Oulu

Oulun Satama haluaa lisää kuljetuksia – Stora Enson muutokset vähentävät sataman ko­ko­nais­lii­ken­net­tä vii­den­nek­sel­lä

Oulu 20.8.2019 6:04
Pasi Klemettilä
Oulun satama hakee lisää asiakkaita ja uutta kasvua, ja uusi syväväylä antaa konttiliikenteelle entistä paremmat mahdollisuudet. KUVA: Teija Soini

Stora Enson kuljetusten määrä vähenee, ja se vaikuttaa Oulun sataman kehitykseen. Ensimmäinen aiempaa suurempi laiva voi tulla satamaan syyskuussa.

Sijoitusyhtiö Partnera on lykännyt päätöstä Oulun satamaan Oritkariin suunnitellusta logistiikkakeskuksestaan. Partneran puolivuotiskatsauksen mukaan kevään 2019 aikana kävi selväksi, että hankkeen rakentamispäätös viivästyy, koska satama-alueen kehitysnäkymät ovat muuttuneet. Maa-aluetta koskevaa varausta on jatkettu.

Logistiikkakeskushanke ja sen rakennussuunnittelu ovat yhtiön mukaan kuitenkin edenneet ja asiakkuus- ja yhteistyösopimuksia on solmittu. Partnera on alun perin arautunut investoimaan hankkeeseen 10–15 miljoonaa euroa.

Viime keväänä kävi selväksi, että sataman suurin yksittäinen käyttäjä Stora Enso aikoo lopettaa hienopaperin valmistuksen Oulussa ja muuttaa toisen paperikoneen kartonkikoneeksi vuoden 2020 loppuun mennessä. Oulun sataman toimitusjohtaja Marko Mykkänen arvioi tuolloin sataman kokonaisliikenteen vähenevän parikymmentä prosenttia. Arvio on sama edelleen.

Satamaliikenteen väheneminen heijastuu myös siinä, että elokuun alkupäivinä kerrottiin yt-neuvotteluiden alkavan satamassa ahtausta, huolintaa ja laivanselvitystä harjoittavassa Herman Andersson Oy:ssä. Herman Andersson on Stora Enson tytäryhtiö.

Neuvottelujen arvioidaan johtavan enimmillään 40 henkilötyövuoden vähenemiseen.

Yhtiö varautuu tarvittaessa myös lomauttamaan henkilöstöä. Tällä hetkellä yhtiön palveluksessa on 135 henkilöä.

Vaikka sataman liikenne näyttää nyt vähenevän ja Partnerakin odottelee keskuksensa kanssa, Mykkänen uskoo, että satama nousee taas uuteen vauhtiin.

– Tiedetään, että 1–2 vuotta on enemmän hankaluuksia, mutta erittäin luottavaisia ollaan pitkällä tähtäimellä. Missään nimessä kirvestä ei heitetä kaivoon, Mykkänen vakuuttaa.

–Partneran logistiikkakeskusta ei ole mitenkään kuopattu vaan päinvastoin. Voi olla, että se nousee vielä nopeastikin pystyyn.

Mykkäsen mukaan koko ajan tehdään töitä uuden korvaavan volyymin saamiseksi satamaan.

– Ei olla liian huolissaan. Vähän enemmän töitä vaan niin kyllä se siitä, Mykkänen luottaa.

Mykkäsellä ei tässä vaiheessa ole kerrottavana uusia asiakkaita. Hänen mukaansa esimerkiksi parin vuoden kuluessa voisi tulla uusia merkittäviä asiakkaita.

– Voidaan olla luottavaisin mielin siinä mielessä, että satama on erinomaisessa kunnossa ja on saatu syväväylä rakennettua. Se saadaan kohta auki. Rautatieyhteydet ja kaikki infra ovat kunnossa. Oulun satamaa on helppo myydä ja markkinoida eteenpäin.

Partneran toimitusjohtaja Jari Pirkola sanoo, että logistiikkakeskuksen suunnittelu on edennyt ja on hyvällä mallilla.

– Kiinnostus hanketta kohtaan ei ole muuttunut miksikään. Me uskomme, että logistiikkakeskukselle on tilaus ja se on tarpeellinen. Mutta meidän täytyy katsoa, että tilanne satama-alueella tavallaan vakautuu ja yritykset lähtevät taas investoimaan, Pirkola sanoo.

Stora Enson liikenteen väheneminen satamassa on päällimmäinen syy Partneran odottelulle.

– On paljon toimijoita, jotka toimivat yhteistyössä Stora Enson kanssa. Varmaan vieläkään ei ihan tarkkaan tiedetä, mitä kaikkea siellä jatkossa tapahtuu. Yritysten on silloin vaikeaa tehdä päätöksiä.

Pirkolan mukaan he pääsevät hyvin nopeasti etenemään logistiikkakeskuksen kanssa sitten, kun on koossa riittävän suuri asiakaskunta keskuksen toiminnoille.

Alun perin keskuksen olisi pitänyt olla valmiina jo 2019. Pirkolan mukaan nyt katsotaan kohti ensi kevättä ja mennään askel kerrallaan. Keskus voidaan rakentaa 10–12 kuukaudessa.

– Katsotaan, josko me saisimme sen ensi vuoden aikana rakennettua.

Oulun satamaan johtava uusi syväväylä on sataman liikenteen kasvulle tärkeä asia.

Syväväylä mahdollistaa aiempaan verrattuna yli kaksi kertaa suurempien alusten saapumisen Oulun satamaan.

Ja uutta logistiikkakeskusta tarvitaan ottamaan syväväylästä kaikki hyöty irti. Logistiikkakeskus auttaa satamaa käsittelemään kasvavia tavaramääriä, tehostaa konttiliikennettä ja mahdollistaa erilaisten lisäpalvelujen tarjoamisen asiakkaille.

Ensimmäinen iso laiva saattaa tulla syväväylän kautta Ouluun syyskuussa, kertoo Marko Mykkänen.

– Varustamot kyselevät meiltä jatkuvasti, milloin tänne pääsee. Se on nyt kiinni luotsien lupakirjoista ja luotsipaikoista. Heti kun he saavat omat asiansa kuntoon, väylä saadaan auki.

Oritkarin kolmioraide eli sataman raiteiden liitynnän parantaminen muuhun rataverkkoon on sekin edistymässä.

– Suunnitelmat ovat siinä vielä kesken ja niiden pitäisi tämän vuoden aikana tulla valmiiksi. Valtion rahoituspäätökset tarvitaan vielä sen jälkeen. Harvemmin rahoitetaan hankkeita, joita ei ole vielä suunniteltu valmiiksi.

MAINOS

Kommentoi

Milloin satama siirretään pois kaupungin keskusta-alueelta edes hieman sivummalle kuten vaikka entisen Pateniemen sahan valmiille satama-teollisuustontille valmiille syväsataman alueelle?

Kaupunkirakenteen keskustan läheisyydessä olevat alueet tarvitaan aivan muuhun käyttöön kuin satamalle. Tehdaskin on jäänyt kaupungin sisään ja on nyt aivan väärässä paikassa. Eli tekemistä riittää rakentaa ihmisille hyvää elinympäristöä tulevaisuuteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Satamat eivät ole keskustassa eikä väyliä voi muuttaa mielen mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun seudulla ei ole poliitikkoja joilla riittäis kyvyt hoitamaan Oulun seudun asioita. Näin lähti varuskunta ja nyt menee paperitehdas Kemiin. Kemiin syvennetään satama niin Oulussa voi panna lapun luukulle ja ahtaajat ym anomaan siirtoa Kemiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö Suomesta löydy semmoista tahoa joka löisi luun kurkkuun Stora-Enson toimille.Tämkin kuuluu vuosisadan puhallus.Historiamme ”Isoon virtaan” on vuosien kuluessa yhtynyt monta pienempää puroa. Vuonna 1993 Enso-Gutzeit osti Tampellan, mitä seurasi pian Veitsiluodon ja Enso-Gutzeitin yhdistyminen vuonna 1996 ja lopulta Stora Enso Oyj:n syntyminen 1998 suomalaisen Enso Oyj:n ja ruotsalaisen Storan yhdistyessä.
Metsäteollisuuden murroksessa tehtaita on myös suljettu ja myyty. Summan ja Kemijärven sellutehtaat lakkautettiin 2008 ja Kotkan paperitehdas myytiin 2010. Mikä se taho joka myyn Kansallistavarallisuutta Ruotsalaisille jotka tuhovat metalli,metsä,meri,kaivosteollisuuden. Tässäkin esimerkki siitä eivät infestoinneissa maahamme omistajat vieraan valtion käsissä.Tämkin tapaus Stora-Enso esimerkki siitä kun omistajaohjaus vieraanvaltion käsissä.Ouluun tulossa syyskuussa 400 työntöntä lisää ja satamasta nelisenkymmentä välillisesti puhutaan tuhansista työpaikkoja Oulun talouden romahduksesta.Tämä sitä mihin joudumme kun myymme kansallisen varrallisuuden yli-suuren valtion virkojen ylläpitämiseen..ikävä kyllä..Puskin Itä-rajalta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No jos kaikki ois yhtä pessimistejä kuin "hävvii" niin taatusti kaikki ois surkiaaa ja asiat huonosti. Onneksi ei näin ole, aina on hommia, jos ne hommat kiinnostaa...paitsi pessimisteille. Pysykää poissa tekevien tieltä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kommentoija HÄVVIII kommentoi täysin asiaa ja artikkelista voit sinäkin sen totuuden lukea. Satama kun menettää tonneja, niin satamaa ei enää kannata ylläpitää ja siksi tuleekin käymään niin, että Oulun satama lakkautetaan ja palvelut siirtyvät Raaheen ja Kemiin. Raahe on jo nyt tonnimäärältään suurempi satama kuin Oulu. Kannattaa joskus oikeasti uskoa totuuteen, eikä haaveisiin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihä ne halua ouluun muuta kuin siistiä peliteollisuutta ja niitä joutavia kännykkäpelejä ei laivalla ulkomaille kuljeteta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kohta Oulussa ei ole kuin huvivenesatama, sillä ei täällä ole mitään kuljetettavaa enää laivoilla, eikä tänne tule mitään laivoilla.
Surkea on Oulun kehitysnäkymä ja työllisyysnäkymä tämä kylä tulee olemaan kuihtuva ja syrjäytyvä eläkeläisten kansoittama kylä pahanen tulevaisuudessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

21.9.
Hakamaantien Shellin edustalla Kempeleessä kolaroitiin – kuljettajat selvisivät säikähdyksellä, autot lunastuskuntoon
21.9.
Hakamaantien Shellillä Kempeleessä kolaroitiin
21.9.
Ei ihmelapsi vaan sinnikäs työhevonen – 50 vuotta täyttävä säveltäjä Tuomas Kantelinen löysi elokuvamusiikin puolisattumalta
21.9.
Maanpaossa asuvan liikemiehen videot rohkaisivat egyptiläisiä harvinaisiin mielenosoituksiin – Poliisi pidätti kymmeniä protestoijia
21.9.
Ranska löi Suomen EM-lentopallon neljännesvälierissä – päävalmentaja Banks: "Nyt päti vahvemman laki, meillä ei ollut vastausta"
21.9.
Kärpät nousi jyrän alta voittoon Jyväskylässä – Karvinen maalasi kahdesti: "Painetaan päivittäin hommia, niin silloin se välillä kääntyy noin"
21.9.
Runssilla: Kerran kuukaudessa Konst o. deli tarjoilee brunssia elävän musiikin kera

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa tienpintojen jäätymisen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Hallitus osti sotalaivoja 1300 miljoonalla!

142 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Nainen aloittaa työsuhteessa ja kohta on taas raskaana

On hieno juttu, että naisella on turvattu toimeentulo. Perheenlisäys on nykyisessä Suomessa on iloinen u... Lue lisää...
Perus 35

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

21.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image