Oulu

Oulun kau­pun­gin­val­tuus­ton keskustaryhmä irtisanoutuu Moilasen ih­mis­ros­ka­pu­heis­ta ja pahoittelee niitä – puo­lue­sih­tee­ri­kin tuomitsee

Keskustan valtuustoryhmän puheenjohtaja Jukka Kolmonen sanoo, että ryhmä irtisanoutuu täysin siitä, että ihmisiä kutsutaan roskaksi. Arkistokuva. KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 10.9.2018 21:06 | Päivitetty 10.9.2018 22:40
Heikki Uusitalo

Oulun kaupunginvaltuuston keskustalaisjäsen Riikka Moilanen kutsui maanantain valtuustokokouksessa vähäosaisia päihderiippuvaisia ”ihmisroskaksi”. Myöhemmin Moilanen pahoitteli erillisessä puheenvuorossa sananvalintaansa. 

Keskustan valtuustoryhmä irtisanoutuu Moilasen puheista. 

– Keskustan ryhmä irtisanoutuu täysin siitä, että ihmisiä sanotaan roskaksi. Pahoittelen tapahtunutta ryhmän puolesta. Me emme halua yhtyä tämmöisiin ajatuksiin, keskustaryhmän puheenjohtaja Jukka Kolmonen sanoo Kalevalle.

Kolmosen mukaan Moilaselta pääsi suustaan sammakko, joka ei edusta keskustan arvoja.

– Ihmiselämä itsessään on arvo. Sen tukeminen ja rohkaisu kuuluu meidän perusarvoihimme. Keskustalaisiin arvioihin kuuluu tukea niitä ihmisiä, jotka eivät itse siihen pysty. Me haluamme huolehtia myös heikompiosaisista, Kolmonen painottaa. 

Riikka Moilanen pahoitteli sanavalintaansa erillisessä puheenvuorossa. Arkistokuva. KUVA: Maiju Pohjanheimo

Kolmonen on itse toiminut siviilityönsä ohessa vankilapappina. Tuossa tehtävässä hän on nähnyt monenlaista: syrjäytyneitä ja rikoksen poluille ajautuneita ihmisiä sekä päihderiippuvaisia. 

– Se vetää monesti hiljaiseksi. Me kukaan emme ole oman elämämme käsikirjoittajia. Kuka tahansa ihminen voi olla joskus siinä tilanteessa, ettei voi itse itseään auttaa. 

Vaikka keskustaryhmä irtisanoutuu Moilasen puheista, ei häntä olla heittämässä ryhmästä ulos. 

– Emme jätä Riikkaa. Keneltä tahansa saattaa joskus päästä ajattelematonta suustaan.

Myös keskustan puoluesihteeri Riikka Pirkkalainen otti kantaau twiitissään oululaisen sanavalinnoitoihin. Ne eivät Pirkkalaisen mukaan vastaa Keskustan arvoja.

– Periaatteemme jokaisen ihmisen arvokkuudesta on horjumaton. Näin toteaa tuore periaateohjelmamme. En voi hyväksyä Oulun valtuutettu Riikka Moilasen sanavalintaa, se ei vastaa keskustan arvoja. Keskustalle kaikki ihmiset ovat samanarvoisia, Pirkkalainen twiittasi maanantai-iltana. 

Myös keskustan  Pohjois-Pohjanmaan piiri on irtisanoutunut valtuutetun sanoista.

Lue myös: Nyt puhuu kohun keskelle ajautunut ou­lu­lais­val­tuu­tet­tu Riikka Moilanen: "Halusin kääntää keskustelun ih­mis­rauk­koi­hin, joilla on oikeasti hätä"

Lue myös: Oulun kau­pun­gin­val­tuu­tet­tu Moilanen kutsui valtuuston kokouksessa vähäosaisia päih­de­riip­pu­vai­sia ”ih­mis­ros­kak­si”

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (53)

Tällä viikolla oli sanomalehti Kalevan uutisia vuosikymmeniä sitten lehtileike: Siinä kaupungin päättävät elimet kehottivat poliisia poistamaan Otto Karhin puistosta Wetelehtijät ja makoilijat. Nåin samat asiat nousee otsikoihin tavan takaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen myös ihmetellyt Keskustapuolueen ja myös valtuuston sekä Oulun kaupunginjohtajan hiljaiseloa. Herää kysymys; eikö Oulun kaupunginjohtajalle ole mitään merkitystä mitä kuntalaisista puhutaan valtuuston tasolla? Luulen,että jotakin ajatustoimintaa kaupunginjohtajalla on asian suhteen, olisi hyvä, jos hän sen kertoisi kuntalaisille. Lieneekö Oulun lippulaiva Kivisydän kivettänyt myös valtuuston ja Oulun Keskustapuolueen valtuustoryhmän puheenjohtajan, sillä puhetta on paljon,mutta tekoja vähän.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

En voi enää äänestää Keskustaa jos asenne on tämmöinen. Painakaa vaan puoluejohto villaisella. Vaaleissa tavataan^

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Seuraava kertomus on totta:
Hainpa kerran erästä avoinna ollutta työpakkaa lähettämällä postitse kirjallisen työhakemuksen. Laitoin sen liitteeksi, silloisen tavan mukaan, kopiot työtodistuksista, ammattikoulun ja kauppaopiston päättötodistuksista, ja juuri päättyneestä, kyseiseen tehtävään täsmäkouluttavasta työllisyyskurssista, joka kesti muistaakseni 10 kk. Olin ottanut opiskeluni tosissaan ja saanut kahdestä viimeiseksi mainitsemastani opinahjosta kiitettävät arvosanat ja stipendit kurssini parhaana oppilaana, joten rohkenin elätellä toiveita työpaikan saannista.

Soittelin sitten parin viikon kuluttua perään "suurelle johtajalle", josko hän olisi tutustunut hakemukseeni. Vastaus oli tyly: Käsittelen vuosittain n. 200 työhakemusta ja jos hakemuksessa lukee "olen tällä hetkellä työttömänä", niin laitan sen heti liitteineen roskikseen, enkä muuta edes katsokaan. Samalla hän "julisti", että kaikki työttömät ovat omasta syystään työttömiä. Seuraavaksi hän paasasi ehkä noin kolmen vartin mittaisen, narsistisen omakehuliturgian, kuinka hän on aloittanut työelämän jo muistaakseni 6-vuotiaana mainoksia jakamalla jne, jne. Aina hänet oli tultu kotoa hakemaan töihin, eikä koskaan ollut tarvinnut mihinkään pyrkiä.
Kuuntelin nieleskellen tuota menestystarinaa, uskaltamatta katkaista vuodatusta kysymyksilläni, tai kommenteillani, puhumattakaan lyömällä "luuria korvaan". Ikäänkuin puhelun "loppurohkaisuna" minulle, hänen mielestään surkealle luuserille, tuo elämänsä nousukiitoa hehkuttava huippuosaaja päätti puhelunsa sanoihin: "Aivan turhaan haet töitä, koska et tule niitä koskaan saamaan. Niin kauan olet ollut työttömänä".

Onneksi olen päässyt jo fyysisen vammani takia työkyvyttömyyseläkkeelle, eikä minun tarvitse ikinä nöyristellä enää noille puolijumalille.
Myös muistelemani maamme yrityselämän, ainakin omasta mielestään yksi kirkkaimmista tähdistä, istuu hänkin kaupunginvaltuustossa, eikä hän ole Riikka Moilanen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ihmettelen Kolmosen suhtautumista asiaan. Eikö keskustapuolue todellakaan aio asiaan enempää puuttua. Tulee mieleen kysymys, että hyväksyykö keskusta pohjimmiltaan kuitenkin Moilasen käyttäytymisen, vaikka ei sitä tunnusta? Luotto puolueeseen kyllä meni, enkä tule enää sitä kannattamaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin mitä Keskustaryhmä nyt tekee ainakin omalta kohdalta katson, että äänestän toisen puolueen ehdokasta.
Arvomaailma ajatuksista puheisiin täytyy olla kohdallaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Moilasen möläytys oli kaikkineensa hyvin ala-arvoista. Jos keskusta ei erota Moilasta ryhmästään, jää ääni keskustalle antamatta. Järkyttävää kielenkäyttöä. Ei voida perustella lipsauksena. Miten on keskusta?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten sellainen ihminen voi olla päättämässä yhteisistä asioista, joka kutsuu osaa kuntalaisista ihmisroskaksi?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Helpottu valinnat seuraavissa vaaleissa, keskusta äänesti juuri itsensä ulos,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miksi ryhmän pitää pyytää anteeksi yksittäisen ihmisen sanavalintoja? Ei liity mitenkään keskustaan. Toki fiksuja sanoja Kolmoselta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yksittäinen ryhmän edustaja on hankittu edustamaan nimenomaan ryhmäänsä sekä ryhmän ajattelumaailmaa... Pureskeleppa tuota hetki.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän kadut välillä keskustassa haiskahtavat ja metakkaakin on, mutta ei ole kyllä mielessäkään käynyt nimitellä joitain ihmisroskiksi. Semmoisiksi jotka pitäisi vain siivota jonnekkin piiloon. Kertoo että jotain on kyllä perustavanlaatuisesti pielessä ko. henkilössä jos tuommoisia ajatuksia pyörittelee ja tuo niitä julki. Oletti vissiin että kaikki salissaolijat yhtyisivät mielipiteeseen ja kaikki oululaiset myös! Mielestäni syrjäytyneisyys on päättäjien häpeä, he ovat tehneet huonoja päätöksiä. Sen vuoksi ihmisillä ei ole kotia, ei saa apua mielenterveysongelmiin eikä pysty huolehtimaan, joillekin niin arkisesta asiasta, kuin hygieniasta. Vaikuttaa Riikkaa vain kiinnostavan pintapuoliset asia, kunhan ois turisteille puitteet kohillaan, ihmisten hyvinvoinnista viis...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minusta tämä lausunto kuvaa keskustan arvoja täydellisesti ja suurin osa oululaisista ajattelee ihan samoin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (53)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Maan etelä- ja keskiosassa lännen ja luoteen välinen tuuli on vaarallisen voimakasta keskiyöstä alkaen, tuulen nopeus puuskissa 20 m/s. Maan pohjoisosassa luoteistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Miksi aina puhutaan köyhyydestä.

191 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Venäläisiä syrjitään Suomessa.

Venäjä käy hybridisotaa Suomea vastaan. Tänään kello 12 käynnistetty verkkohyökkäys Suomen viranomaisten asiointipalvel... Lue lisää...
Suomea testataan

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

26.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image