Oulu

Oulun jouk­ko­lii­ken­ne hankkii uuden lippu- ja mak­su­jär­jes­tel­män – bussien elinkaari tarkasteluun ensi vuonna

Oulun joukkoliikenne tilaa uuden lippu- ja maksujärjestelmän. Järjestelmä tulee osittain käyttöön piakkoin. Kuvituskuva. KUVA: Teija Soini
Oulu 29.1.2020 22:05 | Päivitetty 30.1.2020 12:36
Markku Rättilä

Oulun joukkoliikenteen lippu- ja maksujärjestelmä muuttuu tunnistepohjaiseksi. Järjestelmä rakentuu osa kerrallaan.

Oulun joukkoliikennejaosto hyväksyi järjestelmään liittyvän etuushallinnan toteuttajaksi TVV Lippu- ja maksujärjestelmä Oy:n 43 656,30 euron hinnalla. Hankinnasta aiheutuu lisäksi kuukausittain 2 855,10 euron ylläpitokustannus.

Tunnistepohjainen järjestelmä helpottaa asiakkuuksien hallintaa, nopeuttaa palveluja ja mahdollistaa uusia lippuvaihtoehtoja ja myyntikanavia.

Muutos ei vaadi asiakkailta toimenpiteitä.

Bussien elinkaari tarkasteluun

Oulun joukkoliikenne tukee Pohjoismaisten pääkaupunkien suunnitelmia elinkaariarvioinnin vaatimisesta uusille busseille.

Pääkaupungit ovat pyytäneet muita pohjoismaisia joukkoliikenneviranomaisia mukaan tukemaan avausta.

Päästöttömään kalustoon siirtymisen osalta puuttuu tietoa kaluston ympäristövaikutuksista, kuten malmin louhimisesta akkuja varten, luonnonkumin tuotannosta, akkujen uudelleenkäytöstä tai niiden kierrätyksestä ja arvoketjuista.

Oulun joukkoliikenne on allekirjoittanut jo 14.1. asiaa koskevan aiesopimuksen.

Elinkaariarvioinnin menetelmän pitäisi valmistua vuoden 2021 alussa.

Juttua muokattu kello 12.36: Joukkoliikennejaosto hyväksyi keskiviikkona järjestelmän etuushallintaan liittyvän tarjouksen, ei koko lippu- ja maksujärjestelmää koskevaa tarjousta.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (52)

Viimeksi kun lippujärjestelmä uusittiin, ajoin kolme kuukautta ilmaiseksi, koska järjestelmä ei pystynyt veloittamaan kortiltani bussilipun hintaa.
Ihan hyvä säästö!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Haluaisin tietää kuinka paljon oululaisten veronmaksajien rahaa on lapioitu tyhjiin busseihin 2000-luvulla.
Mukaan lukien jatkuvat maksukortti "uudistukset".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Osa itkee isoja kyyneleitä kun ei voi maksaa pankkikortilla, voihan mutta se vaatii kortin käyttäjiltä hieman tekemistä, katsos kun on tuo applikaatio. Harvalla on tilanne ettei ole älypuhelinta ja olen huomannut että ne jotka ei luota älypuhelimiin eivät kylläkään luota täysin pankkikorttiin ja pitää mukana myös käteistä.
Jos hieman otatte selvää niin pankkikortilla maksaminen maksaa, ei se kortti mutta maksukorttipäätelaitteet ja se verkkoyhteys, jos muistatte ajan kun pysty maksamaan niin muistatteko kun bussi seisoi pysäkillä aika pitkään kun näpellettiin tuota pankkikorttimaksua. Aika kultaa muistot.
Jos on niin pakko saada se pankkikorttimaksu paikallisbusseihin niin laittakaatämä palvelu mutta se sitten maksatetaan näillä jotka maksaa pankkikortilla, oletteko valmiit maksamaan sen extran 3,30eur lisäksi?
Lippujen hinnat nousisi kun ne kustannukset lisätään lippuihin.
Itse suositten että hankitte walttikortin kun siihen niin helppo ladata verkossa, sinne voi ladata vaikka sen yhden lipun verran rahaa sitten kun se on olemassa, niin walttikaupassa, busseissa on omat rajat. Muutama tuttu kulkee oulussa busseilla muutaman kerran vuodessa mutta ovat hankkineet kortin koska sillä voi matkustaa halvalla klo 23 jälkeen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tämä uusi nettisivu on hauska, vanhat tunnukset toimivat, mutta
ne vanhat kortit ovat sieltä hävinneet eli rahaa ei siellä voi ladata.
Ja sitä vanhaa korttia ei voi sinne lisätä.
Pitää käteisellä ladata linja-autossa. Eihän tuo haittaa, jos muistaa
ottaa käteistä mukaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kyllähän se on parempi ettette teetä sitä elinkaariarviointia. Hyväkuntoisia ja hyvin huollettuja autoja menee pahimmillaan romuksi näiden päästö yms rajoitusten vuoksi. Mikä on lie hiilijalanjälki kun valmistetaan uusi linja-auto. Sitä en viitsi edes ajatella, saatikka kun ovat niin huonolaatuisia nämä uudet.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

vyöhykesysteemin on kans joku taliaivo suunnitellut. mulla lähikauppa noin kilometrin päässä, jos menen sinne bussilla niin matka maksaa 6.60e. toisessa suunnassa on sitten eri kauppa mutta se onkin 4 kilometrin päässä mutta sinne matka maksaa 3.30e :D mahtavaa logiikkaa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Maksat sitten käteisellä, helppo valittaa mutta jos hankit waltti kaupasta kortin ja lataat arvoa (eli rahaa) kortille niin matkustat 4eur sent kahden vyöhykkeen matkan tai yksi vyöhyke 2eur 5sent, ei se ole tyhmä joka maksaa mutta fiksu ottaa halvemman tavan käyttöön.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Milläs noissa nykyään satunnainen turisti voi maksaa, jos pankkikortti ei käy maksuun? Käteiselläkö?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Käteinen käy. Myös sovellus kelpaa joka hakkaa käytettävyydessään käteisen maksutavan

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos on kortti niin voithan ottaa sen applikaation käyttöön, Itse ainakin satunnaisena turistina pääkaupunkiseudulla käytän hsl:n applikaatiota kun se on niin helppo ja ei tarvitse käteisen tai kortin kanssa pelata.
eihän aivojen käyttö ole sallittu kun on on pakkomiele yhteen maksutapaan.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Oulun julkinen liikenne on vitsi. Ei ole voinut edes kortilla maksaa!!!🧐 Jouduin kävelemään enkä enää koskaan käytä!!!😠

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei taida olla suomessa enää missään isommassa kaupungissa mahdollisuutta maksaa pankkikortilla lippua kuskille. Näin ollut jo monta vuotta. Jos joukkoliikenteen käyttösi kaatuu siihen niin kaatukoot.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Yhteydet pätkii, kymmenen ihmistä maksaa kortilla auto on vähintään 5 min pysäkillä. Ottaa mobiili lipun tai valtti kortin niin homma toimii ja auto pysyy aikataulussa

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mikä on siinä kun pakko sitä korttia käyttää, kun rahanahneet järjestelmät niin ns. pankkikortin käyttö on kallista ja todella hidasta. Onko ihminen niin avuton ettei osaa googlettaa ja jos sen kortin käyttö on niin pakonomaista niin käyttää sitä applikaatiota.
Sen olen huomannut että ne joilla ei ole älypuhelinta jonne sen applikaation saa ladattua niin he käyttää myös käteistä mielummin kuin korttia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Toivottavasti tässä on tilaaja ymmärtänyt kirjata sopimusehdon, että toimimattomuudesta tulee sakkoja eikä niin päin, että viat korjataan, mutta niistä joutuu maksamaan ekstraa...

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Annas kun veikkaan miten tässä käy.. asennusrumba kestää 4-5v, koska taustajärjestelmäkomponentit ei pelaa yhteen eikä kenelläkään, varsinkaan tuotteet myyvillä yhtiöillä, ole sopimuksien mukaan vastuuta mistään. Nämä on niin nähty aiemmin VR:n ja kump kanssa. Bussikortit tottakai joudutaan uusimaan, josta seuraa ennennäkemätön kymmenientuhansien ihmisten rumba, ja kännykkä-appi toimii tottakai vaan uusimmassa iPhonessa, joka maksaa sen 2000e.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei vaadi toimenpiteitä asiakkailta, kuten jutussa sanottiin.

Et joudu uusimaan bussikorttia tai ostamaan uutta puhelinta.

Nykypäivänä kaikki tällaiset sovellukset, jos sellaista johonkin tarvitaan, toimivat kaikissa älypuhelimissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (52)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

27.2.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu


Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image