Oulu

Oulun valtuustossa vaikuttavien tulot vaihtelivat yli 21 miljoonasta alle 10 000 euroon

Oulun valtuuston äveriäin on keskustan Eero Halonen (vasemmalla). Kuvassa hän keskustelee puoluekaveri Raimo Hämeenniemen kanssa. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 1.11.2016 13:57 | Päivitetty 3.11.2016 13:50
Kaleva

Keskustan Eero Halonen piti kirkkaasti Oulun kaupunginvaltuuston tulokuninkaan paikan viime vuonna.

Hänen pääomatulonsa olivat 21 531 912 euroa. Elektrobitin merkittävänä omistajana  yrityskauppa tuotti Halosen potin, hän oli koko maan verotilastoissa seitsemännneksi suurituloisin. Yhteensä Halosen tulot olivat 21 560 856 euroa, verojen osuus oli 7 120 335 euroa.

Vuosi sitten Halonen oli myös valtuuston äveriäin 402 366 euron tuloilla.

Toiseksi eniten valtuuston jäsenistä sai tuloja kokoomuksen Johanna Koskelainen. Kymppi Group Oy:n toimitusjohtaja Koskelaisen ansiotulot olivat 141 129 euroa ja pääomatulot 2 191 794 euroa. Yhteensä tuloja hän hankki 2 332 923 euroa. Ansiot ovat selvästi nousseet, sillä vuosi sitten hänellä oli tuloja 287 641 euroa.

Miljoonakerhoon Oulun valtuustossa ei muita noussutkaan. Kolmanneksi eniten tuloja oli keskustalaisella lääkärillä Jari Latvalalla. Hänen ansiotulosta olivat 129 771 euroa, pääomatuloja ei hänellä ollut.

Tulokertymä vaihteli Oulun valtuustossa, sillä pienituloisimpien ansiot olivat 10 000 euron molemmin puolin.

Oulun valtuutettujen tulot vuonna 2015:
(nimi, puolue, ansiotulot, pääomatulot, tulot yhteensä)

Eero Halonen (kesk.) 28944, 21 531 912, 21 560 856
Johanna Koskelainen (kok.) 141 129, 2 191 794, 2 332 923
Jari Latvala (kesk.) 129771, 0, 129771
Ville Vähämäki (ps.) 87123, 32036, 119159
Riikka Moilanen (kesk.) 113447, 0, 113447
Mikko Raudaskoski (vas.) 105636, 0, 105636
Minna Åman-Toivio (kok.) 98408, 611, 99019
Juha Hänninen (kok.) 85012, 1557, 86569
Mirja Vehkaperä (kesk.) 85732, 0, 85732
Samuli Pohjamo (kesk.) 84987, 101,85088
Jukka Kolmonen (kesk.) 46564,36387, 82951
Raimo Hämeenniemi (kesk.) 82218,0, 82218

Tytti Tuppurainen (sd.) 77363, 0, 77363
Olli Immonen (ps.) 74226, 68, 74294
Suvi Lindén (kok.) 69327, 0, 69327
Juha Huikari (kesk.) 68880,0, 68880
Tomi Kaismo (kok.) 28005, 38827, 66832
Pirjo Sirviö (sd.) 66043, 0, 66043
Anne-Maria Takkula (kesk.) 62842,0, 62842
Mari-Leena Talvitie (kok.) 59964, 2201, 62165
Risto Päkkilä (kesk.) 61498, 0, 61498
Sari Halonen (sd.) 60126, 1259, 61385
Outi Ervasti (kok.) 60720, 547, 61267
Matti Roivainen (kok.) 61035, 0, 61035

Hanna Sarkkinen (vas.) 58872, 0, 58872
Marja-Leena Kemppainen (kd.)  58120, 0, 58120
Mauno Murtoniemi (vas.) 55453, 1650, 57103
Yrjö Harju (sd.) 49396, 5965, 55361
Mikko Merihaara (kok.) 39760, 15504, 55264
Hannes Kortesalmi (kesk.) 53889, 0, 53889
Veikko Ervasti (vihr.) 52918, 724, 53642
Lyly Rajala (kok.) 53232, 0, 53232
Juha Vuorio (ps.) 47113, 5339, 52452
Antti Huttu-Hiltunen (kesk.) 52202,0,52202
Anne Huotari (vas.) 50079, 1755, 51834
Ari Matila (vihr.) 43297, 7726, 51023
Tuija Pohjola (sd.) 50727, 0, 50727
Seppo Ahde (sd.) 50348, 0, 50348
Pekka Kainua (kesk.) 50158, 0, 50158

Raimo Järvenpää (sd.) 49715, 0, 49715
Pekka Simonen (kok.) 46503, 341, 46844
Suvi Helanen (kesk.) 46335,0, 46335
Mikko Viitanen (vas.) 43581, 2606, 46187
Vaili Jämsä-Uusitalo (ps.) 45758, 0, 45758
Rauno Hekkala (vas.) 40119, 3840, 43959
Eeva-Maria Parkkinen (kesk.) 43250, 0, 43250
Jorma Leskelä (kesk.) 41732,0, 41732
Anna-Kaisa Lepistö (kesk.) 41209,0, 41209
Milla Kynkäänniemi (kok.) 40891, 0, 40891

Maarit Sihvonen (kok.) 39986, 0, 39986
Matias Ojalehto (kesk.)37809,0, 37809
Jenni Pitko (vihr.) 34387, 0, 34387
Jenna Simula (ps.) 33832, 0, 33832
Maija Bolszak (kok.) 33005, 0, 33005
Kaarina Kailo (vas.) 32921, 0, 32921
Jouko Korkiakoski (kesk.) 30132, 0, 30132
    
Annemari Enojärvi (ps.) 29899, 0, 29899
Paavo J. Heinonen (vas.) 25280, 0, 25280
Anne Snellman (ps.) 24027, 0, 24027
Latekoe Lawson Hellu (vihr.)  16705, 0, 16705
Veijo Väänänen (ps.) 12939, 680, 13619
Janne Hakkarainen (vihr.) 11788, 0, 11788
Johannapiritta Huovinen (sd.)  7927, 0, 7927

 

Katso Pohjois-Pohjanmaan ja muiden maakuntien suurituloisimmat Kalevan verokoneesta.

Lue kaikki veropäivän jutut aihesivulta.

Juttua korjattu 15:13: Johanna Koskelainen on Kymppi Group Oy:n toimitusjohtaja, ei Kymppi-Eristys Oy:n.

Juttua korjattu 3.11. Mikko Salmi ei ole enää Oulun kaupunginvaltuuston jäsen.

 

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Miettikääpä, kuinka paljon valtuutettujen tuloista koostuu erilaisista kaupungin ym. maksamista kokouspalkkioista!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksi maksoi jo veroina kaikki palkkiot moneen kertaan. Milloin sinä maksat miljoonia veroja?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä ne r a h a m i e h e t tietää miten
1) raha tulee rahan luo
2) miten päästään verovelvollisuudesta mahdollisimman paljon irti

Ei tuollaisia tuloja muutoin saa kuin osata tehdä oikeanlainen veroilmoitus jne. Sitä varten on olemassa asiantuntijat, jotka "pienellä korvauksella" hyvin näppärästi saavat sievoiset summat siirtymään parempiin taskuihin

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Herää, oikeasti. Palkkatuloista, mitä tuolla on kaikilla muilla paitsi kahden kärjessä, ei paljon veroja suunnitella. Noista palkoista on maksettu astronomiset verot.

Noille ansioille pääsee joko kouluttamalla itsensä hyväpalkkaisiin töihin tai sitten henkilökohtaisilla ominaisuuksilla, joilla pystyy tienaamaan muuten vain.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Hyvä että olisi paljon näitä suurituloisia jotka maksaa miljoona tolkukka veroja kaupungille, että meille pienituloisille riittää jaettavaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

18:24
Kempeleen kunnanvaltuusto siirtyy etäkokouksiin
18:00
Pandemia teki Andrew Cuomosta poliittisen sankarin – rohkeimmat ehdottavat demokraattien presidenttiehdokkaan vaihtamista
16:38
Henkilöauto törmäsi valopylvääseen Pohjankartanon koulun edustalla, kyydissä olleet pääsivät ulos omin avuin
16:33
Suojavarusteiden väitetään jumittavan sairaanhoitopiireissä – "Yhdenvertainen kohtelu on turvattava kaikin keinoin"
16:23
OYSissa hoidettavana kahdeksan koronapotilasta, joista kuusi tehohoidossa – työntekijällä ensimmäinen tuntemattomasta lähteestä tullut tartunta
15:36
Laskentavirhe koronakuolemissa, menehtyneitä nyt yksi vähemmän kuin eilen kerrottiin – kaksi kuolleista 40–59-vuotiaita
14:29
Asiantuntijat: Sosiaali- ja terveysministeriön käsitys koronan tarttuvuudesta taksissa on virheellinen
66
Kerro meille: Millä keinoilla kuka tahansa meistä voisi nyt tukea yrityksiä?
31
Asiantuntijat: Sosiaali- ja terveysministeriön käsitys koronan tarttuvuudesta taksissa on virheellinen
23
Oululaisfirman pikatestiä voidaan käyttää myös koronan löytämiseen – testitulos luetaan älypuhelimen ruudulta
20
Stockmann hakeutuu yrityssaneeraukseen – koronaepidemia katkaisi uudistusohjelman aloittaman nousun
17
THL:n maanantain luvut: Suomessa pian 2 200 varmistettua tartuntaa, kasvua eilisestä peräti 249 tapausta – PPSHP:n alueella kahdeksan lisää
15
Sikainfluenssan aikaan kriisikokouksissa istunut ex-kansliapäällikkö ihmettelee keskustelua "nyrkistä", koska sellainen on jo olemassa
14
Koitelissa viikonloppuna hirmuisesti väkeä ja parkkipaikat täynnä - Oululaiset nauttivat täysin rinnoin aurinkoisesta kevätsäästä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Ville Tavion näkemykset

322 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Amerikkalainen miljardööri lahjoittajana

Tämä uutinen on kyllä monella juttutupalaisella erittäin hankalasti uskottavissa, kun täällä on vuosikaudet tiedetty, et... Lue lisää...
Tuntematon

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

6.4.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image