Oulu

Oulun kaupunki varoittaa ruuhkista: "Varaudu aamu- ja il­ta­päi­vä­ruuh­kiin Linnanmaalla jouk­ko­lii­ken­ne­kais­to­jen rakentamisen aikana"

Yliopiston kampus laajenee vuonna 2020 merkittävästi, kun Oulun ammattikorkeakoulu siirtää toimintonsa Linnanmaalle. KUVA: Jussi Korhonen
Oulu 2.12.2019 10:23
Heikki Uusitalo

Oulun Alakyläntien joukkoliikennekaistojen rakentaminen aiheuttaa ruuhkia aamun ja iltapäivän työssäkäyntiaikaan Yliopistokadun ja Alakyläntien risteyksissä. Asiasta tiedottaa Oulun kaupungin yhdyskunta- ja ympäristöpalvelut.

Liikenteen sujuvuuden kannalta on suositeltavaa käyttää vaihtoehtoisia reittejä tai pyrkiä liikkumaan pahimpien ruuhka-aikojen ulkopuolella. Liikenteellinen haitta jatkuu kevääseen 2020 saakka. 

Yliopiston kampus laajenee vuonna 2020 merkittävästi, kun Oulun ammattikorkeakoulu siirtää toimintonsa Linnanmaalle. Liikenteen osalta tämä tarkoittaa muun muassa Oulun joukkoliikenteen vuoromäärän kaksinkertaistamista keskustan ja Linnanmaan välillä.

Kaksikaistaisen Alakyläntien välityskyky on riittämätön lisääntyvälle joukkoliikenteelle. Katua parannetaan rakentamalla joukkoliikennekaistat. Kadun varrelta uusitaan lisäksi katuvalaistusta ja liikennevalot.

Katutyöt valmistuvat elokuussa 2020.

MAINOS

Kommentoi

Ruuhkahan on suhteellinen käsite. Huvittaa kun jotkut aina jaksaa muistuttaa, että "Oulussa ei ole ruuhkia". Onpas. Jossain on toki suurempia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Siellä mitään ruuhkaa ole. Pahimpaan aikaan tänään joutui odottamaan Linnanaalta Alakyläntielle tullessa n. 2-3 min. Ihme narisijoita.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Alakyläntien ja Linnanmaantien risteyksissä ainakin. Yliopistokatu liittyy Linnanmaantiehen. Voi varmaan olla ruuhkaa sitten Yliopistokadullakin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei voi kuin toivoa parasta, kun saadaan tänne Linnanmaalle liikenteeseen ammattikorkeakoululaiset ja heidän opetus- ym. henkilöstönsä sekä poliisin ja pelastuslaitoksen hälytysajoneuvot, että sovitaan kaikki sekkaan. Vieläkö tohtii ruuhka-aikana lähteä rattiin...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Noin 10-15 vuoden päästä on tilaa kun yliopistolle rakennetaan uudet tilat aivan muualle. Vanhan remontointi on kalliimpaa kuin uuden teko.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

AMK olis voinu pysytellä entisellä sijainnillaan ja tuon sisäilmaongelmaisen yliopiston pohjoispäädyn vetää matalaksi ja rakentaa tilalle yliopistoa varten tiloja missä oleskelu ei ole terveydelle haitallista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaukovainion kampuksella laajat sisäilmaongelmat. Linnanmaalla saneeratut terveet tilat amkkilaisille ja uuttakin on rakennettu yo:n väelle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi joukkoliikennekaistat? Kaistojen tuplaamisella myös normaaliliikenteenkäyttöön saisi liikenteen sujumaan paremmin. Onkohan mietitty loppuun saakka. Jono on normaalisti ongelma joka ei helpota jos bussit ajaa vapaasti ja muu liikenne jonottaa kuten ennen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tarkoittaisi käytännössä sitä, että ihan kaikki Linnanmaalta ja teknologiakylästä etelään lähtevä liikenne kulkisi motarin kautta... Onkohan tämä juttu ihan loppuun asti mietitty?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Aivan turhaa investointia ja kauas keskittämistä, Kaukovainiolla olisi tilaa riittänyt kampukselle ja asunnoille ja olisi ollut keskusta kävelymatkan päässä . Miksi ei ajatella näissä asioissa hiilijalanjälkeä, kaupungin päättäjät varsinkaan ???
Huonosti on muutenkin hommat hoidettu Oulussa liikennejärjestelyiden osalta !

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Tikkariukot" ainakin ruuhka-aikoina näihin risteyksiin, ei toimi valo-ohjaukset ei sitten pätkän vertaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

105
Antti Rinne nousemassa hallitustunnustelijaksi – "Ensin on epäluottamusta pääministeri-Rinnettä kohtaan, mutta ei hallitustunnistelija-Rinnettä kohtaan, onhan tämä erikoista"
70
Iin kunta voitti ison eurooppalaisen kilpailun ilmastohankkeellaan – "Koska Ii pystyy tähän, siihen pystyy koko Eurooppa", sanoi Micropoliksen Leena Vuotovesi
61
Teollisuusliitto aloittaa laajat lakot – Pohjois-Suomessa lakkoillaan muun muassa Nokialla, SSAB:lla ja isoilla kaivoksilla
25
Keskustan sisäinen WhatsApp-ryhmä suljettiin vuotojen takia jo lauantaina – Ryhmäjohtaja Kurvinen: "Tällainen toiminta vie luottamusta, pidän sitä suorastaan törkeänä"
21
HS: Teollisuutta uhkaavien lakkojen vuoksi Fermionin lääketehtaalla Oulussa aloitettu alasajo – muun muassa syöpälääkkeen valmistus keskeytyy
20
Lännen Median kysely: Sanna Marin sdp:n puoluevaltuutettujen kärkiehdokas pääministeriksi – joka kolmas valtuutettu ei osaa tai halua nimetä suosikkiaan
14
Pääministerin valinta etenee: Sdp:n puoluehallitus kokoontuu ja valitsee hallitustunnustelijan – Miten ja milloin Suomi saa uuden pääministerin?

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Venäjän uhkaa ei ymmärretä!

328 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Puolison puute voi tappaa miehen!

Eihän se uutinen noin ollut. Yksinäisyyteen mies ottaa viinaa ja sairastuu haimatulehdukseen ja sitten poks. Lue huomise... Lue lisää...
no,

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

5.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image