Oulu

Oulun Google keskittyy tuo­te­ke­hi­tyk­seen

Oulun Googlessa toimii noin 20-30 henkeä.
Oulu 1.3.2011 12:04 | Päivitetty 1.3.2011 12:24
Janne-Pekka Manninen
Internet-jätti Googlella on Oulun yksikkö mukaan luettuna Suomessa nyt kaiken kaikkiaan kolme yksikköä: pääkonttori Helsingissä, palvelinkeskus Haminassa sekä tuotekehitysyksikkö Oulussa.

Oulun Google syntyi yritysoston kautta, kun Google osti nettivideoteknologiaan keskittyneen On2 Technologies -yhtiön, joka puolestaan oli jo ehtinyt hankkia oululaisen Hantron omistukseensa.

Hantron ydinosaamista oli videoteknologian kehittäminen ja erityisesti erilaiset videon pakkaus- ja purkuteknologiat, joita käytetään laajasti videon toistamiseen kykenevissä matkapuhelimissa ja muissa päätelaitteissa.

Vaikka muutoksia entiseen on tapahtunut, Oulun yksikön toiminta jatkuu ennallaan videoteknologian parissa, sanoo Googlen tuotepäällikkö Jani Huoponen.

"Oulun toimisto kehittää avointa videoteknologiaa suoraan piirisarjoihin, joita käytetään langattomissa internet-laitteissa, eli melkein missä tahansa älypuhelimista tablet-koneisiin ja webbikameroihin", Huoponen luonnehtii.

Mikään suuri työllistäjä Oulussa Google tuskin tulee olemaan.

Tällä hetkellä toimistossa on suurin piirtein sama vahvuus kuin Hantron aikoina, noin 20-30 henkeä, eikä Huoposen mukaan kasvupaineita ole.

"Nykyinen strategia ei vaadi suuria rekrytointeja", Huoponen sanoo.

Lue lisää keskiviikon Kalevasta!

Tiedätkö aiheesta enemmän?
Lähetä vinkki, kuva tai video!
13222
MAINOS

Kommentoi

Uutisvirta

9:54
KRP: Rahoitusyhtiöiltä huijattiin yli 700 000 euroa – maistraatissa rekisteröityneet ulkomaalaiset avasivat pankkitilejä petoksia varten
8:03
Turkki suostui Yhdysvaltojen tulitaukoehdotukseen, tauko kestää viisi päivää
8:00
Finnveran toimitusjohtaja: Vanha klisee pätee yhä suomalaisissa yrityksissä – vientikauppaa ei osata Suomessa Tilaajille
7:00
Rakentamisen isot hankkeet pitävät Oulussa työmaat kiireisinä, Kempeleessä vauhtia tuo yksityinen rakentaminen Kaupallinen yhteistyö
7:00
Elektro-poppari James Blake on elävänä elementissään Suvilahdessa
7:00
Päivän elokuvapoiminnat: Auschwitzin rannaton painajainen heijastuu Saulin kasvoilta
7:00
Rion paralympiajoukkueesta tippuminen ei lannistanut oululaista Jussi Lotvosta – nyt tähtäimessä on ensi kesä ja Tokion paratriathlonmatka Tilaajille

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Ajokeli on huono aluksi Pohjois-Savon ja Keski-Pohjanmaan maakunnissa sekä Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Pudasjärven, Taivalkosken ja Kuusamon kuntia lumi- tai räntäsateen vuoksi.
Ajokeli muuttuu huonoksi aamupäivästä alkaen Keski-Lapissa ja Pohjois-Lapissa lumi- tai räntäsateen vuoksi.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Köyhän ihmisen elämä ei ole ihmisarvoista elämää

aloittaja on sorrettu? 99% syyllinen omaan köyhyyteen ja kurjuuteen katsoo peilistä takaisini. Muita on aina helppo syy... Lue lisää...
ja miten....

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.

Naapurit

18.10.

Fingerpori

18.10.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan kokonaistavoittavuus on 86 % Oulun markkina-alueen kuluttajista viikossa.

Kaleva Media Yrityspalvelut

(08) 5377 180

kalevamedia.fi/yrityspalvelut/


stats-image