Oulu

Oulun Tiernatorin kojuihin olisi ollut enemmän tulijoita kuin mahtui – kymmenen päivän kesto on osoittautunut toimivaksi, aukioloajat nyt hieman lyhyemmät

Aira Peltoniemi ja Toni Korpikannel järjestivät myyntikojuaan kuntoon torstaina iltapäivällä. He uskovat, että miljöö on valmiina viihtyisä. Vesikeli saisi vielä vaihtua pikkupakkaseksi. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 12.12.2019 17:31
Hanna Kuonanoja

– Eihän tuo näytä yhtään miltään, toteaa kadunmies torstaina iltapäivällä Rotuaarin aukion Tiernatoria ohittaessaan.

Tuomio on kuitenkin hätäinen, sillä tori ei ole vielä auki. Vasta parissa mökissä on availtu luukkuja ja ryhdytty asettelemaan tavaroita paikoilleen perjantaita varten.

Ensimmäisten joukossa paikalle ovat suunnanneet Aira Peltoniemi ja hänen poikansa Toni Korpikannel.

– Mukavan näköinen miljöö varmasti, kun hämärtää ja kaikki saavat tavaransa laitettua, Korpikannel tuumaa.

Kemiläinen Korpikannel 1957 myy muun muassa puukkoja, vaappuja ja korttikoteloita. Erikoisuutena on useimmissa materiaalina käytetty lohennahka.

Perheyritys on kiertänyt jo pitempään messuja, mutta päätti nyt kokeilla ensimmäistä kertaa markkinatyyppistä myyntiä talviolosuhteissa. Tiernatorin paikka on keskeinen, ja oletettavaa on, että ihmisiä liikkuu.

– Ja on kiva, kun täällä on joka päivä jotain ohjelmaa, Peltoniemi kiittelee.

Luvassa on muun muassa yhteislaulutilaisuuksia, joulupukin vierailuja ja kaupunginjohtajan jouluglögit. Torilla nähdään myös poroja, alpakoita ja kaverikoiria.

Oulun Tienatori avataan perjantaina. Toni Korpikannel kertoo millaista on toimia Joulutorin myyjänä. 

Tiernatorilla on tänä vuonna 24 kauppiasta. Käytännön järjestelyistä ensimmäistä kertaa vastaavan Pohjois-Suomen Messujen tapahtumatuottaja Eeva Ojala laskee, että viimevuotisia toimijoita on seitsemän. Valtaosa myyjistä on siis uusia.

– Pohjois-Suomen messuilla on laaja asiakaskunta, ja kiinnostusta on ollut paljon.

Torimökkejä on kymmenen, joten niissä vuorotellaan. Viisi kauppiasta on mukana koko tapahtuman ajan, osa viikon ja osa muutaman päivän.

Ojala kertoo, että tulijoita olisi ollut hiukan enemmän kuin pystyttiin ottamaan ja samoin täyden kymmenen päivän myyntijaksoon olisi ollut halukkuutta useammallakin kuin viidellä kauppiaalla. Myyntiaikoja pätkimällä haluttiin saada mukaan mahdollisimman monta toimijaa ja tarjota tilaisuus uusille tulokkaille.

Myyjähaku linjattiin pieniin, pohjoissuomalaisiin toimijoihin, joiden tuotteet ovat käsin tehtyjä ja ekologisia. Uutta on paikallisille hyväntekeväisyysjärjestöille tarjottu telttapaikka, jossa nämä saavat esitellä toimintaansa.

– Tällainen Tiernatori tekee hyvää -teema, Ojala tiivistää.

Tiernatori on nykyisellään avoinna lyhyemmän ajan kuin alkuaikoina. Esimerkiksi vuonna 2016 se avautui jo 2. joulukuuta.

Oulun Liikekeskuksen toiminnanjohtaja Jarmo Hagelberg kertoo, että niin torin kesto kuin päivittäiset aukioloajatkin perustuvat kauppiaiden kokemukseen siitä, milloin asiakkaita on riittävästi liikkeellä. Pitempi ajanjakso ei ole Tiernatorin kohdalla toiminut. Kun sitä viimeksi vuonna 2017 yritettiin, kauppiaiden kiinnostus oli liian vähäistä ja koko tori peruuntui.

Viime vuonna kokeiltu kymmenen päivän jakso joulun alla sen sijaan osoittautui toimivaksi.

Päivittäistä aukioloaikaa on nyt lyhennetty tunnilla arki- ja lauantai-iltoina. Viimeinen tunti oli Hagelbergin mukaan viime vuonna hiljainen.

Aukioloaika tosin sitouttaa kauppiaita ainoastaan jatkamaan tiettyyn kellonlyömään, ei panemaan pillejä pussiin.

– Mikäli kauppa käy ja väkeä liikkuu, ei kukaan varmasti vedä luukkuja kiinni ja lähde pois. Sesonki on kauppiailla kohtuullisen lyhyt, joten he palvelevat varmaan mielellään pidempäänkin.

Joulukorttelin kolme toria

Tiernatori

Rotuaarin aukiolla 13.–22.12.

Avoinna ma–pe 11–18, la 10–16 ja su 12–16.

Tuotteitaan myymässä 24 kauppiasta.

Kädentaitajien lahjapaja

Entisessä Stockmannin talossa (Kirkkokatu 14) 7.12.–22.12.

Avoinna ma–la 10–18 ja su 12–18.

Mukana lähes 50 käsityöläistä.

Valkean joulutori

Kauppakeskus Valkean kesäkadulla (Isokatu 22–25) 30.11.–23.12.

Avoinna arkisin 11–19, la–su 12–18.

Myynnissä kymmenen eri toimijan tuotteita.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Työpäivinä tuonne ei pääse vain vapaalla olijat kun paras aika olisi 16-22 kun se on kiinni.
Onko se tarkoitettu vain eläkeläisille?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä viiti muutaman kopin takia sinne asti lähteä, eri asia jos ois isompi tila, enemmän myyjiä joka päivä, ja oikea tunnelma lumineen kaikkineen. Ottasivat mallia vaikka tampereen joulutorista, tai torista yleensäkin. Onneksi pääsee rovaniemelle ja pajakylään joulu ostoksille ja tunnelmoimaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pittääpä käydä rotuaarilla. Jos sais glögiä ja piparia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Saksassa, Tallinnassa joulutorit ovat aina kirkkoaukioilla. Pitäisikö kokeilla Franzenin puistoa, joka jo itsessään on idyllinen paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Järjestöt keittämään torille glögiä ja pipareita sopivaan hintaan,tuotto lyhentymättömänä hyväntekeväisyyteen. Jouluista musiikkia joko livenä tai "ämyreistä" kuultuna. Jouluista koristelua ja iloisia myyjätonttuja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja taas ihan turhaa "kohinaa" mitättömistä kojuista ja ylihintaisista tuotteista. Rotuaaria riittää pitkälti entisen Stockammin kulmille saakka. Koko katu täyteen kojuja joissa normaalihintaisia tuotteita, kivaa musiikkia, glögiä ja pipareita. Rotuaarin kesäkatu tyhjäksi noista puukojuista, tukkivat vain koko Valkean.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ottakaa Helsingin senaatin torilla järjestetystä joulutorista mallia ensi vuodelle. Ja järjestäkää se jouluTORI torilla!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ollut kyllä mikään häävi tuo Helsingin tori, kun kävin. Saksassa aivan eri luokkaa. Saksasta mallia Ouluunkin jatkossa. Hyvä kuitenkin, että yrittäjiä riittää. Itse aion kyllä käydä. Tuo mukavasti eloa Rotuaarille talviaikaan. Ensi vuonna sitten Kauppahallin viereen, kun avaavat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Omasta mielestäni Moskovassa on paljon hienompaa ja näyttävämpää kuin Saksassa. Moskovasta mallia ehdottomasti. Saksassa oli jotenkin melankolinen tunnelma mikä ei viihdyttänyt sitten yhtään, pari hampuusia vaan lauloi ja leikki keppien kans.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Täysin surkea tori...toivottavasti saadaan oikealle torille parempi kun kauppahallin remontti ja torihotelli tulee valmiiksi. Rotuaari täysin väärä paikka..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On varmasti kiva tehdä myyräntyötä. Hävettää puolestasi. Arvostan suuresti näitä toriyrittäjiä. Älkää välittäkö kateellisista kirjoittajista. Toria ei ole vielä avattu, mutta täällä jo lytätään.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän se tämä on pelkkä vitsi, joulutori mukamas. Pari koppia siellä täällä ja avataan vasta tässä vaiheessa, kun lahjat alkaa olla hankittu. Mallia tampereelta, niin saadaan tännekin eloa ja tori aikaisemmin auki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tai Saksasta mallia, ja sitä tuhtia glökiä (glühwine) ,jota saa ilmaiseksi lähes joka kojulta.
Ensin täytyy kuitenkin muuttaa Suomen lainsäädäntö länsi-eurooppalaiseen malliin, siihen tarvitaankin uudet vaalit,hallitus ja ehkä kansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on Keski-Euroopan toreilla kuumat alkoholijuomat ja lämpimät syötävät, jotka vetää ihmisiä toreille. Glyhwein, terästetty omenamehu, yms. Ruokina mm. makkarat ( ne kunnon lihaisat saksalaistyyliset), uuniperunat, rullapulla, mantelit.

On tullut 3. vuonna nyt testattua eri kaupungeissa/maissa. Ei ole kaupungin koosta kiinni, vaan tarjonnasta, asenteesta ja paikasta/järjestelyistä.

Ylihintasta kahvia, mehua tai suomi-makkaraa ei ihmiset tarvi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näyttää taas olevan se alkoholi juomien litkiminen tärkeintä niillä saksalaisilla joulutoreilla

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpö höpö, mistään Tampereelta mallia nyt ainakaan kannata ottaa. Ennemmin Saksan eri kaupungeista. Lahjojen hankkimisesta myös eri mieltä. 90% lahjoista hankitaan viikko ennen joulua. Valheitahan täällä näköjään saa levittää niin paljon kuin kerkeää. Ei ole helppoa näillä yrittäjillä, kun Kaleva antaa mustamaalata nettisivuillaan. Ihan hyvä tämä tori ja on oikein viihtyisä. Enemmänkin olisi tulijoita, joten kasvupotentiaalia on. Seuraavaksi sitten Torinrantaan, kun Kauppahallikin avattu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

7:49
Mopoauto syttyi palamaan ja tuli levisi myös viereiseen henkilöautoon Ylivieskassa – pelastuslaitos esti palon leviämisen taloon
7:00
Päivän leffapoiminnat: 1970-luvun salaliittojännäri muistuttaa, että Warren Beatty oli aikanaan karismaattinen tähti
7:00
Lentoturmatutkinta kiinnostaa ja opettaa – sarjaa on esitetty vuosituhannen alkupuolelta saakka eikä sen tenho ole laantunut vieläkään
7:00
Edullisemmat kuntosalit riisuivat palvelut ja kiristivät kilpailun – nyt tulevat boutique-salit, joissa liikutaan tyylillä Tilaajille
7:00
Rovaniemeläinen Janne Orava koulutti itsensä keittiömestarista riistamestariksi – nyt hän osaa tunnistaa kärpäsen toukista, milloin eläin on kuollut Tilaajille
6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
3
Lentoturmatutkinta kiinnostaa ja opettaa – sarjaa on esitetty vuosituhannen alkupuolelta saakka eikä sen tenho ole laantunut vieläkään
2
Kyllästetyn puun kierrätyksestä vastaava Demolite Oy ihmettelee Kiertokaaren hinnoittelua – pelkää korkean jätemaksun johtavan puun ohjautumiseen jatkossa vääriin paikkoihin
2
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
1
Linnanmaalle rakennetaan ekotehokas Vihreä Kortteli – tavoitteena mahdollisimman pieni hiilijalanjälki esimerkiksi betonia ja terästä vähentämällä
1
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
1
Oamkin englanninkielisiin tutkinto-ohjelmiin haki lähes 1 200 ihmistä – suosituimpia tekniikan ja liiketalouden koulutukset

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi vetää maalle sähköjä?

130 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Viikot töissä toisella paikkakunnalla ja viikonloput kotona

On tietenkin kokemuksia. Melko avartavia myös ammatillisesti. Se tämä meidänkin valtakunnan väki on melko erilaista, voi... Lue lisää...
Pontus.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image