Oulu

Oulun merikylpylän työt voivat alkaa muutaman kuukauden päästä – tavoitteena avata ovet asiakkaille keväällä 2020

Merikylpylä rakennetaan Kiikeliin, Oulun kauppatorin kupeeseen. Havainnekuva.
Oulu 14.12.2018 6:21 | Päivitetty 14.12.2018 7:14
Antti Ervasti

Merikylpylähanke etenee kaupungin päätöselimissä nyt ripeästi.

Kokonaisuuden toteuttaja Töölö Urban on toimittanut kaupungille tarkennetut suunnitelmansa ja aikataulut tontinluovutuksen ehtojen mukaisesti. Yhdyskuntalautakunta käsittelee suunnitelmia ensi tiistaina, ja valtuuston on määrä päättää hankkeesta 14. tammikuuta.

– Jos kaupunginhallitus arvioi, että ehdot täyttyvät, hanke voi lähteä aika nopeasti liikkeelle. Maaliskuussa olisi vuorossa rakennuslupa-aineiston työstö ja vesiluvan kuulutus. Saman tien voitaisiin ryhtyä siirtämään alueelta muuntamoja ja aittoja, Oulun kaupungin yhdyskuntajohtaja Matti Matinheikki sanoo.

Avajaisten sen sijaan suunnitellaan nyt olevan hieman myöhemmin kuin alunperin arvioitiin eli keväällä 2020. Viive johtuu vesityöluvista ja rakennusluvista, joissa menee oma aikansa.

Kylpylän terassialue ja altaat rakennetaan veden päälle kelluviksi. Kevään aikana ryhdytään tekemään tehdasvalmisteisia maa- ja vesirakentamisen komponentteja: näitä ovat meressä kelluvat rakenteet, uima-altaiden moduulit ja talojen moduulit.

Rakennusten perustusten tekeminen aloitetaan heti, kun rakennuslupa on saatu. Varsinainen rakentaminen tehdään kesällä ja syksyllä ennen lumien tuloa. Kelluva terassi- ja alue asennetaan paikoilleen loppusyksyllä ennen jäiden tuloa.

Rakentaminen vaikuttaa venepaikkoihin

Venelaitureita rakennetaan toukokuussa samoin kuin väliaikainen kulkusilta torinrantaan. Veneilykauden toivotaan häiriintyvän mahdollisimman vähän.

– Rakentamisaikana eli ensi kesänä venepaikoista vain toinen puoli on osan ajasta käytössä, ja muutamien viikkojen katkoksia voi tulla, Matinheikki sanoo.

Nyt venepaikkoja on tarjolla 32, ja kylpylän valmistuttua niitä on 33. Kaupunki on luvannut korvata tilapäisesti puuttuvat venepaikat muualta.

Veneilijöille tarkoitettu polttoaineen jakeluasema on tarkoitus poistaa käytöstä ensi keväänä rakentamisen tieltä. Paraikaa neuvotellaan, millaisia uudelleenjärjestelyjä polttoaineen jakelussa tehdään.

Töölö Urbanille investointi on 6,6 miljoonaa euroa. Omaa rahoitusta siitä on 32 prosenttia ja lainaa 68 prosenttia.

Oulun kaupunki osallistuu lisäksi Kiikelin kehittämiseen 1,5 miljoonalla.

Allas Sea Pool

  • Allas Sea Pool Oulu -saunakylpylän suunnitelma sisältää kaksi puuverhoiltua rakennusta, päärakennuksen ja saunarakennuksen. Rakennuksien katot hyödynnetään terasseina.
  • Päärakennus on osin kahdessa kerroksessa. Noin 500 kerrosalaneliötä sisältää kahvila-ravintolan, monitoimitilat, myymälän ja terasseja.

Saunat

Saunarakennus on noin 170 kerrosalaneliötä.

  • Rakennus sisältää saunat, suihkut, wc:t ja pukuhuoneet.
  • Saunoista kaksi on yhteiskäytössä. Kysynnän mukaan kesäisin voidaan järjestää tilapäisiä lisäsaunoja.

Altaat

  • Altaat ja terassialue kelluvat meressä. Kelluva ala on noin 2 300 neliötä.
  • Matkauima-altaan koko on 15 x 25 metriä. Se pidetään läpi vuoden 27-asteisena.
  • Merivesiallas on 10 x 10 metrinen. Se pidetään sulana myös talvella.
  • Lastenallas on 27-asteinen läpi vuoden. Sen koko on 10 x 10 metriä.
  • Paljutyyppisiä altaita rakennetaan mahdolliseti kolme. Niiden vesi on yli 30-asteista.

Taustaa

  • Oulun kaupunki haki viime vuonna tontinluovutuskilpailulla saunayrittäjää Kiikeliin suunnitellulle Löylymaa-hankkeelle.
  • Voittaja oli Töölö Urban. Yrittäjällä on jo Helsingissä Allas Sea Pool -niminen kokonaisuus.
  • Pääsuunnittelijana kylpylähankkeessa on Anssi Lassilan Oopeaa eli Office for Pheripheral Architechture -arkkitehtuuritoimisto.
  • Kiikeliin sijoitetut aitat siirretään keväällä pois rakennustöiden tieltä tilapäisesti.

Tavoiteaikataulu

  1. Joulukuu 2018: Kaupunginhallitus käsittelee asian.
  2. Tammikuu 2019: Valtuuston päätös on tarkoitus saada 14. tammikuuta.
  3. Kevät 2019: maatyöt ja infran rakentaminen.
  4. Kesä 2019: sataman toimintojen järjestäminen rakennustöiden ajaksi, uusi laituri.
  5. Syksy 2019: vesirakentaminen.
  6. Talvi 2020: rakennusten sisä­työt ja muu viimeistely.
  7. Kevät 2020: rakennukset ja altaat avataan vaiheittain, teatterin puoleinen satamalaituri ja siltayhteys torilta rakennetaan.
MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (67)

Merellinen Oulu, ei ole saunallinen Oulu.
Yhdistäkää Ouluun jotain, joka tuo turismia. Kukaan, varsinkaan ulkomaalainen turisti ei matkusta Ouluun saunan ja kylmän/ likaisen uintiveden takia. Talvella tuo on jo valmiiksi fiasko.
Sauna on ollut torilla jo pitkään ja paljonko sitä on käytetty/ monenko tiedossa tuo edes on :)

Päättäjät haloo taas.
Terva, merellisyys, tapahtumat, miljöö, jne ovat ne valttikortit joilla pitäisi alkaa pelaamaan.

Nuo venepaikat ovat lähinnä vitsi. Sata paikkaa lisää vähintään, jotka menisivät heti kuumille kiville.
Ravintolat pois veneiden läheltä, niin kalliit veneet säilyvät ehjinä.

Monissa kaupungeissa komeat torit ja Oulussa pilataan loputkin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onpas ruma. Pilataan torinranta pala palalta, rakennetaan allasta ja hotellia ja muuta sinne kuulumatonta härpäkettä. Tori on tori, toritoimintaa siellä pitäisi kehittää eikä rakentaa tämmöisiä rumiluksia. Eipä ole merimaisemasta kohta tietoakaan. Mistähän ne asiakkaat mahtavat tuonne tulla polskimaan, ympäri vuoden ja joka päivä? Ei kohta huvita mennä kävelylle torin"rantaan" lainkaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Merikylpylä joessa? Vasta Hevossaaren alapuolella voi puhua merestä.

Onko hullumpaa kuultu? Ai niin, Teatterikin on joessa ja yliopisto suolla. Nyt

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ensin pitänee kehua: Hienoa Oulu!

Sitten saanee esittää kritiikkiä?

Kalevan sivulla 8 on tänään 14.12. julkaistu havainnekuva, jossa mittasuhteet ovat aivan pielessä. Vesialue ei ole niin leveä, mitä kuva antaa ymmärtää.

Katsotaanpa kuitenkin ensin tämän nettiartikkelin kuvaa. Googlen kartan mukaan tuon tumman rakennuksen lähimmältä kulmalta (siis noiden kahden aurinkovarjon puoleiselta kulmalta) on teatterin kulmalle noin 100 metriä.

Seuraavaksi arvioimme veden päällä kelluvan terassi- ja allasrakennelman leveyttä. Kalevan sivun 8 mukaan lämmin allas on pituudeltaan 25 metriä. Terassi- ja allasrakennelma näyttäisi olevan tätä leveämpi, sanotaanko vaikka 30 metriä. Näin ollen vesialuetta jäisi 70 metrin kaistale. Suihkulähteet vaativat vielä leveydeltään noin 10 metrin tilan. Eli vasta sitten on laituri ja samanlainen laituri kirjaston puoleisella sivulla. Kuinka paljon siinä jää veneille tilaa? Ei ainakaan niin paljon mitä Kalevan sivun 8 kuva esittää.

Ahdasta tulee purjeveneille, niillähän voi olla pituutta 15 m. Purjevene tai mikään muukaan vene ei myöskään voi olla kiinni noin lähellä laituria, mitä tuossa havainnekuvassa. Veneiden perä on myös kiinnitettävä jotenkin. Onko huomioitu poijujen vievän tilaa, ei se poiju (kuten ei laiturikaan) voi ihan kiinni veneessä olla?

Veneilijät, olkaa nyt tarkkoina näiden venepaikkalupausten kanssa. Yleensä myös asiattomien kulku veneille on estetty portilla, onkohan sellaiset tulossa kun ei tuossa kuvassa ainakaan näy.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kysymys kaapunkin herroloille, kauankos kestää tuon uuden hotellin teko, vai mitä? vastauksia kiitos.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mistä merivesi tulee merivesialtaaseen? Oulujoki laskee vesiään Ämmänväylän ja Pokkisenväylän kautta tälle alueelle jokisuistoa. Hietasaarenkin takana on erittäin vähäsuolaista murtovettä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

No, Stuura Enson jätevedet torin kautta pyöräyttää, niin pysyy auki talvellakin ja saap kunnon marinaadi kylvyt.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tästä ehkä tuleekin valmista, toisin kuin torihotellista, josta ei kertynyt muuta kuin kustannuksia kaupungille.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vastine Nimimerkille KIVRIN !
Koska Oulussa älykkäät, hoksaavat yksilöt ovat työttöminä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

MIKSI ihmeessä Oulussa täytyy pilata kulttuurihistoriallisesti ARVOKAS kauppatorin alue rakentamalla sinne merikylpylä?
Monen oululaisen mielestä esimerkiksi Kuusisaari olisi ollut paljon parempi valinta merikylpylän sijaintipaikaksi.
Tämä EI kuitenkaan ole mitenkään erikoinen möhläys, sillä Oulussa on rakennettu SYVÄSATAMA KUIVALLE MAALLE JA KAUPUNGINTEATTERI MEREEN.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Torillahan ei ole mitään. Eiköhän tämä tuo lisää arvoa torille ja lisää asiakkaita kauppahalliin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moni oululainen on myös sitä mieltä että se Kiikelin ranta on juuri oikea paikka tällaiselle. Siinähän se on Helsingissäkin kauppatorin viressä ja loistava paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Merikylpylä joka sijaitsee joessa? Ihan oikeasti? Onko Oulun kaupungin päättäjien yleissivistys peräisin jostain muropaketin kyljestä koska näitä lapsuksia tulee ovista ja ikkunoista?

Kaupunki markkinoi itseään sloganilla Pohjoisen Skandinavian pääkaupunki vaikka Suomi ei edes kuulu Skandinaviaan.

Kaupunki hakee kulttuurikaupungiksi vaikka Oulu on kaupunki jossa kulttuurin päälle ei koskaan ole ymmärretty mitään. Jos ymmärrettäisiin niin yliopiston ei olisi annettu tuhota hienoja museoitaan. Kulttuuri on mennyt Oulussa koko ajan alaspäin vaikka ei ole "paska kaupunni" tagia korkeammalle koskaan edes noussut.

Kalevala huvipuistoakin on kaupungin myötävaikutuksella puuhattu. Huvipuistoa jolle ei ole mitään tilausta olemassa. Huvipuistot kun rakennetaan yleensä jonkin jo valmiiksi menestyneen idean pohjalle kuten muumit, Disney jne.

Ja nyt sitten merikylpylä joelle paikkaan jossa vesikin on makeaa eikä suolaista...

Ei vaan mene jakeluun tämä toilailu. Hävettää oikein Oulun puolesta tällainen pelleilly. En ihmettelisi jos kaikki nämä ideat olisivat yhdeltä täysin asioista pihalla olevalta sisään lämpiävältä porukalta tai jopa henkilöltä lähtöisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Torinranta on niin ankea, kylmä ja tuulinen paikka ettei siellä tarkene edes turkki päällä. Miten siellä tarkenee uimaan?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Merikylpylää ei oikeastaan tarvita, sillä meriveden korkeus nousee ilmastonlämpenemisen seurauksena mahdollisesti hyvinkin pian niin paljon, että kylmässä ja tuulisessa Oulussa voi uida kaupungin keskustassa Otto Karhin puistossa vaatteet päällä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Päinvastoin. Maan kohoaminen on hidastunut ja merien pinta on alkanut nousemaan nopeammin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mihin tästä saa valittaa? Valituskirjelmä syntyy viikonlopun aikana, vaikka itse asunkin kiimingissä enkä edes veneile muuta kuin joskus ihan vähän soutuveneelläni. Kuitenkin Oulun merellisyys vaarantuu tästä ja rakennus on liian lähellä vettä ja joku hyötyy tästä hankkeesta niin varmasti valitan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (67)

Uutisvirta

13:20
Tie osittain suljettu liikenteeltä Muoniossa
13:17
Alt Arkkitehdeille sataa palkintoja – oululaistoimisto lähtee viemään eteenpäin opiskelijoiden asuntotornia
12:00
OAJ huolissaan: Lisääntyneet yo-uusinnat lisäävät opettajien töitä, vaikka rahoitusta on vähennetty
10:42
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät
10:31
Balettitanssijan ketteryys pelasti nuohooja Teemu Nybergin hengen, kun tikas yllättäen petti räystäskorkeudella – Ammattitanssija vaihtoi yllättävään ammattiin Tilaajille
10:30
Nelostiellä liikenneonnettomuus Oulussa Haarakankaan levähdyspaikan kohdalla – tilanteessa neljä loukkaantunutta, liikenne kulkee paikalla normaalisti
10:28
Yhdysvallat haluaa tehdä Taiwanin kanssa kahdeksan miljardin hävittäjäkaupat – Kiina uhkailee vastatoimilla
19
Oulun Radisson-hotellin työmaalta tehtiin mahdollisesti Pohjois-Suomen vanhimpiin kuuluva laivalöytö – Hahtiperän hylyksi nimetty laiva voi olla jopa 1600-luvulta
17
Yli neljä miljoonaa ihmistä on paennut Venezuelasta – Suomeen on tullut tänä vuonna vasta yhdeksän turvapaikkahakemusta
15
Alaikäisten seksikaupasta syytetyn Jeffrey Epsteinin kuolinsyy selvisi – Lakimiehet haluavat tutkia asiaa edelleen
14
Yhdysvallat antoi takavarikkomääräyksen iranilaistankkerista – Gibraltarin kanta asiaan yhä epäselvä
13
Työuupumus ohjasi Minna Oilingin vaihtamaan alaa sairaanhoitajasta eläinlääkäriksi – "Se pääsi tosi pahaksi, ennen kuin älysin puhaltaa pelin poikki"
12
Maailmalla yritetään horjuttaa oikeusvaltiota – Korkeimman oikeuden uutta presidenttiä Tatu Leppästä viime aikojen ilmiöt mietityttävät
10
Nelostiellä liikenneonnettomuus Oulussa Haarakankaan levähdyspaikan kohdalla – tilanteessa neljä loukkaantunutta, liikenne kulkee paikalla normaalisti

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ei varoituksia.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

17.8.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image