Oulu

Oulun Seudun Sähkön ja Oulun Sähkönmyynnin asiakkaille soitettu hui­jaus­soit­to­ja – kerrottu vir­heel­li­ses­ti sähkönmyynnin loppumisesta tai hintojen korotuksista

Oulu 14.10.2019 9:28
Antti Karvonen

Oulun Seudun Sähkön ja Oulun Sähkönmyynnin sähkösopimusasiakkaita on lähestytty harhaanjohtavilla puhelinsoitoilla. 

Asiakkaille on kerrottu virheellistä tietoa, jonka mukaan sähkönmyynti loppuu tai sopimusten hintoihin on tulossa merkittäviä korotuksia. 

– Uuden yhteisyrityksen 1. huhtikuuta 2020 suunniteltu aloitus ei vaikuta asiakkaiden sähkönmyyntisopimuksiin, vaan sopimukset jatkuvat entisellään samoin ehdoin uudessa paikallisesti omistetussa kotimaisessa sähkönmyyntiyhtiössä. Myös hintataso jatkuu edelleen kilpailukykyisenä, Oulun Sähkönmyynti Oy:n toimitusjohtaja Tiina Lyyra toteaa tiedotteessa. 

– Tuleva muutos ei edellytä olemassa olevilta asiakkailta mitään toimenpiteitä, vaan sähkön myyntisopimukset jatkuvat voimassaolevina entisillä ehdoilla uudessa sähkönmyyntiyhtiössä. Palvelemme jatkossakin asiakkaitamme paikallisesti, kertaa Oulun Seudun Sähkön toimitusjohtaja Risto Kantola.

Lahti Energia Oy, Oulun Energia Oy, Oulun Seudun Sähkö, Pori Energia Oy ja Vantaan Energia Oy sekä nykyisen Oulun Sähkönmyynnin osakkaat Tornion Energia Oy, Haukiputaan sähköosuuskunta, Raahen Energia Oy, Rantakairan Sähkö Oy ja Tenergia Oy ovat allekirjoittaneet perustamissopimuksen sähkönmyynti- ja asiakaspalveluliiketoimintojensa yhdistämisestä.

Uusien yhtiöiden on suunniteltu aloittavan toimintansa 1. huhtikuuta 2020.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (30)

Valmistellaanko Oulunseudun Sähköäkin nyt nurkanvaltausta varten, ja sitä kautta globalisoitavaksi. Muuttuuko osuuskunta osakeyhtiöksi????

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vain laki on esteenä muutokselle, koska kyseessä on keskusosuuskunta johon pienemmät osuuskunnat kuuluu.
Muutenhan muutos olisi tullut jo aikoja sitten.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun Energia ilmoitti taannoin kirjeellä, että nostavat hintoja. Tietenkään kirjeeseen ei ollut kirjoitettu, mikä tuo muutoksen määrä on prosentteina tai edes edellistä hintaa, jotta sen voisi laskea itse. Ehkäpä asiakasta on tarkoitus vain kiusata maksimaalisesti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olihan siihen merkitty korotus prosentteina. Korotus on keskimäärin 10.1 prosenttia. :-)

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ai, ei ainakaan omassa kirjeessäni ollut kuin uusi hinta. Muutenkaan kyseisen firman viestintä ei ole ainakaan parempaan suuntaan mennyt. Taannoin se muutti laskun ulkoasua niin, että sitä ei äkkivilkaisulla tunnistanut laskuksi ensinkään. Eipä siis ihme, että appiukkonikin oli viskannut laskut suoraan roskiin, kun oli luullut niitä mainoksiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo kyllä tää on yhtä huijausta nää sähkö laskut. Ainavaan nostetaan sähkön hintaa vaikka millä verukkeella. Sähkölaskut vaan nousee joka kerta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se että kilpailija tarjoaa parempaa hintaa ei muuten ole huijausviesti. Hyvä diili oli. Heipat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onhan se huijausta jos valehdellaan että sähkönmyynti loppuu ja pitää siksi vaihtaa toiseen toimittajaan. Mikä tässä nyt jäi epäselväksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tälläiset uutisoinnit näyttäytyy nykyään mainoksina.
Miksi, siksi että mehän jo tiedämme että hinnat nousee soon varma mutta että lisää asiakkaita pitäis saada ja mainostaa mutta se maksaa niin näin saa ilmaista mainosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

pyhh, laittaa jotahii veret seisauttavaa oopperaa luuriin soimaan jos joku luikero noin kilauttellee.
>%DD

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän tämä puhelimella asiakkaille soittelu on ihan eilispäivää, koska ihmisiä voi sillä tavalla sumuttaa aivan miten huvittaa. Koskaan ette voi olla varmoja siitä, onko kyseessä huijaussoitto vai aiheellinen puhelu, muistakaa se. Esim. erään ison teleyhtiön asiakaspalvelija soitti normaalista matkapuhelinnumerosta, jutteli hetken niitä näitä, ja sitten kysyä täräytti henkilötunnusta. Häkellyin ja lopetin puhelun siihen paikkaan.

Luulevatko yritysten edustajat tai viranhaltija, että vielä nykyaikana valveutuneet ihmiset alkaisivat luovuttamaan henkilötietojaan soittajille tuosta noin vain, vaikka he eivät voi olla mitenkään varmoja siitä, kuka langan toisessa päässä on? Vai luovuttavatko ihmiset tosiaan henkilötietojaan sinisilmäisesti kaikille soittelijoille? Kumpikaan vaihtoehto ei kuulosta kovin hyvältä. Jos aito asiakaspalvelija ottaa teihin yhteyttä, hänen tiedossaan on oltava teidän koko nimenne, osoitteenne, sekä lisäksi ainakin sopimusnumero. Tosin kaikki nämä tiedot voi löytää paperinkeräyslaatikkoa tonkimalla, joten heikolla pohjalla ollaan.

Turvallisinta on käyttää yrityksen oman verkkopalvelun tai esim. pankin viestitoimintoa. Palveluiden tulisi ilmoittaa jätetyistä viesteistä puhelimeen tekstiviestillä, jossa ei ole linkkiä mukana.

Soittopyyntö (jossa mukana ei tule puhelinnumeroa) on myös ihan kelvollinen ratkaisu. tällöin asiakaspalvelun numeron varmistetaan itse yrityksen verkkosivuilta. Idioottivarmoja nämäkään keinot eivät ole, koska verkkosivutkin voidaan murtaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuota sähkön ja sähkön siirto hinnat kyllä nousee, ihan ilman huijari soittoakin. Ilmoitus asia sähkön myyjälle .... Nostamme hintoja siitä alkaen....plaa plaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Lukekaa ensin uutinen jota kommetoitte!
99 prosenttia lukematta kirjoittaa ja valittaa.
Jutussa varoitetaan asiakkaita puhelinsoitoista, joissa sanotaan sähkön myynnin loppuvan ja hinnan nousevan huomattavasti!
Sopimukset jatkuu normaalisti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jutussa Lyyra väittää että hinnat pysyy kohtuullisena. Unohtaa kuitenkin oman kirjeensä, jossa korottaa hintaa yli kymmenellä prosentilla.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sähkön myynti vapautettiin joskus 90 luvulla. Sen jälkeen hinnat nousseet koko ajan. Siirtomaksut ovat kansan huijausta. Minä varmaan myyn sähkölämmiteisen asunnon kohta ja muutan vuokralle jos tälle huijaukselle ei tule loppua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän ne pienet myyntiyhtiöt on pakko yhdistää isommaksi, niin häipyy hintahäiriköt markkinoilta. Voivat sitten isot keskenään jakaa markkinat miten haluaa ja turha kilpailu hinnoilla saadaan pidettyä aisoissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (30)

Uutisvirta

23:17
Henkilöauto suistui tieltä Siikalatvalla, kuljettaja vietiin tarkastukseen
23:06
Fluorivoiteet kielletään maastohiihdossa ja Suomessa kehitetään korvaavia tuotteita
22:58
Moottoripyöräilijä loukkaantui vakavasti Kajaanissa, pakeni poliisia hurjaa ylinopeutta ja törmäsi lopulta autoon
21:17
Oululainen Veronica Helanen taisteli tiensä ylioppilaaksi – maksansiirrot pakottivat nuoren lukiolaisen lopettamaan koulun hetkeksi kokonaan
20:48
Vanhan kou­lu­ra­ken­nuk­sen asunnossa syttyi tulipalo Tervolassa, viisi henkilöä vietiin tarkastukseen
20:44
Laservalojen ja höyrykoneiden Slushissa värikyltit vievät yrittäjät ja sijoittajat yhteen – Huippukalliista lipuista huolimatta tapahtuma tekee kävijäennätyksen
20:43
Oulun amatöörinyrkkeilyn ykkösiskijä Aydin Behruz loukkasi kätensä työtapaturmassa, Tammer-turnaus jää väliin: "Henkisesti tämä on kovempi pala kuin itse vamma"
90
Oulun poliisi muuttaa suurilta osin Linnanmaalle – keskustaan tila asiakaspalvelulle, putkat pysyvät vielä Haukiputaalla
79
Postijumi pahenee: Neuvotteluaikaa ei ole sovittu, autolauttojen rekkakyydit pysähtyivät – Paatero MTV:lle: En tiennyt työehtosopimuksen siirrosta
68
Pelti rytisi Pohjantien työmatkaliikenteessä: Kuusi autoa kolaroi Kaakkurissa, kaksi autoa törmäsi Iskossa – liikenne sujuu nyt normaalisti
68
Pirkka-Pekka Petelius pyytää saamelaisilta anteeksi vanhoja sketsejään, lähetti tapaamispyynnön romaneille – Aake Kalliala IS:lle: "Kuulostaa ihan älyttömälle"
59
Postilaiset vaativat Eduskuntatalon edessä valtiota erottamaan Postin hallituksen – Ministeri Paatero: "Postin tilanteeseen täytyy saada ratkaisu pikaisesti"
52
Pääministeri Rinne: Postin pakettilajittelijoiden työehdot turvataan ja työehtoshoppailu loppuu
45
Kalen! kalluppi: Pittäiskö yliopisto rakentaa ratapihalle?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

198 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Sinun valintasi - eroa AY-liitosta!

Ay-liitot paras työntekijän turva,ajaa varmasti Posti kiistan niin,että ei tule työntekijöiden palkkoihin leikkauksia.AY... Lue lisää...
Tämä aloitus roskako...

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

21.11.

Fingerpori

21.11.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image