Oulu

Oulun kau­pun­gin­teat­te­ri aloittaa yt-neuvottelut

Arkistokuva. KUVA: Pekka Peura
Oulu 24.8.2016 5:00
Esko Aho

Oulun kaupunginteatteri Oy aloittaa ensi maanantaina kaikkia henkilöstöryhmiä koskevat yhteistoimintaneuvottelut. Vähennystarpeeksi on arvioitu 0–9 henkilöä.

Yt-neuvottelujen perusteena ovat taloudelliset ja tuotannolliset syyt. Teatterin lipputulot ovat lisääntyneet, mutta toiminnalle tärkeät valtionosuudet ovat kääntyneet laskuun ja kiinteät kulut ovat kasvaneet.

Teatteriyhtiön toimitusjohtajan Maija Palonheimon mukaan yhtiön onkin nyt pakko tehdä korjausliike.

Viime vuonna teatterin tilinpäätös jäi 47 000 euroa tappiolle. Edellinen vuosi oli päätynyt 150 000 euroa plussalle.

– Kiinteät kulumme ovat liian suuret. Palkkojen osalta ne ovat kasvaneet osakeyhtiön aikana tasaisesti. Taloon on palkattu vakinaista henkilökuntaa lisää 2012 jälkeen. Jos kiinteät kulut koko ajan kasvavat ja samaan aikaan muuttuvat kulut ja tulot vaihtelevat, yhtiön talous ei pysy hallinnassa.

– ­Aloitamme korjausliikkeen nyt, jotta pääsemme mahdollisimman vähällä. Olisi loistavaa, jos saisimme aikaan sellaisen ratkaisun, että yhtään työntekijää ei tarvitse irtisanoa. Mutta ratkaisun täytyy löytyä kiinteistä kuluista. Tällä kertaa ei auta, että säästämme jonkin aikaa siitä tai tästä, Palonheimo sanoo.

Lue lisää 24.08.2016 Kalevasta.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (73)

Kylläpä ovat ilkeät ja pahantahtoiset kommentoijat liikkeellä. Oulun kaupungin teatteri on viime vuosina tuottanut mukavia ja viihdyttäviä esityksiä. Toivottavasti YT-neuvotteluissa ei mennä älyttömyyksiin. Kokonaisuuden kannalta tappiot ovat mielestäni olemattomia. Tsemppiä teatteriväelle ja johdolle, ilman kunnollisia satsauksia tuloksena on taantuminen harrastelijateatterin tasolle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mielestäni osakeyhtiön hallituksen kannattaisi hyvin tarkoin selvittää minkälaisia taloushutilointeja on tehty viimeisen vuoden aikana

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Amerikan mallin rahoitus,valtiolta ei penniäkään....pysyy pystyssä,jos varakkaat ihmiset antaa lahjoituksia.Teatterissa käyny 2 kertaa 50vuoden aikana...avajaisissa ja remontin aikana töissä.Ihan riittävästi käyntejä mulle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Korjausliike pakko tehdä kun on itse hutiloinut ja palkkaillut "asiantuntijoita" tuhlaamaan rahat, näinhän se on, pitäisi vain korjata itsensä ensiksi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen kyllä pitänyt Oulun kaupunginteatterin esityksistä. Teatteri tarvitsee tolkullisen rahoituksen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Minäkin olen pitänyt Oulun esityksistä ja näyttelijöistä. Addams family, sänky ja breaking the vawes on olleet viime aikojen suosikit. Lapsille ja nuorille voisi olla jotain laadukasta. Keinulauta oli loistava, kaiken kirja oli tylsä sekä lapsista että aikuisista. Panostakaa teatterilla lapsiin ja nuoriin. Niitä Oulussa riittää ja heissä on tuleva katsojakunta ja kulttuuri tekee hyvää kaikille!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Anteeksi, mutta minulle jäi epäselväksi kirjoituksen logiikka. Miten esim. Addams family liittyy kulttuuriin...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ohjelmisto pitää suunnitella niin vetäväksi että näytökset on täynnä- liian korkealiitoinen raskas ohjelmisto ei vedä (Kouki valitsi hyvän ohjelmiston:) - koulupuolelta vähennetään esim. ohjaajia jatkuvasti , vaikka tarve on huutava- tasapuolisuuden nimissä on mietittävä kaikkia sektoreita ja säästöjä joka puolelta . Myös edellisissä kommenteissa mainittua hallintoa eri hallinnonaloilla on syytä karsia -Onko kaikki johtajat, kehittämis- ym.aluepäälliköt ja koordinaattorit todella tarpeen?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllä Kouki valitsi nimenomaan raskaampaa ohjelmistoa. Että silleen...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...liian korkealiitoinen raskas ohjelmisto..." Juu, tosi on. Oululaisille pitää olla jotain turhapuroa, niin ei ole liian "korkeakulttuurillista". Onneksi asun Helsingissä, siellä sentään voi vielä nauttia oikeasta teatterista.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Koko kunnallinen teatterilaitos on rudimentti menneiltä poliittisilta vuosikymmeniltä. Ei mitään tekemistä taiteen kanssa. Laitokset olisi pitänyt sulkea jo 80 luvulla neuvostoliiton kaatumisen aikaan. Tilat voisi valjastaa puhtaasti maakunnanveronmaksajien uusien juhlatamineiden esittelyyn ilman kalliita sivukuluja.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Höpsis, se on aivan varmasti se 9 ettei tarvi suurempia neuvotteluja, ensi syksynä sitten uudet 9.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (73)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image