Oulu

Oulun mat­ka­kes­kuk­sen asemakaava sai lainvoiman – valitus hylättiin

Matkakeskus etualalla ja taustalla kolme Rautatienkadun varteen tulevaa asuintornia. KUVA: Arkkitehtuuritoimisto Juha Paldanius Oy
Oulu 10.3.2017 16:00 | Päivitetty 10.3.2017 16:29
Kaleva

Oulun Matkakeskus -asemakaavan valitus on hylätty ja kaavan voimaantulosta on kuulutettu perjantaina.

Pohjois-Suomen hallinto-oikeus hylkäsi 25. tammikuuta 2017 asemakaavasta yksityishenkilön tekemän valituksen. Hän oli valittanut Oulun kaupunginvaltuuston 1. helmikuuta 2016 tekemästä matkakeskuskaavapäätöksestä.

Hallinto-oikeuden mukaan suunnittelualue muodostaa sellaisen riittävän kokonaisuuden, jolle on mahdollista laatia asemakaavanmuutos asemakaavan sisältövaatimusten edellyttämällä tavalla.

Oulun kaupunki on päättänyt uudistaa aseman seudun alueen maankäyttöä erillisillä asemakaavanmuutoksilla. Hallinto-oikeus kommentoi, että Oulun valtuuston ei ole kaava-alueen rajauksesta päättäessään käyttänyt harkintavaltaansa muuhun tarkoitukseen kuin mihin se on lain mukaan ollut käytettävissä, eikä kaavanmuutos ole lainvastainen sillä valituksessa esitetyllä perusteella, ettei kaavanmuutosalueeseen ole sisällytetty radan itäpuolella sijaitsevaa niin sanottua asemakeskuksen aluetta.

Kaavaselostuksesta käy ilmi, että valituksenalaista kaavanmuutosta valmisteltaessa on kuitenkin kiinnitetty huomiota myös siihen, ettei mahdollisuuksia radan itäpuolen kehittämiseen suljeta tarpeettomasti pois.

Kaavaratkaisu täyttää hallinto-oikeuden mukaan junaliikenteen melu- ja tärinähaittojen osalta  asemakaavan sisältövaatimukset terveellisestä ja viihtyisästä elinympäristöstä.

Kaavanmuutoksen mahdollistama kaksitoistakerroksinen uudisrakentaminen poikkeaa kerroskorkeudeltaan Rautatienkadun varren, Hallituskadun ja Rautatienkadun yhtymäkohdan ja pääosin myös muusta keskustan rakennuskannasta.

Toisaalta kaavanmuutoksessa osoitettu enimmäiskerroskorkeus vastaa radan länsipuolella Rautatienkadun varressa sijaitsevaan Resiina-kortteliin jo toteutuneen rakentamisen kerroskorkeutta ja luo jatkoa radan varren korkealle rakentamiselle.

Kaavaratkaisua ei ole hallinto-oikeuden mielestä pidettävä lainvastaisena sillä valituksessa esitetyllä perusteella, että kaava-alueelle osoitettu uudisrakentaminen ei volyymiltaan ylimitoitettuna sopeutuisi ympäristöönsä.

Valittaja ei ole esittänyt sellaista liikennejärjestelyihin liittyvää seikkaa, jonka perusteella asemakaavan voitaisiin katsoa olevan myöskään liikenteen järjestämisen osalta lainvastainen, hallinto-oikeus perusteli ratkaisuaan.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (110)

Saa nähdä millä varoilla tuo toteutetaan, kun tulee maakuntauudistus voimaan ja jos sote-malli toteutuu, niin mistä tuohon rakentamiseen varat otetaan. Tuskin verotusta nostamalla, jostain täytyy säästää ja leikata..mutt mistä. Ouluhan on jo valittanut tuosta soteuudistuksesta, koska se tulee kalliiksi ja silloin pitäis rakennushankkeitakin miettiä tosi tarkkaa, ett mistä rahat otetaan rakentamisiin. Oulu on taloutensa puolesta jo pitkälti miinuksen puolella ja velkaantuminen jatkuu entisestään. Olis ollut viisasta rakentaa silloin, kun Oulussa oli isoja yrityksiä ja rahaa oli enemmän haaskata asti. Nyt tässä taloustilanteessa pitäis jo järjen kanssa miettiä Oulussakin, ett mihin verovaroja pistetään. Mutt jos rakentamisen takia pistetään väkeä pellolle ja kouluja lakkautetaan ja hoivakoteja lopetetaan, niin ei oikein vaikuta hyvältä mistään suunnasta katsottuna. No, Ouluhan on kivisydäminen kaupunki, ei piittaa ihmisistä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

korkeita ja ulospäin hienoja taloja. Sisällä sitten ei muuta kuin vuokra-asujien täyttämiä 20m2 yksiöitä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Valittajat tulee tervata ja kieritellä höyhenissä.
Oulun keskusta-aluetta pitää kehittää ja rakentaa lisää korkeita taloja.
Näin toimien alue alkaa olemaan oikean kaupunkikeskustan näköinen ja oloinen paikka.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Sanoa oliko valitus aiheellinen vai aiheeton, mutta aikamoista jos yhden yksityishenkilön valitus lykkää näin suurta hanketta 1,5vuotta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kymmenien miljoonien lasku turhasta valituksesta, niin asiat eivät turhaan hidastuisi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Samaa mieltä, vaikka vieläkin saisi olla 5-10 kerrosta vähintään lisää näihin 12 kerroksisiin korkeutta pitää saada! Tila väljenee ja näköalat joka suuntaan paranee ei pelkästään lähellä olevat naapurin huoneet!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tervatynnyrien suunnitelmaa pitäisi soveltaa radan länsipuolellekin. Aika järjen köyhää olisi rakentaa vilkkaammalle länsipuolelle tuollainen marketti ja hiljaisemmalle itäpuolelle tulisi täysin erilainen ja arkkitektoonisesti hienompi tervatynnyrit. Muutenkin, miksi radan eri puolet on erilaisia, eikö tästä aseman seudusta saada yhtenäistä kokonaisuutta aikaiseksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mahtavaa upeeta jos ja kun toteutuu. Se on parasta mm. Hallituskadun yrityksille ja muutenki keskustan ulkopuoliselle yritystoiminnalle. Nythän kaikki hypetys kohdistetaan tuohon valkeaa mustaan pisteeseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ei rakenneta alapäin? Kyllä maan allakin tilaa riittää n. 10 kerroksen verran. Lämmityskulutkin pienenisivät.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minkähän takia Oulussa on nyt ruvettu panostamaan tuollaiseen rakentamiseen, kun Oulu ei ole enää mikään kasvukeskus. Mistä nyt löytyy rahaa moiseen touhuun, ensin pykättiin Kivisydän ja nyt tuo matkakeskus, miksei rakennettu jo silloin, kun Oulussa oli enempi isompia yrityksiä ja isommat yhteisöverotulot. Keskusta on täynnä tyhjiä liikerakennuksia, ei oikein vaikuta miltään kasvukeskukselta, pikemmin autioituvalta tuppukylältä. Ihan sama mitä rakentavat, kunhan eivät verovaroja niihin haaskaa. Kunpa rakentaisivat edes hoivakoteja lisää, niillä tulee olemaan tulevaisuudessa enempi tarvetta, kuin jollain matkakeskuksella. Mua ei liikuta tuo matkakeskuksen tuleminen, en mä matkusta mihinkään, köyhällä ei ole varaa reissata. Ehkä,noitten rakentamiseen tarvittavan rahan takia, Oulussa on ajettu alas terveydenhoitoa, kouluja lopetettu, hoivakoteja vähennetty....juu, kyllä vaikuttaa ett Oulu on kasvukeskus. En tiedä missä kuplassa Oulun päättäjät elää, kun kuvittelevat Oulun nousevan siitä suosta, mihin se on jo uponnut kaulaa myöten. Luulevat rahaa tulevan jostain kaupungin kassaan, odottavat ihmettä tapahtuvaksi. Oulu on menetetty tapaus, ei muutaman pikkufirman tulo nosta Oulua uuteen nousuun. Oulu on just sitä mitä Kauko Röyhkä ja kirjoitus siellä yhden talon seinässä sanoo eli ____ kaupunni, that's it. Kas, kun eivät pykää jotain pilvenpiirtäjää keskelle kaupunkia, riittäis raksafirmoille muutamiksi vuosiks töitä. Rahan saisivat tuohon lopettamalla Oulusta kokonaan julkisen terveydenhuollon, pistämällä kaupungin työntekijöitä pois, sulkemalla loputkin vanhusten hoivakodit jne.,johan riittäis rahaa hienoihin rakennuksiin. Mua ei kiinnosta edes äänestää, kun sillä ei ole mitään merkitystä mihinkään. Ei ne valitut aja muuta kuin omaa etuaan. Oulussa ei edes ole vara tehdä omaishoitajille laissa määriteltyjä terveystarkastuksia, se kun tulee kaupungille kalliiksi. Eikä muutenkaan hoideta asioita niin kuin pitäis, hällä väliä meininkiä on ollut, joten ei kiinnosta enää pätkän vertaa vaikka pykäisivät Taj Mahalin temppelin keskelle kaupunkia. Vieköön tuhkatkin uunin pesästä, mitä köyhä kuntalainen rahalla tekee, tuhlaa sen kuitenkin. Huomaa, ett on ollut kaupunginjohtajana entinen raksafirmojen johtaja, muulla ei ole ollut väliä kuin kivisydämen rakentamisella ja tuon matkakeskuksen tekemisellä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eikö se juuri kerro positiivista kaupungin näkymistä, kun rakennusliike on halukas käynnistämään tuollaisen monen kymmenen miljoonan euron hankkeen täällä? Ja jos asunnotkin menevät kaupaksi niin on täällä sentään jokunen veronmaksaja vielä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Äläpä höpötä! Oulussa on nykyisin enemmän IT-alalla työskenteleviä kuin koskaan Nokian aikana, eli Oulu on yhä kasvavissa määrin kasvukeskus... Samalla kasvaa luonnollisesti muut alat, toki jäljessä ja hitaammin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niinpä, eipä ne IT-alan yritykset riitä nostamaan Oulua ja kyseisen alan työpaikat ovat yhtä vakaita kuin työpaikat Nokiallakin olivat..awink, awink. Mun käsittääkseni muilla aloilla ei ole kasvua, pikemmin on vähennetty väkeä. Teollisuus Oulussa on vähenemään päin, matkailualakaan ei vedä,Oulu on läpikulkupaikka. Nuoretkin lähtevät opiskelemaan muualle,koska koulutuspaikkoja on vähennetty ja töitäkään ei ole. Mä en näe Oulua minään kasvukeskuksena, tuskin olen ainoa joka on samaa mieltä. Kun katsoo kaupungin keskustaa, niin näyttääkö se siltä, ett toiminta on kasvavaan päin...ei näytä. Paljon liiketiloja tyhjillään. Miks niihin ei ole tulijoita, jos kerran tää on kasvava kaupunki. Miks Stockmann lähti, sen takia, kun ei tuottanut voittoa, ei ollut tarpeeks ostavia asiakkaita. Veikkaanpa, ettei niitä uusia asuntoja saada ihan heti myytyä, hinnat on korkeita. Oulussa rakennetaan uusia asuntoja joka puolelle muutenkin paljon tällä hetkellä, miten niille kaikille löytyy ostajia. Kellä niitä on vara ostaa, kun täälläkin on paljon työttömyyttä ja lisää tulee, kun kaupunki vähentää työntekijöitään tänä vuonna. Tuskin IT-alallakaan niin paljoa on työntekijöitä, ett heillä nuo uudet asunnot täytetään. Kerroppa muuten mitkä muut alat Oulussa on kasvamaan päin, olis kiva tietää, kun itsellä ei tule mieleen mikä ala vetäis työväkeä Ouluun ja lisäis kasvua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paikallaan seisomallako se kehitys sitten lähtee käyntiin? Entä valittamalla? Näitä ikuisia jarrumiehiä Oulussa riittää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (110)

Uutisvirta

89
Oulun poliisilaitoksen sisäilmaongelmat jatkuvat, osa väestä välttelee Hiukkavaaran tiloja – Työsuojeluvaltuutettu: "Kyllä siellä aika tyhjää on"
29
Iran: Diplomatian tie on suljettu Yhdysvaltain pakotteiden takia
27
Matkanjärjestäjä TUI Finland lopettaa punaisen lihan tarjoamisen yhtiön omilla lennoilla
24
Ennätysmäärä Ferrareja saapuu Nallikariin – roomalainen Ferrari Club Passione Rossa vierailee Oulussa
23
Oulun kaupunginhallitus myönsi Torihotellille jatkoajan tiukoilla ehdoilla – kaupungille 800 000 euron vakuus
23
Biologi kouluttautuu nyt 12 viikossa koodariksi, kun oman alan töitä ei löytynyt – pikakoulutuksista toivotaan apua ohjelmistoalalle
18
Qstockin kahden päivän liput myyty loppuun kuukausi ennen festivaalia – tältä kesältä odotetaan uutta kävijäennätystä

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

25.6.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image