Oulu

Oulun kaupunki tarjoaa hie­koi­tus­hiek­kaa kau­pun­ki­lai­sil­le – tavoitteena estää liukastumisia ja niistä aiheutuvia louk­kaan­tu­mi­sia

Myös Toppilan K-Supermarketin parkkipaikalta voi noutaa tavallista hiekoitussoraa ilmaiseksi. KUVA: Pekka Peura
Oulu 14.1.2020 11:26 | Päivitetty 14.1.2020 11:54
Jarkko Harjumaa

Oulun kaupunki tarjoaa hiekoitushiekkaa kaupunkilaisille. Hiekkaa on mahdollista hakea kotitalouksien käyttöön tästä päivästä lähtien. Hiekanjakopiste sijaitsee kaupunginvarikon pysäköintialueella osoitteessa Lipporannantie 2.

Hiekanjakopisteellä on itsepalvelu. Hiekkaa voi käydä hakemassa pieniä eriä ilmaiseksi esimerkiksi lapiolla ämpäriin. Suurten erien hakeminen ammattikäyttöön on kielletty. Hiekan jaolla pyritään estämään liukastumisia ja niistä aiheutuvia loukkaantumisia.

– Keliolosuhteet ovat olleet tänä talvena useina päivinä haastavat. Hiekan saatavuudessa voi myös välillä olla alueellisia ongelmia. Siksi haluamme tarjota kaupunkilaisille kokeiluna tämän mahdollisuuden, Oulun Infran johtaja Pasi Heikkilä kertoo.

Hiekoituspiste on auki toistaiseksi.

– Seuraamme kokeilun toimivuutta ja pohdimme jatkoa sen mukaan, Heikkilä sanoo.

Oulun alueen kunnista Kempele ja Liminka ovat jakaneet hiekoitushiekkaa kuluvana talvena. Myös Toppilan K-Supermarketin pihalta on saanut hakea tavallista hiekoitusmursketta ilmaiseksi.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (33)

Idea on hyvä, mutta nyt märän kelin jälkee kasa jäätyä pamahtaa kiveksi. Hakku mukaan, jos meinaat saada ämpärin täyteen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Muhoksen kunta ilmoitti että voi hakea hiekkaa kunnan kasasta teollisuusalueelta, mutta se olikin mustaa multaa joka liejuuntu pihalla ja kantautu kengissä sisälle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuokaa kasa sitä ilmaista hiekkaa minunkin pihaan, en jaksa nyt lähteä varta vasten hakemaan, hohhoijaa....zzzzzzzz.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupungin korkein virka- jaluottamusmiesjohto jakamaan sepeliä kasoille eri puolille tervakaupunkia. Samalla korostuu vuorovaikutus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ilmaista hiekkaa myös Yli-Iihin, Haukiputaalle, Kiiminkiin, Ylikiiminkiin, Oulunsaloon eikö nekin ole Oulua????

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

? Asukkaat on hyvät ja hakee itse, niin joutuu kaikki tekeen. Käsittämätöntä kuin kiittämättömiä jotku on, vielä kun ilmaiseksi saa. Oletetaanko kohta, että hiekat vielä levitelläänki asukkaiden puolesta?

Ja asuinalueen on asukkaat oma valinta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pakkohan se oli meitä oululaisiakin jotennii rauhotellako naapurikuntiemme hyvän ja käytännönläheisen, kuntalaisilleen tarjotun hiekoitusavun hoksauttamana edes yrittää tehä jottain vastaavaa!

Mittasuhteet vain näillä Suur-Oulun teknisen viraston toimilla heittävät tosi pahasti, ovat nimittäin alueellemme kovin alimitoitetut, tutusti suorastaan ' för mitättömät'!

Olivatko nämä Oulun hiekkaämpärileikit tarkoitetut vain Toppilan lähialueensa pihojen, pihateiden hiekotuksiin vai mihin, kun kaupunginhan kuuluu huolehtia ainakin näiden keskusta-alueiden läheisistä teistä ja kiinteistöjen itse katujensa jalkakäytävistä jne.......

Siis Kempeleessähän kunta lupasi ottaa kunnantalon alueelta jäänyttä ylimääräistä hiekkaa kuntalaistensa vammojen ennalta ehkäisyyn, niin mitenkäs meillä Oulussa? Oliko kaupungin imago kohotus talkoisiin riittävä yritys tulla vaikka hakemaan autolla ämpärillä Toppilasta hiekkaa Jolokselle tai Vuoton teille?
Ei kyllä ympäristö kiitä tästä jonninjoutavaa hiekkarallista ilman minkäänmoisia liukkaudenesto vaikutuksia! Aivan luokatonta hurskastelua ja oman kissanhännän nostoa Tekpalta: Kyllä meilläkin touhuun tartukaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ikävää, sangen kestämätöntä että jakopaikka ei ole juuri Sinun ikkunasi alla. Miten kestät tämän?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei ole kaupungin herroja kiinnostanut jakaa kaupunkilaisilleen hiekoitushiekkaa, mitäpä sitä onhan kaupungintalon portaat lämmitetyt!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos tästä kaikesta kuuluu Säävälät Oy:lle ja Juho Säävälälle. He aloittivat hiekan jakamisen Martinniemen K-Marketilla jo joulukuussa. Ja hienosti ovat seuranneet muut tätä jaloa esimerkkiä!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Entä kaupungin muut lähialueet ylikiiminki kiiminki haukipudas jääli täälläki tarvitaan hiekkaa tasa arvon nimissä myös tännekki

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (33)

Uutisvirta

10:24
Jalkansa loukannut joutsen huolettaa oululaisia – lintu kököttänyt Raatissa jään päällä pakkasessa
10:14
Koronaviruksen kuolonuhrien määrä nousi yli kahdeksaankymmeneen – Aasian pörssit ja matkailuosakkeet laskivat
9:36
Aurinko innosti Nallikarin edustalla ja muuallakin jäällä - lukijat kuvasivat valoisten pakkaspäivien touhuja
9:15
Ylen MOT-ohjelma: Veikkaus jätti kilpailuttamatta kymmenien miljoonien sopimuksen – lakitoimiston arvio sopimusmuutoksen laittomuudesta ohitettiin
9:09
NBA-koripallotähti Kobe Bryantin ja hänen tyttärensä kuolemaa on surtu ympäri maailman – tämä helikopteriturmasta tiedetään
9:00
Auton lämmitysjohdosta lähtenyt palo tuhosi henkilöauton ja uhkasi sytyttää katoksen Muhoksella
8:24
Suunniteltu tehtaan laajennus vetää jo yrityksiä Kemiin – "Kaupungille tulevien erilaisten kyselyiden määrä on moninkertaistunut" Tilaajille
48
Metsäteollisuuden laaja kolmeviikkoinen lakko alkoi – alan tuotanto pysähtyy lähes kokonaan Suomessa
40
Lakko pysäyttää työt mekaanisessa metsäteollisuudessa, pelkästään Pyhännällä lakon piirissä on noin 140 työntekijää
9
Metsäteollisuus vastaa lakkoon kolmen päivän työsululla, sovintoa haetaan valtakunnansovittelijan toimistolla
8
Metsänomistajille on suunnitteilla ensimmäinen valtiontuki täysin ja ainoastaan ilmastolähtökohdista – kompensaatioiden taustalla hiilinielujen vahvistaminen
8
Pysähtyvätkö paperitehtaat ja seisahtuvatko sellutehtaat? Metsäteollisuuden sovittelusta ei ole tihkunut tietoja, lakko uhkaa alkaa keskiyöllä
6
Talvinen sää palaa Ouluun: Tällä viikolla taivaalta tulee lunta useampana päivänä, lämpötila pysyy pakkasen puolella
3
Keihäsmatkat-sarja on humalainen pätkä suomalaista matkailuhistoriaa – ensin ollaan kivassa kännissä ja sitten iskee krapula

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono maan keski- ja itäosassa, Uudenmaan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen ja Kainuun maakunnissa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Kuusamon, Taivalkosken ja Pudasjärven kuntia sekä Enontekiön kunnassa jäätävän tihkusateen ja lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Keskusta korottamassa lapsilisiä!

218 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Paras asumismuoto?

Minulla on omakotitalossani jopa kaksi vessaa. Voin ihan huvikseni käydä kummassa vaan sen mukaan miten huvittaa. En ymm... Lue lisää...
Äly hoi

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image