Oulu

Oulun kaupunki: Kouluilla valmius antaa kes­kus­te­lua­pua ja kyky puhua somen vaaroista

Lasten houkuttelu seksiin on kasvava ilmiö, kertovat oululaisnuoret. Koulupoliisi on huolestunut myös alastonkuvien lähettämisestä.
Oulu 5.12.2018 13:19
Susanna Kemppainen

Oulun kaupunki on reagoinut Oulussa paljastuneisiin, sosiaalisen median käyttöön liittyviin rikosepäilyihin.

Va. sivistys- ja kulttuurijohtaja Pekka Fredriksson kertoo, että keskiviikkoaamuna pidetyssä palaverissa kouluille päätettiin lähettää Oulun kaupunginjohtajan Päivi Laajalan  blogissaan julkaisema sanoma ja valmiuspäällikkö Jari Haapalaisen terveiset.

Laajala kirjoitti blogissaan muun muassa siitä, että kaupunki antaa tukea kouluissa, sosiaali- ja terveyspalveluissa ja nuorten palveluissa, minkä lisäksi terveydenhoitopalvelut kouluissa ovat myös käytettävissä.

Lintulammen koulun rehtori, valmiuspäällikkö Jari Haapalainen puolestaan korostaa omissa sivistys- ja kulttuuripuolen esimiehille suunnatuissa terveisissään sitä, että some-käyttäytymistä opetetaan opintosunnitelman mukaisesti kouluissa. Se on osa monilukutaitoa, joka oppilaiden täytyy hallita ja jota myös arvioidaan lukuvuoden aikana.

– Arkeemme kuuluu opettaa lukemaan ja ymmärtämään väärää informaatiota. Nyt tarkkaavaisuutta on syytä korostaan entisestään. Jos on vähänkään epäilyjä väärästä toiminnasta, siitä pitää kertoa aikuisille, Haapalainen kuvailee.

Hänen mukaansa aihepiiristä tullaan keskustelemaan kouluissa ensi maanantaina, sillä valtaosa oululaiskouluista lomailee tulevana perjantaina.

Pekka Fredriksson arvelee, että kouluille voi tulla vanhemmilta puheluita ja avunpyyntöjä aihepiiriin liittyen.

– Tämä tapaus on sen verran järkyttävä, että kouluille tulee varmasti yhteydenottoja. Meillä on valmius antaa keskusteluapua ja kyky puhua somen vaaroista.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Mahtavaa, nyt vasta aletaan vähitellen keskustelemaan, kyllä on hidasjärkinen tämä suomen kansa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei syyllinen ole Oulun kaupunki, eikä sen lähikunnat.
Kouluissa annettava tietoisku on tehokas informaatio.
Mutta kuten Hänninen sanoi,syyllinen on Suomen maahanmuutto politiikka.
Miehet sen vain uskaltaa sanoa kuten Niinistö ja Hänninen.
Kyllä tälläinen asia täytyy pystyä puhumaan julkisesti, ilman leimaamista.
Tälläiset henkilöt jotka Suomessa tekevät rikoksia on voitava poistaa maasta. oli heille myönnetty kansalaisuus tai ei.
Kun rikos kohdistuu vielä lapsiin ja nuoriin,sen on oltava raskauttava tekijä.
On luonnotonta puhua,että netti ja sen tuomat yhteydet ovat syypäitä.
Näin ei tietenkään ole, mutta kun on kyseessä Vihervasurit niin heille se kyllä kelpaa selitykseksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

On se vaan käsittämätöntä, että Oulun koulutoimella ei mene jakeluun että ei somen vaaroista tarvitse varoitella - ei some raiskaa ketään.
Sen sijaan ulkomaalaistaustaisista miehistä pitäisi varoittaa, kuten mm. Oulun Poliisi jo tekikin!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos Oulun poliisille.

Olen sanaton järkytyksestä tapahtuneiden kaameuksien jäljiltä. Shokissa vielä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Näiden tekojen hirvittävyyttä ei voi millään tavalla käsittää. Siksi asiaan on puututtava ja keinoja etsittävä, ettei tällaista tapahtuisi uudelleen. Vaikka maahanmuuttopolitiikkaa ja kotouttamista tulee varmaan tarkistaa, niin korjaamista löytynee lähempääkin. Epäilen, ovatko vanhemmat ja koulu opettaneet riittävästi lapsia internetin käyttöön ja varoittaneet netin vaaroista. Pitäisi joskus siirtää katse omasta kännykästään lapsiin ja valvoa heidän toimiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä on yhtälailla myöskin kotien ongelma. Eivät teini-ikäiset tykkää, että heitä valvotaan jaseuraukset näkyvät. Kyllä oululaisilla pitäisi olla valmiudet tämän asian hoitamiseen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Teini- ikäiset ovat kautta aikojen liikkuneet kaupungilla yms. ja se kuuluu nuoruteen. Tosiasia on etteivät vanhemmat voi jokaista liikettä seurata. Kasvattaa, huolehtia ja opastaa kyllä. Kyllä yhteiskunnan on pidettävä huoli, että lapsilla ja nuorilla on turvallista liikkua synnyinmaassaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Some ei ole vaarallinen vaan ne tietyt rikolliset jotka sinne ovat pesiytyneet.
Ei tarvitse muuttaa ihmisten käyttäytymistä vaan rikollisten käyttäytyminen täytyy muuttaa ja poistaa heidät yhteiskunnasta joko karkoittamalla tai vankeudella.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

140
Puheenaihe: Torjuuko Ruotsi koronaa viisaammin kuin Suomi? "Tämä on sellainen kysymys, johon en voi vastata kyllä tai ei"
57
Omistajaohjausministeri Tuppurainen patistaa kohtuuteen johdon palkkioissa kriisissä: "On oikein, että myös johto osallistuu taakanjakoon"
42
Suomen syntyvyys lähti alkuvuoden 2020 aikana nousuun vuosikymmenen mittaisen laskun jälkeen – "Jatkosta ei voi tietää", Väestöliiton johtaja huomauttaa
37
Koronakauden uudet tuulet apteekeissa: Nyt lääkkeet voi Oulun seudulla tilata autoon tai kotiin, lääkkeitä kuskataan jopa jalan – jotkut ovat yrittäneet ostaa koronalääkettä
35
Ensimmäinen koronakuolema Pohjois-Pohjanmaalla, Suomessa kuolleita yhteensä yhdeksän – OYSin 15 työntekijää ja kolme ensihoitajaa altistunut koronalle
30
Poliisi käännytti päivän aikana yli 600 autoilijaa – useat yrittäneet päästä rajan ylitse ilman välttämätöntä tarvetta
22
Pääkaupunkiseudulla asuva mies ajoi huumepäissään Oulun keskustassa – autosta löytyi huumeita, laiton patukka ja eteläsuomalainen nainen

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Nyt ei ole oikea aika revitellä pörssisijoituksilla?

Eihän se mitään ahneutta ole, päinvastoin, sijoittaminen koituu kaikkien hyödyksi Lue lisää...
nyt sijoittamaan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jarin piirrokset arkistossa.

Naapurit

28.3.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image