Oulu

Oulun tuotekehitys on maan huippua – "Olemme toiseksi suurin alue tuo­te­ke­hi­tys­me­nois­sa"

Oulun seudulla satsataan tuotekehitykseen muuta maata enemmän. Casena Mekitec Oy. Kehittää röntgenlaitteita elintarvikkeiden turvallisuuden varmistamiseen. Kuvissa Mekitec Oy:n kehittämä röntgenlaite. KUVA: Tanja Koskinen
Oulu 8.11.2018 6:31
Pasi Klemettilä

Oulussa olivat tutkimus- ja kehityspanokset Suomen korkeimmalla tasolla asukasta kohti mitattuna Tilastokeskuksen mukaan viime vuonna.

Business Oulun johtaja Juha Ala-Mursula on luvuista hyvillään.

– Oulu ei ole muita edellä vain rinnan mitalla vaan vähän enemmällä, hän myhäilee.

Koko Suomessa tutkimus- ja kehitysmenot olivat kaikkiaan 6,2 miljardia euroa.

– Helsingin osuus oli käytännössä puolet siitä eli vajaat kolme miljardia. Oulussa luku on 707 miljoonaa euroa, ja olemme toiseksi suurin alue tuotekehitysmenoissa, Ala-Mursula sanoo.

Hänen mukaansa on erityisen hyvä asia, että tuotekehitysinvestointien määrä on ollut Oulussa hyvässä kasvussa viime vuosina.

– Vuonna 2014 tuotekehitysmenot olivat Oulussa suurempia kuin nyt. Määrä romahti vuonna 2015, mutta vuosina 2016 ja 2017 määrä on kasvanut merkittävästi, Ala-Mursula toteaa.

Muilla seutukunnilla vastaavaa kasvua ei hänen mukaansa ole.

– Kasvu tulee pääasiassa siitä, että meille on tullut aika lailla uusia yrityksiä. Olemassa olevat yritykset eri sektoreilla ovat myös tehneet merkittävää kehitystyötä. Suomen tuotekehityksestä merkittävä osa tehdään Oulussa, Ala-Mursula linjaa.

Tuotteiden ja palveluiden uudistamisessa Oulu onkin Ala-Mursulan mukaan toiseksi tärkein alue Uudenmaan jälkeen.

Hän arvioi, että tieto- ja viestintäteknologia kasvaa edelleen Oulussa kovasti, mutta myös esimerkiksi terveys- ja ympäristöteknologiat vahvistuvat.

MAINOS

Kommentoi

Lehden kommentteja lukiessa tulee ajatus, että ihmiset luulevat tuotteiden kehittyvän itsestään ilman rahallista panostusta.

Kannattaa lukea juttu kokonaan paperilehdestä. Siellä on hyvä esimerkki. Suosittelen myös Tekniikka&Talous-lehteä, jossa kerrotaan tuhkatiheään oululaisesta osaamisesta.

6.11. oli artikkeli: "Oululainen teknologiayritys avaa Saksan markkinoita - hanskassa jo kahdeksan kymmenestä suurimmasta autojätistä". Artikkeli löytyy netistä.

Näin syntyy työpaikkoja ja veronmaksajia lisääntyy. Rahalle tuntuu olevan käyttöä. Myös pääministeri Juha Sipilän aikaansaannoksia on vähätelty. Luulen, että hänen osuutensa tuotteiden markkinoinnissa on huomattava.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Heitetäänpä joku patenttihakemus kehiin ja kerrotaan tuotteen olevan patentoitu niin jopa alkaa rahaa tulemaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilman tuotekehitystä ei olisi mitään.
Oulussa IT alan työpaikkoja on nykyään palon enemmän kuin koskaan aikaisemmin ja kehitys on kasvavaa, ilman tuotekehitystä ei olisi mitään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onneksi olkoon Business Oulu. Hienoa, että Oulu on ykkönen veronmaksajien rahojen jakamisessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa olla selvästi tuotekehitys menossa selvä kakkonen, saisi olla ykkönen minun mielestäni.
Työpaikat alueella on kasvanut huimasti viime vuosina siinä ehkä ykkönen ja tarve tuhansia lisää vuosittain.
Koko Suomi tuotekehitys menot 6,2 miljardia euroa (6200 miljoonaa) Helsinki siitä puolet 3000 miljoonaa ja Oulu 707 miljoonaa euroa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulu on kieltämättä ykkönen tukien myöntämisen saivartelussa. Sen luokan päättömyyttä saa muualta etsiä - turhaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tälläinen tuotekehitys ei takaa mitään ainanaan työpaikkoja tuotekehitys euroja annetaan isoille yrityksille joilla on omasta takaa jo euroja laittaa omaan tuotekehitykseen

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulussa tehdään tuoyekehittelyn avulla tulevaisuuden tuotteita, kun taas muualla tuetaan vaikka menestyviä kalja tehtaita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eli suomeksi: Oulun alue on ihmisen kannalta toiseksi tuhoisin alue. Nykyisellä tuotekehityksellä pyritään poikkeuksetta siihen, että robotiikka syrjäyttää ihmisen. Mikä tuosta on seuraus? Kuka niitä hyödykkeitä ostaa silloin kun kaikki tuo on saatu ajettua läpi. Jäljelle on jäänyt pieni kourallinen hyväosaisia ja se ei riitä pitämään yllä tarvetta tuotannolle. Vai tuottaako ne robotit palveluita toisilleen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos emme me sitä tee, niin sen tekee joku muu. Muualleko niitä työpaikkoja haluat?
Oulullinen hyväosaisia on Oululle vain hyväksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Johtuu ilmeisesti tukiaisista joilla pyöräytetään käyntiin jos jonkinlaista tutkimusta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nk. tuet ovat ainakin aloittavien yritysten näkökulmasta lähinnä vitsi omiin panoksiin verrattuna. Toinen tilanne on niillä, jotka eivät edes tukia tarvitsisi joko tulosten matalan todennäköisyyden tai oman kantokyvyn vuoksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Isommat firmat kyllä osaavat hyödyntää omia, yhteiskunnan, valtion ja euroopan vipurahastoja tuotekehitykseen ja 'tuotekehitykseen'.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin mitä niistä? Elintarvikkeissa olevien pieneliöiden takiako olet huolestunut? Voihan tosiaan olla että niistä jotkut kuolevat röntgensäteiden takia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Menot on huippuluokkaa, mutta mikä on tuottavuus. Toivottavasti syntyy myös tulosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

136
"Suomeen pitää houkutella 20 000 – 35 000 ulkomaalaista töihin" – EK esittää myös 70 prosentin palkkatukea, jos yritys työllistää turvapaikan saaneen
77
Liikenneministeri Berner Suomen Kuvalehdelle: ”Dieselautojen myynti tullaan jollain aikavälillä kieltämään”
63
Tulli: "Nyt rysähti!" – Virolainen nuuskajengi salakuljetti Suomeen tuhansia kiloja, miljoonien eurojen tapaus
60
Kärpät eteni kahdeksan parhaan joukkoon CHL:ssä - Tshekkihyökkääjä Radek Koblizek oli kahdella maalillaan oululaisten sankari
42
Oululaiset ruokakaupat myyvät hävikkiruokaa ResQ-sovelluksen kautta – ruokakasseille ollut kova kysyntä
41
Kiire ja suorituspaineet uuvuttavat lapsia ja nuoria – asiantuntijat penäävät lisää lepoa ja vaatimusten vähentämistä
40
Siniset ja Kansalaispuolue solmivat vaaliliiton Oulun ja Vaasan vaalipiireissä – "Eduskuntavaalit ovat kaikille iso ponnistus"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

miten syntyvyys nousuun

108 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Osittainen varhennettu vanhuuseläke

Olisi oikeudenmukaista kohtuullistaa eläkkeet niin, että kukin ikäpolvi saa sen, kuinka paljon ovat siihen eläkemaksuill... Lue lisää...
y

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

20.11.

Fingerpori

20.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image