Oulu

Oulun kau­pun­gin­hal­li­tus hyväksyi Lyseon pe­rus­kor­jauk­sen äänestyksen jälkeen – lopullinen tieto rahoituksesta joulukuussa

Oulun lyseon remonttihanke on ollut tapetilla viime päivinä. Nyt asia nytkähti piirun eteenpäin, kun Oulun kaupunginhallitus hyväksyi hankkeen. KUVA: Jarmo Kontiainen
Oulu 12.11.2019 13:50
Antti Ervasti

Oulun kaupunginhallitus päätti tiistaina hyväksyä Oulun Lyseon lukiorakennuksen peruskorjauksen hankeselvityksen ja vahvistaa sen tavoitekustannusarvion 14 927 000 euroa.

Kaupunginhallituksen jäsen Juha Huikari (kesk.) esitti kokouksessa, että hankesuunnitelmaa ei vielä hyväksyttäisi, vaan asiasta päätettäisiin vasta sen jälkeen, kun kaupungin taloudesta tilattu ulkoinen arviointi konsulttiyhtiö Perlaconilta on saapunut.

Esityksen mukaan vasta sitten voitaisiin arvioida lyseohankkeen toiminnalliset ja taloudelliset vaikutukset kouluverkkokokonaisuudessa.

Huikarin esitystä kannatti keskustan Matias Ojalehto, ja asiasta äänestettiin tuloksella Huikarin esitys kaksi ääntä, kaupunginhallituksen alkuperäinen päätösesitys 10 ääntä ja tyhjiä yksi.

Lyseohanke ratkeaa vasta joulukuussa, jolloin Oulun kaupunginvaltuusto päättää ensi vuoden budjetista, johon remontin rahoitus sisältyy. 

Koulun kohtalo on ollut kovasti keskustelun alla viime viikkoina. Kaupungin asettamassa hankeselvityksessä esitetään, että remontti toteutetaan arvioidun kustannusarvion puitteissa vuosina 2020–2021.

Lyseon koulutoiminta siirtyisi töiden ajaksi evakkoon syksyllä 2020 aloittavan Raksilan lukion tiloihin. Rakennus on sama, jossa toimi 1980-luvun alkuun asti Oulun Normaalikoulun lukio ja ylä-aste.

Entinen Norssi vapautuu jälleen lukiokäyttöön Oulun ammattikorkeakoulun liiketalouden yksikön siirtyessä Linnanmaalle yliopistokampukselle.

Lue lisää 13.11.2019 Kalevasta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (55)

Oikea päätös.
Onko Oulussa sittenkin tajua oikealle kulttuurille ja historian arvostukselle?! Wow

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun lyseon lukion kunnostamistarpeen arviointiin ei riitä missään tapauksessa Oulun kaupungin osaaminen! Tällaisten arvorakennusten kyseessä ollen meillä on parasta osaamista edustava Panu Kaila esikuntineen. Kun mennään hieman pienemmällä budjetilla, voi lopputulos yllättää positiivisesti! Oliko muuten niin, että oulun kaupungintalo tuhottiin korjaamalla?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Miten voisi olla, jos tällaisia omasta erityisen arvokkaasta historiasta kertovia kiinteistöjä ei pidetä kunnossa ja arvoisessaan käytössä. Helsingin senaatintorin ympäristö on täynnä samanlaisia rötisköitä, mutta enpä ole kuullut, että niitä oltaisiin purkamassa. Tai esimerkkinä kauempaa ja kalliimmin Notredamea. Missähän mahtavat useimmat kommentoijat asua?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voihan sitä rahaa haaskata vanhaan rakennukseen turhaakin kun päättäjillä ei ole mitään vastuuta päätöksistä. On tosi rohkeita kun lähtevät saneeraamaan tuota vanhaa röttelöä ja pannaan rahaa kuin se ois puussa kasvanut. Onturha kyllä kaupungilla valittaa rahan puutetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaupungin älytön tuhlaus jatkuu. Remontin kustannus paisuu varmasti 15 miljoonasta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Raatti oli varoittava esimerkki.

Mutta ei Lyseota voi ränsistymäänkään jättää. Jonkun se on joka tapauksessa korjattava johonkin käyttöön. Onko kysytty, mitä joku rahamies voisi siitä maksaa, jos myydään pois, suojelumerkinnöillä tietenkin? Olisi aika tärkeä tieto tietää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oikea päätös remontoida Lyseo.
On myös syytä huomioida ettei remontilla sinänsä ole mitään tekemistä kouluverkon kanssa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olen täsmälleen samaa mieltä. Juuri siksi perustaltaan terve arvorakennus kannattaa ajanmukaistaa. Ainoita Oulun isoista koulurakennuksista, jotka Eivät ole homeessa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepulaiset ihan oikeasti osoittavat maalaisuutensa tässä asiassa. Keskikaupungin kehittäminen ja arvokas 188-vuotias koulu, joka ei sijaitsekaan Ylikiimingin vilkkaassa taajamassa, on kauhistus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taidat itse olla maalainen, sillä esittäjä on valitettavasti pesunkestävä kaupunkilainen, valitettavasti

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kepu ja ylikiiminki hoitavat osuutensa... Oulun periferia on oma juttunsa, eikä kuulu meille kaupunkilaisille! Jos maksavat veronsa, niin katsotaan, mitä voidaan tehdä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kait kukaan täyspäinen Oulussa kuvittele, että tuo kulttuurihistoriallinen koulurakennus muutettaisiin jotakin muuta toimintaa palvelevaksi. Kysymys on bain siitä, että tästä maasta löytyisi vielä sellainen rakennusfirma, jolta tuon hienon rakennuskokonaisuuden saneeraus onnistuisi. On aivan järkyttävää kulkea kauniin Kaupungintalomme ohi, kun sen ikkunoista törröttävät ilmastointi- vai mitkäliet kuivaustorvet osoituksena ilmeisesti perseelleen menneestä hommasta. No, sehän on selvää, että kaupunkimme johtokin pelkää tehdä enää mitään korjauspäätöksiä, koska Suomesta ei löydy sellaista ammattitaitoa, että rakennukset saataisiin kusiaispesän vertaakaan kuivaksi!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

toivottavasti ei valita halvinta tai lehtoa ettei tarvi tehdä muutaman vuoden päästä uusiksi niinkö on käynyt nytten näissä vaikka uimahallien ja koulujen remonteissa,,,

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mennyttä kunnioittaen voitaisiin viereinen virattomaksi jäänyt hirveä rumilus, keskuspankin rakennus muuttaa ulkoasultaan viereisen puutalon kaltaiseksi ja sijoittaa rakennukseen esim. Oulun johtavien puolueiden ja johtajien edustustilat ja vierashuoneet sekä nykyoulua kuvaavat peli- ja muut älytilat.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ennen remontin aloittamista meille vanhoille Lyseon pojille konsertti sinne juhlasaliin, jossa soittavat Atte Miettisen oppipojat. Ja munkkikahvit sinne ala-aulaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Onko mikään korjaus oikein? Useimpien kommentoijien mielestä väärin päätetty, suunniteltu ja tehty. Tulos tiedetään etukäteen ja tuomitaan huonoksi. Rahat olisi pitäny laittaa.....

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei kannata odottaa, että tilatut arvioinnit saapuvat. Muutetaan sitten suunnitelmia ihanan kalliisti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (55)

Uutisvirta

125
"Näyttää että tiistaina äänestetään pääministeristä" – Hallitusneuvottelut käynnistyivät odotetusti entisellä hallituspohjalla, Rinne jatkaa ainakin sdp:n puheenjohtajana
92
Sanna Marinista on tulossa uusi pääministeri, Marin voitti äänestyksessä Antti Lindtmanin täpärästi
71
Ulkoministeriön henkilöstön edunvalvoja Verkkouutisille: "Luottamus Haavistoa kohtaan horjunut erittäin pahasti"
69
Leskinen pääsi pisteille heti voittoisassa HIFK-debyytissään – Raksilan yleisön luopiohuutelu ei jäänyt ex-kärpältä huomaamatta: ”Eihän se hyvältä tunnu, mutta ymmärrän yleisön reaktion”
51
SDP:n yllätysveto: Eronnut Sirpa Paatero palaa kuntaministeriksi – omistajaohjaus siirtyy Tytti Tuppuraiselle, Antti Rinteestä varapuhemies
44
Puheenaihe: Pitääkö nuorten lukutaidosta olla huolissaan? – "Jatkossakaan mekaaninen lukutaito ei tietenkään riitä, vaan on ymmärrettävä myös sisältöä"
41
Näkökulma: "Tää on viimeinen taisto?" – Antti Rinne sai puolueiden vastaukset, mutta tämän jälkeen hallitusta tuskin vähään aikaan muodostetaan demareiden johdolla

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono Satakunnan, Kanta-Hämeen, Päijät-Hämeen, Kymenlaakson, Etelä-Karjalan, Pirkanmaan, Keski-Suomen, Etelä-Savon, Etelä-Pohjanmaan ja Pohjanmaan maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöstä alkaen Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Keski-Pohjanmaan, Pohjois-Pohjanmaan ja Kainuun maakunnissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Siinä sen näkee ketä kiinnostaa oikesti köyhät

Miksi pitäisi jonkun/minun olla kiinnostunut köyhistä? Minulle ei kuulu kenenkään köyhän toimeentulo eikä eläminen vaan ... Lue lisää...
Oman onnen seppä.

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

7.12.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image