Oulu

Oulun jouk­ko­rais­kauk­set yhä selvittämättä

Oulu 15.10.2008 13:45
Tuomo-Juhani Tapio
Oululaisia runsas vuosi sitten kuohuttaneet joukkoraiskaukset ovat edelleen selvittämättä. Julkisilla paikoilla Otto Karhin puistossa vuoden 2006 joulukuussa ja Heinätorinpuistossa seuraavan vuoden maaliskuussa tapahtuneiden rikosten tekijöiden uskotaan olleen ulkomaalaistaustaisia.

Vastaavanlainen tapaus sattui kuluneella viikolla Kaisaniemen puistossa Helsingissä. Useampi mies raiskasi aamuyöstä ravintolasta palanneen nuoren naisen. Naisen kertoman mukaan he olivat vierasmaalaisia.

Rikoskomisario Matti Luolavirta Oulun poliisista sanoo oululaistutkijoiden olevan kiinnostuneita Helsingin tapauksesta. Sen mahdollinen yhteys Ouluun selvitetään.

Luolavirran mukaan vihjeitä Oulun raiskauksista tulee enää harvoin, "mutta kun niitä saadaan, ne tutkitaan".

Varsinkin Otto Karhin puistossa tapahtuneen raiskauksen selvittämättä jääminen on ihmetyttänyt, sillä tapahtuma-aikaan puiston läheisyydessä oli liikkeellä runsaasti ihmisiä. Paikalla oli myös valvontakamera, mutta siitä ei ollut tutkijoille apua. Tekijöitä haettiin myös keskusta-alueen muiden valvontakameroiden avulla, mutta tuloksetta.

Lue lisää torstain Kalevasta.

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (45)

miksi näitä sekasikiöitä otetaan mihinkään sivistyneeseen maahan? näkeehän sen heidän kotimaistaan että sieltä ei yhtäkään ihmiseksi luokiteltavaa tule!!!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Voihan noita tilastoja tietysti tulkita noinkin. Tarkoituksenhakuista sontaa sanon minä. Suosittelen tosiaan käymään joskus Suomen rajojen ulkopuolella. Sama kohtelu kaikille raiskaajille. Piste.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"Laurukainen,yhteiskuntamme suojelee maahanmuuttajia ja näin ollen rikollisia" Voi Luoja, miten mustavalkoinen voi ihminen olla. "anti-rasistille,laskeppas huvikseen montako Suomalaisten tekemää raiskausta on,ja sitten tummaihoisten tekemät raiskaukset on pikkuisen % eroa,ja näillä turk,som,yms törkeitä joukkoraiskauksia." On tilastollinen tosiasia että Suomessa tummaihoiset tekevät prosentuaalisesti enemmän raiskauksia kuin valkoihoiset. Se ei tee kaikista tummaihoisista raiskaajia, heistä rikollisia on vain pari prosenttia. Nämä joukkoraiskaajat ja tummaihoiset raiskaajat luullakseni usein toistavat rikoksensa. He eivät myöskään usein jää kiinni (ehkä heidät on vaikea löytää yön pimeydessä?). Joka tapauksessa uskaltaisin väittää, että ne maahanmuuttajat jotka naisia raiskaavat ovat hyvin marginaalinen ryhmä ja on aivan järjen vastaista ahdistella lainkuuliaisia maahanmuuttajia heidän takiaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Missäköhän olisi se pääsyyllinen vika, ettei tekijöitä ole saatu/otettu kiinni? Miettikäähän sitä. Onneksi asiaa silti yhä muistellaan, eikä sitä ole peitetty unholaan. Ihmiset saisivat näinä päivinä katsoa syvään sisimpäänsä ja miettiä, mikä on oikein ja mikä väärin. Onko parempi pelastaa oma nahkansa, kuin nuorten naisten turvallisuuden tunne?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän ne kaikki ulkomaalaiset ole pahoja, mutta kun sieltä tulee helpomman elmän toivossa tätä roskasakkiakin, joka sitten käyttää hyväkseen suomalaista vieraanvaraisuutta. Eipäs nyt kuitenkaan lynkata ketään, vaikka olen samaa mieltä että rikolliset ulkomaalaiset vaan banaanilaivassa takaisin.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Santtu, statistics also show that 100% of school massacres in Finland are done by "white people". If the solution to gangrapes are to ship every foreigner out of here, it would be just as logical to put EVERY white finnish male in prison, because of the STATISTICS. Sometimes there are just no words to express how humiliated I am to live in a redneck-racist country like this. EVERY crime like this is always done by "them". If you ever got that ridiculous "ship every n****r back to the jungle"-policy through, and immigrants would actually be sent back to their native countries, who would you blame when these crimes would happen next time?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Anti rasistille .... raiskauksien uhriksi joutuneiden auttavilta järjestöiltä voisi saada tarkan tiedon kekkä raiskaa. Tieto vuodelta 2005.... 90% ulkomaalaistaustaisia

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Syy siihen miksi luen Kalevaa, Uusi Suomea yms verkkolehtiä on se, että keltaisesta lehdistöstä pysyn kaukana. Sitähän minä juuri kritisoin, että vanhat, asiallista mainetta nauttivat lehdet menevät iltapäivälehtien suuntaan. Keltaisen lehdistön viihdeosio on viihteeksi tarkoitettu ja Kalevastakin sellainen löytyy, ei siinä mitään pahaa, mutta aina kun perus-uutisointiin sisällytetään mielipiteitä ja tunteisiin vetoavia adjektiiveja, ollaan heikoilla jäillä. Tämä vain vastakommenttina, tämä kyseinen artikkeli ei moisesta synnistä kärsi. Ratkaisuehdotus: viimeistään lukiossa tulisi opettaa medialukutaitoa, nykypäivänä erittäin tärkeää kun joka tuutista tulee informaatiota.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Taitaa näistäkin tulla JFK:n ja Kyllikki Saaren toisinto. Kaikkia ei voi selvittää mutta jos nyt edes ylinopeudet niin sekin on jo hyvä saavutus.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Rikollisten määrä lisii joka alueella ja selvittämisprosentit laskee. Syy on eduskunnan , mutta se tekee tämän tietoisesti. Rahasta se on kiinni. Ennen oli pamppupojat liikkellä öisinkin, nyt ne poliisiamislaiset joutuu pyörimääni partioissa täydellä valtuuksilla vaikka ovat harjoittelijoita! Hui sentään!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ja kaikki suomalaisten tekemät raiskaukset päätyvät poliisin tietoon ja niistä järjestetään samanlainen ajojahti...?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"I guarantee the number is higher than those committed by foreigners? " I assume you don't know ANYTHING about relativity. In Helskinki roughly five percent of the population are immigrants, yet they commit 40 % of the rapes. 33 % of violent crimes and robberies. Last gang rape committed by finnish people was in the 1940. Check the statistics, immigrants are tens of times more likely to commit violent/sexual crimes than the rest of the population. These statistics look the same in EVERY European country. Check tilastokeskus.fi or om.fi/optula/uploads/nul786y.pdf Finnish people google: "maahanmuuttajat yliedustettuina väkivaltarikoksissa"

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eihän poliisit saa nykyään aikaiseksi tehdä muuta kuin vaakailla rekkoja ja laskea valojen referenssejä niiden keuloista, hohhoijaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei muuta kuin naispoliiseja syöteiksi ja soluttautujiksi maahanmuuttajien/ vierasmaalaisten pariin. Yökerhoja ja pubeja haravoimaan, ihmisiä jututtamaan muina miehinä. Lisää poliiseja ko. tapausten tutkintaan. Alkaisi pimeät jutut aukeamaan!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Don't blame the emigrants and immigrants for all of your problems or crimes. How many rapes were committed by Finns last year? I guarantee the number is higher than those committed by foreigners? What is their excuse? All of a sudden, a criminal element who may or may not be Finnish happens and all of a sudden it is time to ship all non-Finns back to their own countries. Grow up, get a life! Luckily the school shootings weren't done by international people living here, we would all be shipped off them. Ask what in Finnish society causes deviant behavior and let's all work together to solve it...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

anti-rasistille,laskeppas huvikseen montako Suomalaisten tekemää raiskausta on,ja sitten tummaihoisten tekemät raiskaukset on pikkuisen % eroa,ja näillä turk,som,yms törkeitä joukkoraiskauksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eivät epäillyt Helsingissä suinkaan olleet "vierasmaalaisia" vaan tummaihoisia. Näin siis uhrin mukaan. Tarkkana siellä toimituksessa! Kyseessä voivat olla Suomessa syntyneet!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

" 16:34 Edelleen haluan muistuttaa, että me suomalaiset raiskaamme aivan yhtä paljon kuin ulkomaalaisetkin. Kertokaapa, että miten meidän sitten tulisi menetellä suomalaisten raiskaajien kanssa? Viedäänkö siperiaan? Anti-rasisti " Tutustuhan tilastoihin. Suomalaiset kyllä raiskaavat, mutta eivät siinä määrin missä tietyistä kulttuureista tulleet ja tämä on aivan täysi fakta jota edes HS ei voi kieltää.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Eipä sattunut passipoliisien aikana Oulun keskustassa ulkosalla raiskauksia. He myös kyöräsivät rettelöitsijät alta aikayksikön kainalossaan "kamarille" ja usemmiten jopa yksin. Olisi siitä opittavaa vieläkin, eikä tarvitse palata ihan pussihousuaikaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (45)

Uutisvirta

13:55
Kuorma-auton lavalla olleet paalit syttyivät tuleen, ohikulkija havaitsi palon
13:36
Pärmäkoski onnistui kiertueen päätöskilpailussa, nousi seitsemänneksi
13:28
Norwegianin koneita Kanarian hiekkamyrskyn silmässä – koneet pitää tarkastaa ennen kuin niillä voi lentää
12:57
Henkilöauto ajautui ulos tieltä Siikalatvalla, ajokeli voi olla huono
11:35
Sairaalaklovneilla on sairaalassa tärkeä tehtävä tuoda päiviin leikkiä ja hassuttelua –  mutta pitääkö klovnin olla aina iloinen?
11:00
Italian liigan pelejä siirretään koronaviruksen pelossa - Milanon ja Venetsian matkailu vaarassa: "Tämä ei ole Italian Wuhan", sanoo matkailujohtaja
10:51
Käsittämätön tapaus NHL:ssä: Carolinan maalille nousi kesken pelin jääkoneen kuljettaja, joka torjui sensaatiomaisen voiton – Sebastian Ahon pisteputki jatkuu yhä
72
Loppuko hiihto ilmastonmuutokseen? Professori: "Eteläisen Suomen koululaisille luminen talviloma on muisto vain"
29
Lastenpsykiatriaan ohjataan yhä enemmän psyykkisestä häiriöstä kärsiviä lapsia ja nuoria – Oulun yliopiston professori: "Potilaiden määrä on selkeästi lähtenyt kasvuun"
24
Italiassa koronavirustartuntojen määrä nousee nopeasti – hallitus aikoo eristää tartuntakeskittymät ainakin kahdeksi viikoksi, jalkapallo-otteluita peruttu
22
Koulumaailmassa lastensuojeluilmoituksen oltava viimeinen toimenpide Lukijalta
15
Presidentti Niinistö ulkoministeri Haaviston esitutkinnasta Ylellä: "Voi olla hänen itsensä kannalta kiusallinen tilanne"
12
Vorot iskivät Oulun Verkkokauppa.comiin ja veivät huomattavan määrän elektroniikkaa – poliisi kertoi tuntomerkkejä paikalta poistuneesta henkilöstä
11
HS: Kaksi lentokenttää suljettiin Kanariansaarilla hiekkamyrskyn vuoksi, myös Suomen-lentoja peruttu

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on aluksi huono Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Salla lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Ajokeli on aluksi huono Kainuun maakunnassa, seuraavissa Pohjois-Pohjanmaan kunnissa: Taivalkoski ja Kuusamo sekä seuraavissa Lapin kunnissa: Posio ja Salla lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi yöllä tai aamulla Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

253 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Mikset ole osakkeen omistaja?

Myyntiä tavoittelevalle nyt on tosiaankin hyvä aika myydä. Näin on tosin sanottu jo pian 10 vuotta. Niinä vuosina kun ei... Lue lisää...
Pannarimies

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

22.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image