Oulu

Oulun jouk­ko­lii­ken­teen mat­kus­ta­ja­mää­rä kasvoi viime vuonna – "Tänä vuonna odotamme, että saamme kymmenen miljoonan matkustajan rajan rikki"

Oulun joukkoliikenteessä erityisen tyytyväisiä oltiin täsmällisyyteen. KUVA: Maiju Torvinen
Oulu 22.1.2020 10:33
Kaleva

Oulun joukkoliikenteen matkustajamäärä ja asiakastyytyväisyys nousivat viime vuonna.

Matkustajamäärä nousi vuonna 2019 9,6 miljoonaan, ja kasvua oli 6,5 prosenttia. Vuonna 2018 matkustajia oli hieman yli yhdeksän miljoonaa.

Miljoonan asiakkaan kuukausiraja meni rikki tammikuussa ja marraskuussa. Matkustajamäärä nousi myös helmikuussa, toukokuussa ja elokuussa.

– Tänä vuonna odotamme, että saamme kymmenen miljoonan matkustajan rajan rikki loppuvuonna, kertoo joukkoliikennepäällikkö Edwin ’t Lam tiedotteessa.

Matkustajamäärän lisäksi tyytyväisyys Oulun joukkoliikenteeseen kasvoi viime vuonna. Asiakastyytyväisyyskyselyn mukaan Oulun joukkoliikenne sai yleisarvosanaksi 4,03, kun arvoasteikko on 1–5. 

Yli nelosen arvosanan Oulun joukkoliikenne sai myös kuljettajan ajotavasta ja ystävällisyydestä, linja-auton siisteydestä ja matkustusmukavuudesta sekä vuoron täsmällisyydestä.

Samoin reitteihin ja aikatauluihin, tiedon saatavuuteen ja lipputuotteisiin oltiin tyytyväisempiä kuin edellisvuonna. Erityisen tyytyväisiä oltiin vuorojen täsmällisyyteen.

Kysely toteutettiin marraskuussa 2019 paperilomakekyselyllä, ja siihen vastasi 2 553 yli 15-vuotiasta matkustajaa. Tuloksia käytetään palvelun laadun kehittämiseen.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

sähköbusseja oulunkin paikallisliikenteeseen..??
ja kabusit pois, eihän niisä meinaa ruuhkaa-aikana mahtua mitenkään, takaa ei ees pääse ulos. =[

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyse on yksittäisistä matkoista. Kun omistaa kuukausilipun, voi tehdä satoja matkoja kuukaudessa, mutta kaupunki saa saman verran rahaa kuukausilipusta. Kasvu ei siis kerro, kasvaako joukkoliikenteen tulot todellisuudessa. Tilastoa voi kasvattaa palkkaamalla yhden ammattimatkustajan, joka ajelee yhden pysäkin välejä kerrallaan 8h päivässä. Se tekee vuodessa aika monta matkaa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haluaisin nähdä tilastot joukkoliikenteen käytöstä vaikka viimeisen 10 vuoden ajalta ja erityisesti joko vuoden 2014 reittiuudistuksen aiheuttamasta notkahduksesta on toivuttu. Silloihan käyttäjämäärän lasku oli useita kymmenia prosentteja vuoden jälkimmäisellä puoliskolla, mutta toivottavasti vuoden 2013 käyttäjämäärä on jo ylitetty.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vois vielä parantaa palvelua lisä vuoroja ilta päivälle 14-17 ja aamulle 07-09 meinaa olla pussit täynä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljonko oululaiset veronmaksajat tukivat tyhjillä kulkevia
busseja viime vuonna ?
10 miljuunaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vois Iihinki laittaa uudempia autoja,eikä niitä romuja ja Kesäksi ilmastoidut autot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Juttutupa

Kuumin keskustelu nyt

Milloin Marinin hallitus kaatuu?

178 viestiä | Lue keskustelu

Päivän tykätyin viesti

Corona paljasti terveydenhuollon surkean tilan

Koronaviruksen tappavuus sairastuneista 2-3%, valtaosalla sairastuneista tauti on lievä, vakavammin heistä sairastuu 17%... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

26.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image