Oulu

Oulun ja Helsingin väliset junayhteydet nopeutuvat – yhteysvälillä marraskuun mat­kus­ta­ja­mää­rä peräti 23 prosenttia viime vuotta suurempi

VR tuo raiteille lisää vuoroja aikataulukauden vaihtuessa 15. joulukuuta. Arkistokuva, KUVA: Jukka Leinonen
Oulu 12.12.2019 11:47
Heikki Uusitalo

Kotimaan kaukoliikenteessä tehtiin marraskuussa lähes 1,3 miljoonaa junamatkaa. VR kertoo, että kasvua viime vuoteen verrattuna oli kahdeksan prosenttia. Vuoden 2016 marraskuuhun verrattuna matkoja tehtiin 24 prosenttia enemmän.

Marraskuussa matkustus kasvoi kotimaan kaukojunissa eniten Helsingin ja Oulun (+23 %), Helsingin ja Jyväskylän (+23 %) sekä Helsingin ja Tampereen välillä (+23 %).

Yhteensä kotimaan kaukoliikenteessä on tehty kuluvana vuonna lähes 13 miljoonaa matkaa.

– Viimeisen kolmen vuoden aikana junamatkustuksen suosio on noussut huimaa vauhtia, sanoo VR:n matkustajaliikennejohtaja Topi Simola.

Simolan mukaan kasvua selittävät lasketut hinnat, parantunut vuorotarjonta ja nopeammat matka-ajat.

VR tuo raiteille lisää vuoroja aikataulukauden vaihtuessa 15. joulukuuta. Vuorotarjonta kohenee etenkin pääradalla, ja suosituimpiin vuoroihin tulee lisää istumapaikkoja.

Oulun ja Helsingin välillä kaikki vuorot muuttuvat vaihdottomiksi, ja matka-ajat nopeutuvat keskimäärin 13–18 minuuttia.

– Joulukuun aikataulu-uudistuksen myötä junamatkustaminen sujuvoituu entisestään suuressa osassa maata. Esimerkiksi Helsingistä Ouluun on valittavissa jatkossa kahdeksan suoraa junavuoroa joka arkipäivä, ja matka taittuu nopeimmillaan alle 5 tunnin ja 15 minuutin ajassa, Simola toteaa.

MAINOS

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (38)

Kyllä on hyvä tuo Tikkurila-Lentoasema juna. Portaat ylös ja kohta ollaan lentoaseman T2 terminaalissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

kokeilin pitkästä aikaa junaa. Matkustimme Oulu - Helsinki - Oulu joka ollaan yleensä menty lentäen.
Ei tuntunut ollenkaan pahalta ajatukselta muutaman tunnin pidempi matka-aika (lentäen aikaa menee kenttätoimissa aika paljon).

Mutta kun olimme nauttineet ravintolavaunun tarjontaa. Niin pitihän sitä lopulta mennä rakon tyhjennykselle.
Se järkytyksen määrä, mikä tuli vessassa. Jos VR hankkiin monen miljoonan arvoisia junanvaunuja, niin luusi että niihin asennetaan edes jonkinlaiset hajulukot pönttöihin. Haju oli kuin seitsämänkymmentäluvun aseman vessassa.. en tiedä oliko mielikuvista mutta tuntui, että haju tarttui vaatteisiin.
Ensi kerralla menen lentäen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Matkustajamäärät Oulun ja Helsingin välillä olisivat vielä paljon suuremmat jos juniin mahtuisi. Tietyt junat kun ovat molemmista päistä lähtien aina ns. loppuunmyytyjä, joka tilanne VR:llä on varmasti tiedossa. Matkustajilla itsellään ei ole monestikaan mahdollisuutta ennakoida matkustustarvettaan pitkälle etukäteen paikanvarauksineen joten se ei selitä haitallista tilannetta. Sensijaan luulisi VR:llä olevan valmiutta ja kapasiteettia pitkään jatkuneen ongelman korjaamiseen. Siihen ei riitä henkilöstönne kohtelias myötätunto.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Matkustin IC-junalla Ouluun marraskuussa. Lähtö Helsingistä klo 12.24, aikataulun mukaan piti olla Oulussa 18.19.

Kempeleeseen asti päästiin muutaman minuutin myöhästymisellä, mutta Ouluun vasta klo 19.45. Kempeleessä siirrettiin Kuusamon bussijatkomatkustajat taxiin ja sillä Kuusamoon. Rovaniemen-junan vaihtomatkustajat vietiin Oulusta Rovaniemelle onnikalla.

Oulusta saatu toimiva veturi veti IC-junan Oulun asemalla puolitoista tuntia myöhässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin tässähän puhutaan VR:n aikataululupauksista. Edelleen on syytä varautua keskimäärin 15 min myöhästymiseen jokaisella matkalla. Mitä kireämmälle vedetyt aikataulut, sitä useammin tavoitteeseen ei päästä.

Siispä toivoisin, että 98 % junista olisi max 5 min myöhässä, sen jälkeen nopeutusta. Koska 5 tuntia etukäteen tiedossa on parempi kuin 4,5 tuntia luvattu + 0,5 tuntia myöhässä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Viestisi lopussa ei ole mitään logiikkaa. Jos et usko että aikataulussa pysytään, varaa ITSELLESI 30 min lisää aikaa.

Jos aikataulua ei tehdä kireäksi, juna saapuu esim. Ylivieskaan 12:30 ja aikataulun mukainen lähtöaika on 12:45. Juna seisoo asemalla siis vartin turhaan, koska Yliveiskasta lipun ostaneet tulevat asemalle vasta 12:45. Tampereelta Ouluun matkustava menettää siis vartin, koska jonkun mielestä aikataulussa pitää olla niin paljon pelivaraa, että kaikki junat olisivat aikataulussa.

Suurinta osaa matkustajista ei kiinnosta, onko juna aikataulussa vai ei kunhan perille pääsee mahdollisimman nopeasti. Onneksi VR kuuntelee enemmistöä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nykyään kaikilla on kännykkä taskussa. Jos joku on tulossa vastaan asemalle hänelle voi soittaa mahdollisesta myöhästymisestä. Mitä nopeammin perillä sen parempi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

"...matka-ajat nopeutuvat keskimäärin 13–18 minuuttia."
Kun itse on ikävuodet 11-29 istunut non-stop keikkabusseissa, niin tiedän mitä matkanteko on.
Tuo aika on ketjupolttajalle kaksi röökiä!
Stadilaisessa bändissä ei "ändit" edes ennänä itseään kehumaan tuossa ajassa keikkabussissa...
...saati mollaamaan bändin ainoaa muusikkoa, roudareitten alistamisesta puhumattakaan!!
Saako pyytää lehdistöä, että vaivaatte VR- propagandalla sitten, kun siihen on aihetta.
En sitä sano etteiko keskinmääräinen 13-18 minuuttia olisi "oikea suunta..."
Mutta tämä juttu oli kömpelöä ja onnetonta, siinä missä; "lennosto harjoittelee, PR - puffit" maan lehdissä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Liisalla ja Matilla ei aikanaan ollut kiirettä junassakaan. Pelko taisi olla päällimmäinen ajatus. Nykyisin on kaikilla kiire.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Nopean matkan ei tarvitse tarkoittaa kiirettä, koska ajan voi edelleen käyttää hyödyksi haluamallaan tavalla. Se on ihan kätevää että nopeilla yhteyksillä pystyy tekemään päiväseltään töitä kummassakin päässä, kunnes päästään täyteen etädigiyhteiskuntaan. Oulu-Helsinki välilä tämä ei ihan toteudu, mutta takaisin ehtii vielä ihan hyvin illanviettoon. Ja aina voi toki valita vaihtoehtona kiireettömän yöjunan.

Suurnopeusjunat eivät toimisi sen takia että Pohjanmaan rata on vielä peruskorjauksen jälkeenkin aika pomppuinen Seinäjoelle saakka.
Kasvun syynä voi kuitenkin pitää nimenomaan "lasketut hinnat, parantunut vuorotarjonta ja nopeammat matka-ajat".

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kiitos nykyhallitus, nyt kaksoisraidetta rakentamaan, täällä välillä on enemmän merkitystä kuin esimerkiksi Turku -Helsinki jossa 25-30 minuuttia.
Helsingistä -Rovaniemen, myös Ruotsin kanssa johon EU miljardeja euroja saatavissa.
Pidetään Suomi asuttuna, mutta Oulu -Helsinki nopein yhteys tärkein.
Oulun lentokentältä lentoyhteyksiä ulkomaille lisää!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Paljonko onkaan koko syksyn matkustajamäärän kasvu Oulu-Hki-välillä? Taitaa olla suurin koko Suomessa. Siitä huolimatta ei ratainvestointeihin ole luvassa rahaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tamperelainen liikenneministeri Marin ei saanut pääradan investointeja käyntiin, niin vielä vähemmän espoolainen Harakka. Oulun suunta ei hallitusta kiinnosta tarpeeksi, vaikka vaalien alla paljon puhuttiinkin. Voisiko Tuppurainen ajaa asiaamme?

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Senpä vuoksi pitäisi pohjoisen kansanedustajien ym. päättäjien vetää edes tässä asiassa yhtä köyttä yli puoluerajojen. On totta, että etelän päättäjiä - poliittisesta kannasta riippumatta - ei pohjoisen junaliikenne kiinnosta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Vielä kun saatais palvelut ja siisteystaso lisääntyneen matkustajamäärän tasalle. Yksi ravintolavaunu ei riitä millään palvelemaan täyttä ruuhkajunaa ja siivous on ihan retuperällä. Ei se ole mitään siivoamista jos siivoojat vain juoksevat junan läpi keräten näkyvimmät roskat. WC:t ihan karmeassa kunnossa ja paperi aina loppu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin, on aika kummallista logiikkaa, ettei raskita laittaa useampia ravintolavaunuja täyteen junaan. Mitä lyhyemmät jonot, sitä enemmän ehtii tahkota rahaa. Myynti siis moninkertaistuisi, jos palvelua lisättäisiin. Avecra on VR:n 100 %:sti omistama yhtiö.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

tämä nykyajan kiire sen tuottaa ,että pitää olla kahdessa paikassa miltei yhtä aikaa . minä matkustan junalla nauttien matkasta en kiireestä

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kaikki eivät matkusta huvikseen.

Minä suunnittelen reppumieheksi ryhtymistä, koska Oulusta ei töitä saa ja silloin pitäisi todellakin olla kahdella paikkakunnalla yhtä aikaa, kun on vielä lapsiakin. Jotta edes viikonlopuksi kotiin ehtisi, pitäisi yhteyden olla riittävän nopea ja ennen kaikkea niin varma, että uskaltaa ostaa erikseen juna+lentolipun - yhdelle piletillehän niitä ei saa eli jos juna on myöhässä, menettää lentolipunkin.

Muuten on pakko mennä lentämällä, mutta joka paikkaan ei pääse Finnairilla tai sen aikataulut tai hinnat eivät passaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (38)

Uutisvirta

6:40
Kemiin kaavailtu tehdas ei jää väylistä kiinni – Meri-Lapissa vieraillut ministeri Timo Harakka vakuutteli, että valtio kantaa kortensa kekoon
6:26
"Orkesterissamme on paljon positiivista energiaa" – Emiliano Travasino tuli Italiasta Suomeen opiskelemaan ja päätyi soittajaksi Oulu Sinfoniaan
6:10
Volkswagenille Kanadassa miljoonasakot päästöhuijauksesta – päästöhuijaus maksanut autonvalmistajalle yhteensä kymmeniä miljardeja
6:00
Lasketaan puuttumiskynnys matalalle, ettei yksikään urheileva lapsi ja nuori joudu kokemaan epäasiallista kohtelua Lukijalta
6:00
Eri puolueet odottavat Niikolta selvityksiä esille nousseista Kiina-yhteyksistä – Epäluottamusta ei kuitenkaan ole tässä vaiheessa
6:00
Rengasvaurioista normimäärä korvaushakemuksia Pohjois-Pohjanmaalla – "Silloin kun me maksamme korvauksia, täytyy aina olla kyseessä huolimattomuus tai laiminlyönti tienpidossa" Tilaajille
0:05
PaKa hamusi alussa yllätystä toissavuotisesta Ranskan mestarista, mutta kuusamolaisten peli päättyi tappioon – joukkueet kohtaavat 5. helmikuuta Kuusamossa

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli muuttuu huonoksi iltapäivästä alkaen maan pohjoisosassa sekä Keski-Suomen, Etelä-Savon, Pohjois-Savon, Pohjois-Karjalan, Etelä-Pohjanmaan, Pohjanmaan ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa lumisateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Miksihän sosiaalisesti heikossa asemassa olevat äänestävät perussuomalaisia??

Persut käyttävät hyväkseen vaikuttamiskeinoja, joissa viestitään kuinka hyväosainen eliitti porskuttaa ja persut ovat mu... Lue lisää...
Taitavaa vedätystä

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla.

Naapurit

23.1.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Pohjoisen kattavimmat mediatilat ja monipuoliset markkinoinnin palvelut printtiin ja digiin.

Kaleva Media B2B asiakasratkaisut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityksille


stats-image