilaallisesti liittoutumaton, mutta tekee tiivistä yhteistyötä läntisten maiden kanssa. Tiivein yhteistyön muoto on EU:n jäsenyys sekä kahdenväliset sopimukset brittien JEF -yhteistyön merkeissä ja Yhdysvaltojen kanssa mm. sotaharjoituksiin osallistumisen ja niiden järjestämisen sekä koulutusyhteistyön merkeissä. Pohjoismaidenkin kanssa on monenlaista yhteistyötä ja hankkeita sekä yhteisiä puolustusharjoituksia. Hyökkäyssotaan Suomen Puolustusvoimat ei kykene eikä se ole myöskään sen tehtävä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Cia haluaa suomen yliopistot tarkkaan seurantaan ja samalla haluavat kaiken viimeisimmän tiedon yliopiston toiminnasta myös suomalaisten yritysten kanssa. Eli kyseessä on myös puhdas vakoilu mitä yliopisto tekee yritysten sekä muiden maiden yliopistojen kanssa. Jatkossa voi olla mahdotonta saada esim kiinan huippu yliopistojen kanssa yhteistyötä. Lisäksi oulusta tuli myös ydinohjusten maalitaulu. Kiitos hallitus ja yliopisto kun hyväksyitte oulun ydiniskun ensikohteeksi sodan syttyessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Venäjä taas sitävastoin on meidän ainoa ystävä ja kaikki se tieto - kaikki siis - mitä luovutamme heille on meidän eduksemme ja edun mukaista!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minä tulkitsen tämän Oulun yliopiston, 59 v, ja sata-vuotiaan Suomen lahjaksi parikymppiselle Venäjälle. Toisinpäin ei ole lahjoja kuulunut, niin nyt sitten näin päin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vasemmistolaisten tulisi ymmärtää, että Suomen armeija suojelee heitäkin. Omia on. Ei tarvitse huolestua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikös NSF vastaa lähinnä Suomen Akatemiaa. Eli on tiederahoittaja. Sotateollisuuden rahat kulkevat Darpan kautta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vai että tämäkö sen nyt yllättäen militarisoi? Eivät taida tietää siellä Vasemmistoseurassa, että yliopistolla on voinut opiskella ihan oikeaa ja kunnollista sotilasteknologiaa jo aikoja sitten. Jätettäköön nyt mainitsematta mitä niin saavat selvittämisestä tekemistä talvi-iltoihin.

Suomen puolustus on muutenkin jo sitoutunut juurikin esim. teknologia- ja tutkimusyhteistyön kautta länteen niin voimakkaasti, että NATO:iin liittyminen ei muuttaisi käytännössä kovinkaan montaa asiaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikohan vasemmistoseuralle samanlainen ongelma, jos keskus olisi Neuvostoliiton tai DDR:n puolustusministeriön rahoittama?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Idästä kuten auringon nousukin. Kaikki paha tulee lännestä se on auringonlaskun ja pimeyden suunta!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Luin tuonne asti mielipiteitä.
Ihmettelen kuin onnettomia ovat. Vain muutama sellainen joka keskittyy asiaan muut mollaavat ja etenkin vasureita.
Yksi oli juuri ,3 v, sitten , pääsyt yliopistosta ja kertoi mielipiteensä siitä. Pitäisi kai olla vähän huolissaan, yliopistosta.
Jouko Niinimäki kertoo mielipiteensä joka on ylimielinen tosin jos haluaa ymmärtää sen että rahasta on kysymys niin voi antaa pikkuisen löysää hänen mielipiteille.
Vahvasti kuitenki kuulostaa , tuntuu siltä että yliopistosta ollaan tekemässä poliittinen pelikenttä ja oikein maailman poliittinen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kun Amerikalle antaa pikkusor -
men vie se kohta koko käden.
Erittäin hyvää toimintaa Vasem
mistoliitolta. Kannatan Vasem -
miston tapaa toimia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Viesti poistettu

Siinäpä vasta ala-arvoinen teksti. Jos tavoitteenasi on edistää kyberturvallisuuden tutkimuskeskuksen tuloa Ouluun, teet sille asialle todellisen karhunpalveluksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vassarit saa ihan vapaasti huolestua. Tässä maassa on aika paljon muuta kuin vasemmiston edustusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (57)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Olen huomannut miksi Oulun perheet velkaantuvat

Paljon suomea kiertäneet voin väittää että yllättävän suuria eroja on luonteessa eri alueilla. Oululaisia on paljon hyvä... Lue lisää...
Muualta muuttanut

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

20.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image