Oulu

Oulun kokoomuksen val­tuus­to­ryh­män johtoon Janne Heikkinen - väistyvä Minna Åman-Toivio keskittyy yrityksensä kas­vat­ta­mi­seen

Oulun valtuuston kokoomusryhmän johtoon on valittu 27-vuotias Janne Heikkinen. KUVA: Matti Räty
Oulu 29.1.2018 20:11
Kaleva

Oulun kokoomuksen valtuustoryhmä järjestäytyi maanantaina ja teki henkilövaihdoksia.

Valtuustoryhmän puheenjohtajaksi valittiin Janne Heikkinen ja varapuheenjohtajaksi Jarmo Husso.

Tämä tarkoittaa, että kokoomusryhmää luotsannut yrittäjä Minna Åman-Toivio luopuu puheenjohtajan nuijasta.

Hän perustelee luopumista sillä, että uudet ihmiset saavat vetovastuusta ja Åman-Toiviolle itselleen jää enemmän aikaa yrityksensä MedKit Finland Oy:n kasvun vauhdittamiseen.

Hän jatkaa edelleen kaupunginhallituksen ja valtuuston jäsenenä.

– Oulun kokoisessa kaupungissa toiseksi suurimman valtuustoryhmän puheenjohtajuus on aikaa vievä mutta arvostettu luottamustoimi, johon sisältyy oman ryhmän johtaminen sekä tiiviit neuvottelut muiden ryhmänjohtajien kanssa asiakohtaisesti. Olen saanut olla tehtävässä useamman kerran vuosien saatossa, Åman-Toivio sanoo tiedotteessa.

Uusi puheenjohtaja Janne Heikkinen, 27, sanoo kokoomuksen jatkavan työtä  taloudellisesti vastuullisemman ja elinvoimaisemman Oulun puolesta.

– Talouden hoitaminen ei ole itseisarvo, ja kovalla taloudenpidolla vahvistetaan myös pehmeät palvelut kaupunkilaisille. Kokoomuksen valtuustoryhmä ottaa vahvasti huomioon liikunnan, ympäristön ja kulttuuriasiat. Tavoitteena nuorten kaupunki, joka on liikkuvampi ja kaupunkimaisempi, Heikkinen linjaa.

MAINOS

Kommentoi

kaikki yli 50 joutaa ulos oulun kaupungista?? kun haluavat nuorempaa väkeä tänne... ok mä meen pois..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielensäpahoittajat lukevat tahallaan väärin jotta saavat tekosyyn olla äänessä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

23.1.
Ruotsin sprinttitykin takareidessä repeämä – MM-kisat jäävät todennäköisesti väliin
23.1.
Norjan poliisi: Viimeisen lumivyöryn suomalaisuhrin etsinnät lopetetaan – "Valitettavasti on odotettava nyt kevättä"
23.1.
Oppositiojohtaja julistautui Venezuelan presidentiksi – Trump tunnusti uuden johtajan vain minuuteissa
23.1.
Kapinaryhmä ehdottaa brexitin siirtämistä vuoden loppuun – May tiukkana: "Ei ratkaise mitään"
23.1.
Pieni vauva jäi pakkasella autoon Iskon Nesteellä – äiti oli tankkaamassa ovien napsahtaessa lukkoon, palokunta ja hinauspalvelu hätiin
23.1.
Hailuodon jäätie työn alla, avaamiseen vaadittavasta jään paksuudesta puuttuu vielä kymmenisen senttiä
23.1.
Meiju Suvas kasvoi Frederikin taustalaulajasta lavatähdeksi – "Minun tekisi mieli sanoa, että opin Frederikiltä, mitä ei pidä tehdä"

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Pakkasvaroitus: Maan itä- ja pohjoisosassa lukuun ottamatta Pohjois-Lappia esiintyy lähivuorokauden aikana kireää pakkasta.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Eläkeläiset töissä

Eli rahan perässä olet elämäsi juossut. Oletko osannut nauttia elämästä, Oikeasti? Minä kunnioitan ihmisiä jotka jäävät... Lue lisää...
Raukka

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

24.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image