Oulu

Oulun busseissa matkustettiin ahkerasti viime vuonna

Oulun joukkoliikenteessä riitti viime vuonna selvästi enemmän matkustajia kuin vuonna 2015. KUVA: Maiju Torvinen
Oulu 2.1.2017 7:30
Antti Ervasti

Vuonna 2016 Oulun joukkoliikenteen linja-autoissa tehtiin 15 prosenttia enemmän matkoja kuin edellisenä vuonna.

Vuoteen 2015 verrattuna matkojen määrä kasvoi yli 900 000 matkaa. Joulukuun määriä ei ole tiedossa, mutta kasvu jää todennäköisesti alle miljoonaan. Edellisenä vuonna matkojen määrä oli reilut seitsemän miljoonaa, eli kasvua on tullut noin 15 prosenttia.

Oulun joukkoliikenteen joukkoliikennesuunnittelija Sami Puuperä arvioi, että syitä hyvään kehitykseen on monta.

– Varmasti vaikutusta on ollut ainakin vuonna 2015 käyttöön otetulla uudella lippujärjestelmällä. Lasten ja nuorten matkalipuista tuli uudistuksessa aiempaa edullisempia. Satunnaisemmat matkustajat saivat edullisempia lippuja, kun arvoliput tulivat käyttöön.

Arvolippu tarkoittaa Waltti-kortille ladattavia matkoja, jolloin yhden matkan hinta laskee selvästi verrattuna kertalippuun. Tällaiset ladatut matkat eivät vanhene kuten entisissä sarjalipuissa.

MAINOS

Lue lisää aiheesta

Kommentoi

Näytä kaikki kommentit (23)

Ei tarvitse mennä kuin Tampereelle katsomaan kuinka joukkoliikenne toimii oikeasti. Kaukana ollaan vielä tuosta vaikka hyvä parannushan tämä on edelliseen vuoteen.

Kaupunki voisi myös henkselin paukuttelun sijaan miettiä mikä menee pieleen kun bussireiteille säännöllisesti rakennetaan hidastetöyssyjä aiheuttamaan lisääntynyttä pakokaasujen päästelyä ja estämään mukavampien 2 taka-akselisten bussien käyttöä. Sama homma liian pienten kiertoliittymien kanssa? Onko tila loppunut vai suunnittelijoilta isompaa kaarta tekevät harpit.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Se on teli, eikä 2 taka- akseli.
Tuon teli auton takimmainen akseli on myös ohjaava, eli taipuu paremmin ahtaissa paikoissa, kuin kaksiakselinen bussi.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Matkustin tasan yhden matkan 2016 Kontinkankaan terveyskeskuksen pysäkiltä Heikkilänkankaalle. Kävin välillä kaupassa Ruokavinkissä ja jatkoin samalla lipulla päätepysäkille ja aikaa meni kaikkiaan 45 min. Tulin pysäkiltä rollaattorilla loppumatkan ja siihen meni sitten 30 min. Hieno kokemus mutta miten lasken lisäysprosentin kun tuo oli eka ja ainoa kerta 30v seurantajaksolla. Onko laskukaava; lisäys% = 100x1/0 . Saadaanko siitä sitten imaginaarinen kompleksi lukuarvo? Onko vaivanen eläkeläinen imaginaarinen komplimenttihaamu nykyisin? Menen tänäkin vuonna uudelle ekstriimille mutta toisin päin samalla reitillä.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Olisikohan jo aika nostaa lipunhintoja vähän lähemmäksi todellisia kustannuksia. Tuollainen toisten rahoilla kulkeminen saisi jo loppua.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Joo, ja aattele, jos yksityisautoilun kustannukset nostettaisiin vastaamaan todellisia kustannuksia.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Laskepa, paljonko katuverkostoa pitäisi parantaa, jos nuo liki 8 miljoonaa matkaa siirtyisivät henkilöautoilla tehtäväksi. Valtio kerää autoilun verot, mutta kadut rakennetaan ja ylläpidetään kaupungin varoilla. Niinpä sinä ja muut nastoillaan asfaltin pilaavat autoilijat ovat pelkkä menoerä kaupungille. Joukkoliikenteen vuosimenoilla saataisiin korkeintaan yksi liikenneympyrä, eli halpaa on joukkoliikenteen tukeminen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tuetaan kyllä, mutta ylivoimaisesti tuetuin liikkumismuoto maassamme on yksityisautoilu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Optinen harha. Tottakai jollakin on päästävä työkkäriin. Auto myyntiin, koska joutuu työttömäksi ei ole vara pitää sitä. Töihin ei enää pääse pyörällä, koska pyötätiet ovat niin huonokuntoisia. Ennen käveltiin tk:n, mutta jalankulku on vaikeaa, koska jalkakäytävät ovat liukkaat ja auraamattomat. Ja ei se mitään herkkua ole sillä onnikallakaan ajo, kun tärisee niin että paikat hampaista meinaa irrota. Huonosti aurattu ajotie on myös kuskille tosi kurjaa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Keväällä tulee sitten katupöly, kuraiset tiet ja aamuisin pakkasyön jälkeen jäiset tiet. Voi, voi kun tulisi kesä. Mutta kesällä tulee kesäaikataulut, ja vesisateet - ei voi pyöräillä, pyörävarkaat ovat liikkeellä erityisesti kesällä, ja tankojuopot. Voi voi, kun tulisi syksy. Mutta sitten tulee taas hirveät koululaislaumat busseihin, ei mahdu istumaan. Ja syysmyrskyt, ei voi pyöräilläkään. Saa varoa pimeitä pyöriä ja satunnaisia yöpakkasia aamulla. Lehtikelikin voi olla liukas. Voi voi, kun tulisi talvi. Töihin ei enää pääse pyörällä, koska pyörätiet ovat ... jne. jne.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos pääsisit töihin ja palkka tulee kuukauden päästä. Kaikki kulkumuodot on kirjoituksesi perusteella mahdottomia paitsi yksityisautoilu. Ensimmäinen palkka pitäisi laittaa autoon, mutta sitäkään palkkaa ei tule, jos ei halua liikkua muulla kuin omalla autolla. Ainoa vaihtoehto on pysyä kotona tai muuttaa omaa asennetta.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tottakai matkustettiin kun tietylle ryhmälle järjestetään ilmainen kyyti. Määrä kasvaa tänäkin vuonna kun Valkea on auki koko vuoden.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Pari kertaa vuodessa bussilla kulkevana en halua lompakkooni mitään muoviläpyskää, mutta onneksi löytyy mobiilisovellus jolla voi maksaa helposti.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Bussissa on mukava matkustaa,varsinkin kabusissa kun istuu takapenkillä niin mukavasti värittää takamusta

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Niin. Ja se vinkuva ääni erityisesti siellä takana! Mistähän sekin tulee, meinaa nimittäin puhkoa tärykalvot!

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Kabussissa on järkyttävä melu sisällä ja se tärisee niin että hampaat tippuu suusta. Onneksi on vielä Scaloja ajossa ja myös vdl:ssä on huomattavasti hiljaisempi ja tasaisempi kyyti mitä noissa kabus romuissa.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Mitä on tullut Oulun joukkoliikenteessä matkustettua nuo Kabusit ovat kyllä aivan järkyttävän pihtailemalla kasattuja linja-auton kuvatuksia. Lähestulkoon kaikki mikä vain voi olla rempallaan on rempallaan ja kerran kuskikin kommentoi sukulaispolalleen että saahan sen bussin kulkemaan halvalla kun siihen laitetaan mopon moottori. Ja se ureapolton käry on jotain aivan uskomatonta jos Kabusin perässä joutuu ajamaan..

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Jos tämä nyt innostaisi lisätä uusia bussireittejä alueille jossa ei ole reittejä. Samalla voisi tutkia mahdollisuutta bussien kohdalla aikoja milloin on tarvetta tiheämmälle ajovälille ja samalla esim rauhallisempaan aikaan (klo. 11-14) vähempiä vuoroja. Otetaan esimerkiksi runkolinjat 2 ja 3 nämä ajavat melkein samaa reittiä koko ajan, harvemman ajovalin kohdalla tiputtaa esim yhen vuoron per tunti pois niin näille voi lisätä sitten ainakin yhen ajon aamu/iltaruuhkien kohdalle.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Tai voitaisiin luopua periaatteesta, että heti kun on joku koulun vapaapäivä, niin karsitaan vuoroja puoleen.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti

Ei onnistu ilman lisäkustannuksia. Kun se yhden ajos lisääminen aamu ja iltaruuhkaan vaatii sen yhden auton lisää kiertoon. Ja eipä ne ilmaisia ole. Vaikka päivällä ottaisi pois ajoa, niin sama määrä autoja on liikkeellä. 25v onnikkaa ajaneena tiedän miten kustannukset muodostuu.

Vastaa Ilmoita asiaton viesti
Näytä kaikki kommentit (23)

Uutisvirta

Etusivulla nyt

Paikallissää

Varoituksia voimassa!

Tuulivaroitus maa-alueille: Maan länsiosassa, Kymenlaakson maakunnassa, Pohjois-Pohjanmaan maakunnassa lukuun ottamatta Koillismaata sekä Lounais-Lapissa lounaistuuli on voimakasta päivällä, tuulen nopeus puuskissa 15 m/s.

Juttutupa

Päivän tykätyin viesti

Suomessa on 60 000 työssäkäyvää köyhää

Kyllä. Uskallanpa väittää, että ne samat ihmistyypit, jotka täällä tuvassa valittavat ja kitisevät lähes kaikesta ovat ... Lue lisää...
TRJ

Jari ja sarjakuvat

Jari

23.6.
Jari on tauolla. 24.6. - 26.9.

Naapurit

20.9.
;

Uutiset osastoittain

Palvelemme sinua

Asiakaspalvelumme auttaa sinua mielellään Kalevan tilausasioissa ja muissa lukijan palveluissa.

Asiakaspalvelu

(08) 5377 610 (ma-pe 9-16)

www.kaleva.fi/asiakaspalvelu

Kalevan medioilla tavoitat 331 000 lukijaa.

Yrityspalvelut

(08) 5377 180

yrityspalvelut.kaleva.fi


stats-image